sunnuntai 22. elokuuta 2010

Kauniimpia unia...


Meillä monet kodin muutosprojektit ovat usein pitkään suunnitteilla, mutta varsinainen työskentely alkaa sitten aivan yllättäen jostakin äkkinäisestä ideasta, ja asia täytyy sitten hoitaa saman tien. Yksi tällainen projekti on makuuhuone, joka on ollut kesken pitkään, ja nyt viimein tänään valmistui aivan yhtäkkisen idean sytyttämänä.


Tänään piti olla aivan tavallinen lauantai, korkeintaan pienine viikkosiivouksineen. Vaan niin kävi, että iltapäivästä heräsi yllättäen ajatus makuuhuoneen tapetoinnista, ja ennen kuin ajatus oli edes ajateltu loppuun, olimme jo kaahanneet Rauta-Otraan, Bauhausiin ja Kodin Terraan tutkimaan tapettivalikoimia. Iltakuuteen mennessä tapetit oli ostettu ja tapetoijat aloittivat innokkaina projektiaan, puoleen yöhön mennessä makuuhuone oli kokenut muodonmuutoksen ja tapetoijat olivat aivan puhki.


Meille on tärkeää, että koti on sellainen, jossa molemmat viihtyvät ja joka on molempien näköinen. Aina eivät suunnitelmat mene ihan yksiin, sillä minun unelmakotini olisi kovin vaalea ja maalaisromanttinen, kun taas tuo mies tykkää näkyvistä kontrasteista ja selkeistä linjoista.


Yhteisymmärrys on kuitenkin jokaisen huoneen kohdalla löytynyt hyvin, ja meidän kodissa nuo molemmat tyylit yhdistyvät - toisissa huoneissa toinen tyyli painottuu enemmän kuin toinen, toisessa tilassa taas toisinpäin. Ja tämä tuntuu kyllä tosi hyvältä näin, tykkäämme kumpikin paljon myös niistä omasta ideaalista poikkeavista ratkaisuista.


Makuuhuoneessa painottuvat siis nuo ei-niin-vaaleat-ja-romanttiset ratkaisut. Harmaa laminaattilattia laitettiin jo aikaisemmin, ja sen pohjalta lähdettiin huoneen värimaailmaa suunnittelemaan. Harmaa, musta ja valkoinen sekä kohtalaisen minimi tavaran määrä - siinä se oikeastaan onkin.


Valkoiset koukerot mustalla pohjalla toistuvat sekä villahuovassa, lakanoissa ja tehosteseinän tapetissa.


Tee-se-itse sängynpääty Aina sinun vierelläsi -tekstillä on ehtaa kierrätystä, sillä se rakennettiin isän työpaikalta hävitykseen lähteneen johtajan pöydän etulevystä. (Niin, ja itse asiassa tämä pöytä on hyödynnetty viimeistä piirtoa myöten, sen laatikostot menivät isän verstaaseen työvälinelokerikoksi ja pöydän jättikokoinen pöytälevy pääsi meidän ruokailutilamme pöydän kanneksi.) Pääty sai pintaansa mustan maalin ja valkoiset kirjaimet, jotka leikkasin tukevasta paperista ja lakkasin kalustelakalla kiinni. Siinä pysyvät, ja koska lakkaa on monta kerrosta, kestävät kirjaimet hyvin myös kostealla pyyhkimisen.


Nämä pienet syötävän suloiset töppöset löytyivät joitakin aikoja sitten kirpputorilta, ja sopivat vallan hyvin tähän huoneeseen.

Tämänhetkiset verhot ovat vielä väliaikaiset, ja kunhan saadaan sopivasta ideasta kiinni, teen makuuhuoneeseen "oikeanlaiset". Sängyn petaamisen kanssa olemme niin kehnoja, että päiväpeittoa taitaa olla turha ostaakaan, ja noita mustia lakanoita on tullut useampiakin kaappiin jemmattua, joten niillä pärjätään hyvin ilmankin päiväpeitettä. Mutta nyt tää läks nukkumaan kauniimpia unia uudistuneeseen unihuoneeseen, siispä

Mukavaa sunnuntaita teille ihanaiset!

perjantai 20. elokuuta 2010

Tunnustus

Tämä tunnustus piristi päivääni näin viikonlopun kynnyksellä, ja se tuli Suvimarjan Kotilaakso -blogista. Kaunis kiitos sinulle, Suvimarja!


Tunnustuksen saamiseen liittyi seuraavaa:
Lähetä 7:lle eteenpäin ja kerro 7 asiaa itsestäsi.

Laitan tämän tunnustuksen eteenpäin seuraaviin ihaniin blogeihin, joista osa on itselleni uudempia tuttavuuksia, osa on tuttavuuksia vähän pidemmältä ajalta - käykäähän tutkimassa näitä, ovat kaikki vallan kiinnostavia blogeja.


Ja sitten ne seitsemän satunnaista asiaa minusta:

1. tykkään kissoista, hameista, pitseistä, villasukista, murateista ja vanhoista tuoleista
2. hermostun vaikeasti avattavista pulloista ja tölkeistä, ruoka-ostosten tekemisestä (onnekseni mies hoitaa kauppakäynnit, TÄYSIN) ja joka aamu hukassa olevista silmälaseista 
3. en juo lainkaan kahvia, mutta olen koukussa coca colaan
4. katson aivan liikaa televisiota ja nukun liian usein päiväunia (jonka takia nukun yöni huonosti)
5. löydän itsestäni samankaltaisuuksia sekä Vilijonkan, Lisa Simpsonin ja Shrekin Aasin kanssa
6. harrastan opistopisteiden keräilyä - vaikka olen valmistunut ja vakituisessa työssä, olen myös ikuinen opiskelija - ja nautin siitä
7. olen juuriltani ja sydämeltäni aina aito pohjalainen, kaikkine siihen liittyvine lieveilmiöineenkin. :)

maanantai 16. elokuuta 2010

Ei yhtään minunlaiseni postaus...



...mutta nyt se kuitenkin on tehty. Mä kyllä jo aikoja sitten päätin, ettei nämä nuket ikinä tänne blogiin ilmesty, mutta nyt ne kuitenkin tässä ovat.


On joitakin aikas omituisia asioita, joihin ihminen saattaa vahingossa hurahtaa. Minä en ole sitten lapsuuden kotileikeistä ulos kasvettuani koskaan ollut minkäänlainen nukkejen ystävä. On koteja, joista löytyy nurkista kaikenlaisia posliinisia, muovisia ja kankaisia nukkeja koristeina, vaan minä en ole niistä koskaan piitannut. Etenkin kaikenlaiset posliininuket ja varsinkin reborn -nuket, outs, eivät yhtään minun makuuni.


Hurahdin sitten ihan vahingossa. Joitakin vuosia sitten päiväkodin unohdettua ulkovarastoa siivotessani tuli romukasan keskeltä vastaan pörröpäinen, hiirten syömä nukenraato. Heitin nuken kertaalleen jo roskikseen, vaan kävin nappamassa sen takaisin. Oli niin veikeän näköinen, että ansaitsi tulla pelastetuksi. Pelastin nuken muoviset osat, pistin kunnon kylpyyn ja ompelin otukselle uuden kangasvartalon ja vaatteet.


En ollut ennen moista vinkeää nukkea nähnyt, ja ajattelin, että ehkäpä yksi nukke hyllyn reunalla menee. Yllättäen noita veikeänaamaisia nukkeja sitten rupesi tulemaan vastaan kirppareilla silloin tällöin, enkä kyennyt niitä kirppareille unohdettuina jättämäänkään. Samanlaisia törkeitä takkutukkia, joiden puhdistaminen ja tuunaaminen uuteen uskoon vei aikansa.



Jokainen ostos on pitänyt olla viimeinen. Minähän en oikeastaan edes tykkää näistä nukeista, mutta en voi niitä vastustaakaan. Ovat niin vietävän erikoisia ja hauskoja. Siispä niitä on meillä jo hyllyllinen ompeluhuoneen oven päällä.


Ei yhtään minun tyylisiäni, silti niin ihania.



Jos näitä joskus tulee kirpparilla vastaan, tiedän, että mukaan lähtevät, vaikka en niin kai mukamas haluaisikaan. En tosiaankaan halua kotiimme mitään nukkearsenaalia, mutta tiedättehän sen tunteen, kun joskus joitakin asioita vain ei osaa lopettaa...? Jotakin tavaraa katsoessa tiedät, ettet oikeastaan tarvitsisi sitä, sinulla on niitä jo koko liuta kotona, eikä tälle uudelle olisi enää paikkaakaan... Ja silti se lähtee mukaan. Minulle käy niin, kun kyse on vanhoista kakkuvuokista, piparkakkumuoteista, leivosvormuista, ikkunanpokista, pitseistä - ja näistä nukeista.


Tämä poika oli surkeana pörrötukkansa kanssa. Mummoni virkkasi kaverille lakin, ja arveli, että jäpikkä alkaisi lakin saatuaan hymyilemään. Ei alkanut. Ehkäpä poika on surullinen, koska se kaipaa ympärilleen vielä muutamia kavereita... Siispä uusia otuksia metsästämään! :)

lauantai 14. elokuuta 2010

Jäähyväiset kesälle


Päivisin näyttää vielä ihan kesältä.


Rivitaloasuntomme pieni puutarha on kevään täysremontin jälkeen päässyt hyvään kasvuvauhtiin. Nurmikko on vihertynyt ja tuuheutunut, ja valkoinen kivikkosaareke on helppohoitoinen. Tykkäämme!









Pari lemmikkiäkin olemme pihaan saaneet. Pieni vesiallas täyttyy kuumina hellepäivinä kylpevistä somista pikku lintusista - siis suurista ja kovaäänistä variksista. :) Parhaimmillaan pienessä altaassa on pulikoinut kilpaa neljä varista, ja raakkuminen oli sen mukaista, kun kylpypaikoista taisteltiin. Sotkevat nuo aika tavalla, heittelevät katetta ja kiviä ympäri ämpäri, repivät maanpeitekangasta istutusten juurelta ja nyppivät kasveja, mutta olkoon - jos tuosta ilonsa saavat niin enpä minä jaksa ruveta siitä paineita ottamaan. Käyn vähin äänin siivoamassa sotkut ja taas on pari päivää rauha maassa. Ja oikeastaanhan nuo varikset ovat aika koomisia kavereita.





Illalla oikeastaan vasta huomaa, ettei ole kesä enää. Ihana hämäryys saa ajatukset suuntautumaan jo kohti syksyä ja tulevaa talveakin - eikä minua haittaa juuri ollenkaan, että kesä on ohi. Syksy on taas toisenlainen vuodenaika, omalla tavallaan niin ihana sekin.




Illalla sytytän kynttilät lyhtyihin tuomaan valopilkkuja pimeneviin tunnelmiin. Tänä iltana pilvien takana taivaalla loistaa yksi uusi tähti.

lauantai 7. elokuuta 2010

Mukavaa postia ja ompeluksia


Ensimmäinen työviikko piiitkän loman jälkeen takana. Kun viikonloppu koitti, palasin pitkästä aikaa ompelukoneen pariin rentoutumaan.


Nämä vanhasta ruotsinkielisestä reseptistä tehdyt reseptitaulut tein isosiskolle tilauksesta jo jokin aika sitten.


Isosisko lähetti tänä aamuna viestiä Roomasta ja kertoi kihlautuneensa sulhasensa kanssa. Väsäsin heille pieneksi kihlajaismuistajaiseksi taulut heidän lapsuuskuvistaan.



Tämä tilkkupeitto syksyllä 1 v täyttävälle kummipojalle syntyi viikko sitten Pohjanmaalla viikonloppua viettäessä. Tämän koko on 120 cm. x 160 cm ja täytteenä fleeceä.


Pohjanmaalla ompelukaverina hääräsi loputtoman utelias 4-kuukautinen Onni, jonka kanssa ompelu oli kohtalaisen hankalaa...



Tämä tilkkupeitto valmistui myös Pohjanmaan reissulla. Tästä tuli 150 cm x 200 cm, ja sen tikkasin reunoista napeilla ja ruseteilla. Tuli tuollainen vaaleansininen hömppäpeitto.




Ja sitten ensimmäinen Luovan leikin lupaus. Osallistuin aiemmin Luova leikki -haasteeseen, jossa lupasin väsätä viidelle ensimmäiselle osallistujalle jotakin käsintehtyä (minun haasteeseeni osallistuivat Anna, pm, Liisa, Onnenkyynel ja Marika). Pyörittelin tänään ideoita mielessäni, ja yritin kehitellä kullekin viidelle jotakin heidän kunkin näköistään. 


Tässä siis ensimmäinen Luovan leikin lupaukseni, vanhasta dokumentista tehty tyynynpäällinen ja ajatussydän, jotka lähtevät Liisalle Alice in Worderland -blogiin.


Siispä Liisa, laitahan sähköpostilla osoitetta tulemaan, niin pistän sinulle paketin postipojan mukana. :)



Noin normaalisti postin mukana harvemmin tulee muita kirjeitä kuin laskuja. Viime viikon aikana sain kuitenkin kaksi varsin mukavaa kirjettä. Toinen tuli virolaisesta lastenkodista kummitytöltäni Alinalta kera kuvan, jossa hän poseeraa jalkapallojoukkueensa kanssa. Tuskin pysyin nahoissani, kun odottelin ystävän käännöstä kirjeestä - minähän en venäjää aakkosia syvällisemmin osaa. Ihana kirje, ihana tyttö - tulipa taas muistutus siitä, että pitäisi ehkä yrittää kalenteriin sovitella venäjän alkeiskurssi, jonka tällä kertaa kävisin loppuun saakka - olen käynyt viime vuosien aikana kolme puolikasta venäjän alkeiskurssia, ehkä siis olisi aika tällä neljännellä kerralla suorittaa kurssi loppuun saakka... ;)


Niin, ja se toinen kirje tuli yllättäen yliopistosta. Sain jo keväällä tiedon hakemastani maisteriohjelmasta, että olen ensimmäisellä varasijalla, mutta kun tuohon koulutukseen otettiin vain kolme opiskelijaa, olin varma, ettei kukaan noista kolmesta hyväksytystä jätä paikkaansa. Vaan niin kävi, että joku ihana ihminen päätti olla ottamatta opiskelupaikkaansa vastaan, ja minä ensimmäiseltä varasijalta pääsin sisään. Niin hienoa! Tässä on tietysti vähän haasteita, ottaen huomioon, että keväällä varmistuneen vakipaikan myötä tulen varmasti olemaan kokopäivätyössä jatkossakin, lisäksi viime vuoden tapaan jatkan myös osa-aikatyötä eräässä koulutusprojektissa ja minulla on vielä se edellinenkin maisteriohjelma gradun suhteen kesken... Tulee kohtalaisen tiivis ja työntäyteinen vuosi siis! :)

Siispä energistä viikonloppua ja
alkavaa syksyä teille ihanaiset blogiystävät!

Ja arvontaanhan pääset yhä osallistumaan edellisessä postauksessa, ellet ole sitä vielä tehnyt.