perjantai 28. joulukuuta 2012

Kohti toisenlaista joulua


Tähän vuoteenkin mahtuu kaksi joulua.


Tuo perinteinen joulu oli ja meni. 


Se vietettiin Pohjanmaalla perhepiirissä.


Perinteisine tapoineen, ihmisineen, ruokineen ja olemisineen.


Se oli hyvä joulu. Niin kuin aina.



Vuoden 2012 joulu numero kaksi on nyt käsillä.


Siihen liittyen on ostettu, paketoitu, laskettu, mietitty, muisteltu menneitä, taas laskettu, täydennetty paketteja, tehty työnjakoa, otettu iloisina myös blogin kautta tullutta talkootukea vastaan...


Viimein on pakettirumba valmis. Paketit ja matkalaiset ovat valmiina lähtemään huomenna piiitkälle matkalle kohti Venäjän rajamailla sijaitsevaa virolaista lastenkotia, missä kolmisenkymmentä pientä ja isoa lastenkodin lasta valmistautuu joulun viettoon - heidän suuri juhlansa kun on uutena vuotena.


Ja sinne me lähdemme huomenna kukonlaulun aikaan.


Lähdemme viettämään toisenlaista joulua rakkaiden, ihanien murusten kanssa.


Sinne me lähdemme, viemään joulutervehdystä ja nauttimaan yhteisestä ajasta lasten kanssa.


 Rakentamaan muistoja. 

perjantai 21. joulukuuta 2012

Umpitonttua


Mikäli olisin järkevä ja haluaisin luoda itsestäni jokseenkin täyspäisen kuvan, en kertoisi, että meille muutti vielä joulun alla kuudes iso tonttu. Koska en ilmeisesti ole järkevä, ja täyspäisen kuvakin lienee jo menetetty, niin tättärätää - tässä hän on:



Tämä Eevertiksi ristitty tonttu muutti täältä. Tämä saapi nyt olla viimeinen tonttu, joka meille tulee - tänä vuonna. :)



Vaikka joulu on vasta edessä, olen jo heivannut suurimman osan joulukoristeista ja punaisesta pois. Jäljellä ovat ainoastaan nuo tontut. Olemme joulun Pohjanmaalla, ja koska kaikki jouluhenkinen alkaa joulun jälkeen tulla korvista ulos, siivosin kodin jo jouluttomaan fiilikseen. Joten kun Pohjanmaalta palataan, on koti jo valmiiksi jouluton - tonttumiehiä lukuun ottamatta.



Vanha puusänky siirtyi yläkerran aulasta alakerran olohuoneeseen ja ruokapöytä siirtyi ruokailutilasta keittiöön. Ruokailutilasta tuli puusängyn kera nyt olohuoneen jatke.



Alakerran värimaailma on valkoista ja harmaata mustalla höystettynä, joten olen haalinnut lattian ja tehosteseinän sävyihin sopivia harmaita tyynyjä sekä valkoiselle nahkasohvalle että puusänkyyn.




 Tänään vietin ensimmäistä lomapäivää ja palaan töihin vasta loppiaisen jälkeen. Hurjan pitkä loma! :) Eilen töistä lähtiessä juhlistin lomalle pääsyä kirppiskierroksella ja jotakin ihanaa tuli vastaan.


Polkuhevonen, jolta tosin on etupyörä irronnut ajan saatossa. Olen ihastellut näitä huutonetissä ties montako vuotta, vaan koska hinnat ovat olleet niin suolaisia, on jäänyt hankkimatta. Tämän yksilön sain edullisesti, ja olen siitä hurjan onnellinen. Projektina on jossakin kohtaa kehitellä tälle sopivanlainen etupyörä.



Kertun kanssa nukuttiin tänään myöhään ja venyttiin pitkään sängyssä. Nautittiin lomapäivästä ja kiireettömyydestä. Vaan josko sitä nyt viimein alkaisi siivoilemaan ja järjestelemään Pohjanmaalle lähtöä, että päästään huomenna joulunviettoon kotikonnuille. 


Mukavaa perjantaita sinulle!

lauantai 15. joulukuuta 2012

Pikkujoulut


 Mies täytti marraskuun loppupuolella pyöreitä vuosia ja juhlistimme niitä kuluneena kahtena lauantaina pikkujoulun merkeissä perhepiirin voimin, viime lauantaina miehen ja tänään minun kotiväkeni voimin. Koska tuota väkeä on molemmin puolin kerääntynyt, juhlimme kahdessa erässä, ettei tunnelmasta tule virallinen pönötystilaisuus, jossa ihmiset istuvat kuin sillit purkissa kylki kyljessä.



Linnuillekin heitettiin tonttulakit päähän juhlan kunniaksi. :)




Meidän villasukkajono sai jättikokoista jonon jatketta, kun mies sai kummipojaltamme lahjaksi itse ommellun joulusukan.


Tyynelän tontut kuuluivat myös kiinteään juhlakalustoon.




Tänä vuonna halusin ensimmäistä kertaa jouluväriksi punaista. Muina jouluina meillä on ollut hyvin minimalistista joulukoristeiden suhteen, eikä punaista ollenkaan. Tänä vuonna olen sirotellut punaista ja kaikenmoista joulutavaraa (ja tolkuttoman määrän niitä tonttuja) joka puolelle niin, että melkein jo tekee pahaa. Ehdotin jo miehelle, että koska lähdetään viikon päästä jouluksi Pohjanmaalle, voitaisko ottaa jo huomenna kaikki joulukoristeet pois. Vaan ehkä vielä viikko, onhan tää joulu vain kerran vuodessa.




Olemme viimein saaneet täydennettyä Pentikin Vanilja -astiastoamme niin, että sillä ruokkii jo isonkin porukan. Molempina viikonloppuina juhlimme pikkujouluja osin nyyttärihengessä, ja jokainen toi jotakin yhteiseen pöytään. Tokikin kävi niin, että tyhjäsimme ruokapöytää molempina viikonloppuina niin riemulla, että multa tuo kuvaaminen unohtui miltei kokonaan...



 

 


Pikkujouluhengessä vaihdettiin myös pieniä joulupaketteja. Osa omasta lahjasaaliistani kuvissa. Ja niin, koska olen rehellisesti jokseenkin umpimaterialisti, olin tietysti aivan riemuissani jokaisesta näistä esineestä.



Pikkuveljen kauniimmalta puoliskolta sain tikutun tuubihuivin. Koska rakastan ihan mielettömästi kaikenlaista käsityötä, tykkään tästä ihan hurjasti. Ihana ihana ihana, kiitos!


 Eilen kävin pikaisesti pyörähtämässä Pepin tunnelmallisessa kodissa viemässä muutamia ompeluksia. Pepillä oli minulle yllätyspaketti, josta paljastuivat ihanat harmaat tossut ja leikkihiirulaisia kissoille. Nämä on aivan suloiset ja ihan mun näköiset, kiitos Pepi ihanasta yllätyksestä!


Jo jokin aika sitten sain Seijalta arvontapalkintona Riviera Maisonin Atmospère -tuikun. Paketissa oli myös nätti valkoinen tyynynpäällinen ja servettejä. Kiitos Seija, tykkään!


Juhlat on juhlittu ja juhlien jäljet siivottu. Kiitokset kaikille mukana olleille, oli ihanaa, että tulitte. Materialistisuuteni ja herkutteluhimoni tulivat taas hetkellisesti täytetyiksi, vaan siltikin - kyllä te olitte ihan todella juhlan paras anti. :)


Jossakin fiksussa elämänohjeessa todetaan, että olen onnellinen siitä, että minun täytyy siivota juhlien jälkeen, sillä se merkitsee sitä, että minulla on ystäviä. Jatkan tarinaa niin, että olen myös äärimmäisen onnellinen astianpesukoneesta, joka tekee tuon työn puolestani.