torstai 11. syyskuuta 2014

Halipula


 Palasimme maanantai-illasta puolivuosittaiselta lastenkotireissulta koillis-virolaisesta lastenkodista Venäjän rajan tuntumassa. Hetkeksi taas halipula täytetty - erityisesti minulla ja sillä nelivuotiaalla pikkutytöllä, jonka melkein piilotin matkalaukkuun ja salakuljetin Suomeen.


Mää tein siellä hirrrveen ison hiekkakakun. Joku pieni ihminen hajotti sen. Se oli lystiä se.


Mies ja Tampereen mummo pelasivat minimiesten kanssa ahkerasti jalkapalloa. Parhaillaan asfalttikentällä oli samaan aikaan neljä joukkuetta, kaksi palloa, monta pelaajaa ja päälle kolme polkupyöräilijää, yksi potkulautailija sekä pieni tyttö, joka kaahasi pelikentällä sata lasissa nukke nukenrattaissa heiluen.


 Keinutettiin ipanoita niin korkealle, että melkein nähtiin koko kaupungin yli. Melkein.


Jalkapallossa ei koskaan selvinnyt, kuka hävisi. Kaikki voittivat.


Pienen miehen lahjapaketista löytämä kaivinkone oli kova sana. Se kulki mukana niin sisällä kuin pihallakin. Kaivinkoneen taru loppui kuitenkin lyhyeen. Sen ohjastaja kompastui pihalla ja löi kaivinkoneen kaatuessaan penkin nurkkaan. Kauhan kiinnikkeet napsahtivat poikki ja pieni mies pisti lohduttomaksi itkuksi. Hän selvinnee menetyksestään hengissä.


Keli oli koko viikonlopun kerrassaan huikea ja me nautimme siitä täysin palkein.


Hassuja hetkiä, ihania muistoja. Hyvä ja kaikin puolin onnistunut reissu takana.

Ai niin, ja teille, joka olette aiemmin osallistuneet /ilmoittaneet jatkossa halukkuutenne osallistua lahjasavottaan sukkien, lapasten, ym. villaisten tikkuamisella: en ottanut teihin yhteyttä tätä reissua silmällä pitäen, koska 22 asteen auringonpaisteessa emme lähteneet piilottamaan lahjapaketteihin villasukkia. :) Niiden aika lienee osuvammin sitten seuraavalla reissulla talvella, jolloin lupaan olla taas yhteyksissä hyvissä ajoin.


Kissat eivät tällä kertaa lähteneet Pohjanmaalle hoitoon, vaan viettivät viikonlopun tuttavapiiristä löytyneen kissapiian hellässä huomassa kotona. Kissapiika pärjäsi nelijalkaisten kanssa vallan hyvin, mutta pientä mielenosoitusta oli kissojen taholta luvassa kotiin palattuamme.


Taavi ei tullut lainkaan (mikä on äärimmäisen poikkeuksellista) vastaan ovelle kotiin tullessamme, ja vaikka kuinka huhuilin kattia alakerrassa, ei kissaa näkynyt eikä kuulunut. Mielensäpahoittaja löytyi yläkerrasta saunan lauteilta, missä se istua murjotti selkä minuun päin ja tuijotti seinää. Kauan meni, ennen kuin kolli sai mielensä takaisin ja suostui tulemaan ihmisten ilmoille ja päästi viimein sen ensimmäisen kehräysäänensäkin. Kertu sen sijaan tunkeutui heti kotiin palattuamme matkalaukun sivutaskuun ja teki pesän sinne. Liekö ilmaissut, ettei ilman häntä ole sitten tarpeen enää ikinä mihinkään moneksi päiväksi lähteä. ;)