sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Long time no see - ja sata kissakuvaa


 Tulipa epähuomiossa useamman kuukauden blogitauko. Nyt se kuitenkin päättyi, kun näin muuan messuilla blogituttavan, joka vaati kissapostausta. Meidän nelijalkaiset ovat otettuja, että ovat kukin päässeet Terhi teidän perheenne fanilistalle, joten tässähän tätä kissatykitystä nyt tulee. :)


Alvin, Alvin, Alvin. 
Siinä on kissa, jota kummallisempaa persoonallisuutta on hankala löytää. Alvin on sekä rakastettavuudessaan ja rasittavuudessaan jotain käsittämättömiä ääripäitä, yleensä molempia samaan aikaan. 

Kissa, joka on liian fiksu olemaan kissa. Kissa, joka osaa sujuvan kommunikoinnin - huutaa, kiljuu, tervehtii, ja käyttää myös monipuolisia elekielen keinoja. Alvin esim. rakastaa höyhenkepin perässä hyppimistä, ja toisinaan saattaa käydä läppäämmässä tassulla ja juoksee sen jälkeen höyhenkepinviereen partioimaan, tuijottaen silmiin ja huitoen keppiä tassullaan. Ellet reagoi, kissa toistaa saman vaikka kymmenen kertaa, kunnes pistät leikittäen. Mikäli rakkain leluhiiri on kadonnut jenkkisängyn alle eikä kissa saa sitä sieltä pois, kiljuu, käy läppäämässä ja tekee juoksualoitteita yläkertaa kohti, kunnes joku tajuaa lähteä kissan perässä varmistamaan, missä ongelma. Ja kun katti rynnii sängyn viereen ja tuijottelee litteänä sängyn alle, löytyy sieltä se hukassa ollut hiiri. Kissa, joka aukoo laatikoita ja kaappeja, pudottelee tavaroita, piilottelee esineitä, penkoo paikkoja...  Kissa, joka rakastaa sipsejä - pussin rapsahduskin saa katin säntäämään paikalle ja kerjäämään palasta äänekkäästi messuten.  Kissa, jonka kanssa ei tule koskaan tylsää tai yksinäistä. Kissa, joka syö kaiken - pitsinauhat, hiekotussoran hituset, langanpätkät, vanupuikot, puutikut... Kaiken. Kissa, joka luulee olevansa koira. Alvinin lempipuuhaa on kuljettaa hiirtä heitettäväksi, ja kun nakkaat hiiren, rynnii kissa sata lasissa perään ja saapuu kohta hiiri suussa takaisin, tiputtaa hiiren kätesi viereen ja jää odottamaan seuraavaa heittoa. Kissa, joka nukkuu öisin niin kiinni ihossa, että aamulla sen hikisen kuuman ihon saa miltei irrottaa omastaan. Kissa, joka rakastaa ihmistä niin paljon, että on aina ja kaikkialla, ja useassa paikassa samaan aikaan. Alvin muistuttaa olemassa olostaan jopa vessaäynnin aikana - silloin se kiljuu kurkku suorana ikävästä oven takana.  Kissa, joka rakastaa hässäkkää. Se myös saa sitä aikaan, niin ihmisten kuin muiden kissojenkin kanssa. Rettelöitsijä, härkkijä, loputon härnääjä. Yleisärsyke. Kissa, joka ei ikinä luovuta - minkään suhteen. Niin hyvässä kuin pahassakin.

Tiedättekö, joka toinen päivä olen ajatellut laittaa tänne blogiin, keltaiseen pörssiin, huuto.nettiin ja kaikkiin facebookin vaihtotoreihin ilmoituksen, että annetaan erittäin hankala nahkakissa ilman palautusoikeutta. Toisinaan savun noustessa korvista ajattelen, että kissa lienee mulle rangaistus kaikista esi-isien pahoista teoista. Hyvinä päivinä uskon, että ne esi-isät tekivät varmaan jotakin hyvääkin, kun se kuitenkin on 50 % ajastaan maailman sympaattisin ja rakastettavin kaistapäinen olento.


Etsi yläkuvasta Alvin. Vihje alla.



Alvinin lisäksi meillä on pari tavallista kissaa. Toinen niistä on Grisli. Grisli on sellainen kauhean tavallinen peruskissa, lihavanpuoleinen, oman tiensä kulkija. Rauhallinen, vieraassa seurassa ujo, huomiota rakastava punkero.


Kissa, joka rakastaa ruokaa, ahmii holtittomasti, ja sen tuloksena usein oksentaa heti ruuan jälkeen. Matolle, tietysti. Ruoka lienee se ykkösjuttu, mutta sen lisäksi Grisli rakastaa rauhallista seuraa ja erityisesti Taavia. Taavi on jotain vallan ihanaa, vaikka aina toinen osapuoli ei tunne samoin, varsinkaan silloin, kun Grisli tunkee ihan kylkeen nukkuaan (=puoliksi päälle) ja kiehnää päällään kaveria niin, että Taavin pää meinaa irrota. Grislin nukkumisasennot ovat muutenkin aina vertaansa vailla, ja yleensä kissa makaa kaikki raajat taivasta kohti. Grisli on kissa, johon ei juurikaan koskaan mene hermot - ja se on tässä taloudessa poikkeuksellista. :D




Toinen kohtuutavallinen olento on sitten tuo Taavi. Laiska, yksinkertainen, vähän onnellinen kissa. Elämänmurjoma ja kolhima entinen kulkija, nykyisin vaakatasossa ja unen rajamailla viihtyvä, astmapiippua aamua iltaa vetelevä vanha mies.  Kehrää kuin huonokuntoinen, äänekäs moottori, ja kuolaa. Paljon. Öisin ilmoittaa viereen tulostaan äänekkäästi rääkäisten, ja ellet huomioi herran saapumista, haukkaa katti mielenosoituksellisesti käteen. Kissa, joka tykkää olla sylissä ja jonka voi vääntää vaikka solmuun. Olento, johon ihmiset yleensä ihastuvat, koska on niin äärimmäisen kiltti, rauhallinen ja ihmisrakas eläin.




Ja sitten on Kertu. Kertu menee Alvinin kanssa sinne tunteita nostattaviin olentoihin. Kertu on äärimmäisen fiksu kissa ja erittäin taitava käyttämään tassujaan, miltei kädellinen. Kertun erityistaito onkin vipata kaikki pöydänreunalta lattialle, tarvittaessa kurotetaan kaukaakin, että onnistuu.


Kertulla on erittäin suuri ego, ja se on porukan kiistaton kuningatar. Mikäli joku pyrkii kyseenalaistamaan tämän kirpun vallan, pistää Kertu kaverin sujuvasti maahan. Ainoastaan Taavi pistää Kertun toisinaan suuttuessaan ahtaalle, muuten Kertu 98 % ajasta toimii porukan selkeänä hallitsijana, vaikka pienin kooltaan onkin.


Kertu on äärimmäisen hellä kissa, joka rakastaa ihmisen läheisyyttä, rakastaa silittelyä ja sylittelyä ja huomiota kaivatessaan tekee sen sata aloitetta, että saa hellyyspuuskansa täytettyä. Kertu on aina ilmaissut tunteitaan äärimmäisen selkeästi, ja puskiessaan kissa puskee ihmistä naamaan niin, että meinaa nenä irrota, tunkee iholle ja kiehnää, kiehnää ja kiehnää, vastaavasti ärsyyntyessään näykkii minkä kerkeää. Kertu on pienestä saakka ilmaissut tunteitaan myös hampain, niin hyvässä kuin pahassa. Pientä hampailla kokeilua tehdään niin niin äärimmäisen rakkauspuuskan vallassa kuin myös silloin, kun yritetään uhitella ja egoilla, esim. sängyssä neuvoteltaessa siitä, mitä tänä yönä on  tyynyllä, ihmisen pää vai kissa.


Kertulla on myös kyltymätön tarve parkkeerata taloksi jokaiseen kassiin, koriin tai muuhun luukkuun, joka sopii kissan majoitukseen.






 Sellaisia kissaterveisiä täältä. Joulua jo vähän kuulostellaan. Yrityksenä oli pitää tuota valkoiseen hattuun puettua kotitonttua (ei siis vielä joulutonttua) tuossa tuolin nokassa, vaan kun kymmenen kertaa päivässä oli Alvin hampaineen ja kynsineen tontun lakin kimpussa ja lopputuloksena tonttu kökötti tuolilla surkeana pipo revittynä silmille, päätin pistää tontun takaisin kaappiin. Kai se tuo kissa tietää paremmin, milloin on sopivaa aloittaa joulufiilistelyt.


 Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle, joka täällä arkesi lomassa piipahdit!

torstai 11. syyskuuta 2014

Halipula


 Palasimme maanantai-illasta puolivuosittaiselta lastenkotireissulta koillis-virolaisesta lastenkodista Venäjän rajan tuntumassa. Hetkeksi taas halipula täytetty - erityisesti minulla ja sillä nelivuotiaalla pikkutytöllä, jonka melkein piilotin matkalaukkuun ja salakuljetin Suomeen.


Mää tein siellä hirrrveen ison hiekkakakun. Joku pieni ihminen hajotti sen. Se oli lystiä se.


Mies ja Tampereen mummo pelasivat minimiesten kanssa ahkerasti jalkapalloa. Parhaillaan asfalttikentällä oli samaan aikaan neljä joukkuetta, kaksi palloa, monta pelaajaa ja päälle kolme polkupyöräilijää, yksi potkulautailija sekä pieni tyttö, joka kaahasi pelikentällä sata lasissa nukke nukenrattaissa heiluen.


 Keinutettiin ipanoita niin korkealle, että melkein nähtiin koko kaupungin yli. Melkein.


Jalkapallossa ei koskaan selvinnyt, kuka hävisi. Kaikki voittivat.


Pienen miehen lahjapaketista löytämä kaivinkone oli kova sana. Se kulki mukana niin sisällä kuin pihallakin. Kaivinkoneen taru loppui kuitenkin lyhyeen. Sen ohjastaja kompastui pihalla ja löi kaivinkoneen kaatuessaan penkin nurkkaan. Kauhan kiinnikkeet napsahtivat poikki ja pieni mies pisti lohduttomaksi itkuksi. Hän selvinnee menetyksestään hengissä.


Keli oli koko viikonlopun kerrassaan huikea ja me nautimme siitä täysin palkein.


Hassuja hetkiä, ihania muistoja. Hyvä ja kaikin puolin onnistunut reissu takana.

Ai niin, ja teille, joka olette aiemmin osallistuneet /ilmoittaneet jatkossa halukkuutenne osallistua lahjasavottaan sukkien, lapasten, ym. villaisten tikkuamisella: en ottanut teihin yhteyttä tätä reissua silmällä pitäen, koska 22 asteen auringonpaisteessa emme lähteneet piilottamaan lahjapaketteihin villasukkia. :) Niiden aika lienee osuvammin sitten seuraavalla reissulla talvella, jolloin lupaan olla taas yhteyksissä hyvissä ajoin.


Kissat eivät tällä kertaa lähteneet Pohjanmaalle hoitoon, vaan viettivät viikonlopun tuttavapiiristä löytyneen kissapiian hellässä huomassa kotona. Kissapiika pärjäsi nelijalkaisten kanssa vallan hyvin, mutta pientä mielenosoitusta oli kissojen taholta luvassa kotiin palattuamme.


Taavi ei tullut lainkaan (mikä on äärimmäisen poikkeuksellista) vastaan ovelle kotiin tullessamme, ja vaikka kuinka huhuilin kattia alakerrassa, ei kissaa näkynyt eikä kuulunut. Mielensäpahoittaja löytyi yläkerrasta saunan lauteilta, missä se istua murjotti selkä minuun päin ja tuijotti seinää. Kauan meni, ennen kuin kolli sai mielensä takaisin ja suostui tulemaan ihmisten ilmoille ja päästi viimein sen ensimmäisen kehräysäänensäkin. Kertu sen sijaan tunkeutui heti kotiin palattuamme matkalaukun sivutaskuun ja teki pesän sinne. Liekö ilmaissut, ettei ilman häntä ole sitten tarpeen enää ikinä mihinkään moneksi päiväksi lähteä. ;)

lauantai 16. elokuuta 2014

Pupudisco


Ompelu ei ole inspiroinut pitkään aikaan. Tänään sain kuitenkin itsestäni sen verran irti, että ompelin neljä keskeneräistä pupua valmiiksi. Siinäpä koko jengi.


Puputytöt Berta ja Ceelia on ommeltu paksusta, vanhasta pöytäliinasta.


Bertan mekko on tehty vanhasta revinnäispitsikoristeisesta pöytäliinasta. Hollywood -henkisesti se on helmasta hieman paljastava. ;)




Ceelian mekon raaka-aineena toimi vanha keittiöpyyhe, jonka reunaan ompelin vanhan lakanapitsin.




Aarli ja Alfiina on vastaavasti ommeltu vanhoista pöytäliinoista.


Aarlin housut on tehty tyyynynliinasta ja slipoveri muorin vanhasta neulepaidasta. 





Alfiinan mekko on Bertan mekon tapaan tehty revinnäispitsillä koristellusta vanhasta pöytäliinasta.





Näiden pupujen mielestä kierrätys on IN. :) Siinäpä sitä pupudiscoa kerrakseen.

maanantai 4. elokuuta 2014

Sininen hetki


Alkas oleen jo iltaisin niin hämärää, että täytyi viritellä jo muutama tunnelmavalo.

 








Ei mulla sitten muuta tällä kertaa ollutkaan.