sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Huomasitteko?


Perjantaina ilmestyneessä Oma koti kullan kallis -lehdessä oli juttu tästä huushollista.


Paras osa juttua oli ehdottomasti yläkuvassa olevan aukeaman oikean sivun kuvateksti, joka kertoo valkoisen peiton tarinan: "Peitto oli Elinan ja hänen mummonsa yhteisprojekti: Elina teki peittoon neljä neliötä, mummo reilut sata." Mutta onhan ne kulmapalat aika keskeisiä. :)


Jutun alkutekstissä luki, "vihdoin kaikki on valmista". Juttu tehtiin itse asiassa jo reilu puolitoista vuotta sitten, ja katselinkin, että onpas taas kaikki siitä muuttunut. Ei ollut vissiin kaikki valmista. :)


Sinä, joka satuit lehden ostamaan, tunnistitko tämän kodin sieltä?

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kellon rattaita ja menneen muistoja


Paappa, eli isoisä äitin puolelta, oli kellomies. Hän veisteli elämänsä aikana satoja puisia kelloja - kaappikelloja, seinäkelloja, pöytäkelloja, isoja kelloja, pieniä kelloja, keskikokoisia kelloja... Autuaammille veistelymaille jo vuosia sitten siirtyneen Paapan tavaroista päätyi aikoinaan minulle myös yksi herätyskello. Aika poikkeuksellinen yksilö siksi, että se oli ihan tavallinen, metallikuorinen kello. Tavallisia kelloja ei tainnut niillä huudeilla muita ollakaan.


Tänään purkasin tuon kellon osiin. Tutkin, mitä se on syönyt.


Liimasin kaikki kellon sisältä löytämäni osat vitriinikehyksen sisään.


Samalla vauhdilla etsin yläkaapista vanhoja piparkakkumuotteja ja kiinnitin ne toiseen kehykseen. Siinä on useamman mummon muotteja samassa.



Piparimuotit ja kellon osat pääsivät samaan kollaasiin eteisen seinälle siellä jo aiemmin olleiden muistojen kera.


Sieltä löytyy jo muun muassa oman lapsuuden legoukko, miehen mummon vanhat lusikat ja miehen papan taskukello.




Ideahan lähti alkujaan tästä oman muorin joutsenlauluksi jääneestä lapasesta, joka jäi kesken kutojan siirryttyä vihreämmille neulemaille.



Nyt kauniita muistoja onkin siellä jo aika monta.


Kaverina prosessissa oli tällä kertaa neiti harmaa.


Lumista viikkoa sinulle, joka täällä piipahdit!

lauantai 22. marraskuuta 2014

Pari kengurupomppua päivässä pitää mielen virkeänä

Alvin rakastaa hyppimistä. Mikään ei ole parempaa kuin hillitön sinkoilu höyhenkepin perässä. Kissa ei juurikaan innostu leikittäessä juoksemaan (vaikka muuten kiitääkin jatkuvasti ympäri taloa), mutta hyppiminen jaksaa innostaa ja siihen riittää aina virtaa. Useita kertoja päivässä kissa kantaa kepin suussaan ihmisen viereen, jotta pääsee purkamaan loputonta energiaansa kunnon kengurupompuilla. 

Tässäpä siis kaikille Alvin -faneille video tämän illan yhdestä hyppyhetkestä. :)

video