Joskus tulee se fiilis, ettei mikään näytäkään yllättäen hyvältä. Kaikki tavarat tuntuvat olevan väärissä paikoissa, ja kun alat siirtää ja muuttaa yhden paikkaa, tulee väistämättä eteen seuraavankin siirto, ja viimein on jokainen tavara ilman paikkaa, ja kaikki näyttää entistä kaameammalta. Tuo olotila iski minuun viikonlopun aikana, onneksi nyt ollaan jo sen paremmalla puolella. Siinä samassa tuli siivottua kunnolla.
Portaikon korkealla seinällä olevat hyllyt saivat viimein jotakin kannateltavaa. Alemmassa kuvassa oleva kummitädiltä joululahjaksi saatu kodin taulu löysi paikkansa antiikkihuoneessa olevasta vanhasta ovesta.
Sovitusnukke on yhä vailla jalustaa. Nukke on netistä löytyneiden ohjeiden vinkkaamana tehty omien mittojen mukaisesti pitkän paidan, maalarinteipin, sanomalehtisuikaleiden ja tapettiliisterin avulla. Päällimmäinen kerros on tehty vanhan kirjan revityistä sivuista. Nukke on toki ihan oikeisiin sovitusnukkeihin verratttuna aika kömpelö, mutta olemattomiin materiaalikustaannuksiinsa (siis se halpakaupasta löytynyt euron paita, tapettiliisteri sekä viisi rullaa maalarinteippiä) nähden toimii hyvin siinä pienessä vaateompelussa, mitä itse harrastan, ja onhan se kuitenkin omilla mitoilla tehty.
Etsinnän kohteena on ollut torsolle sopiva vanhanaikainen valkoinen mekko. Saas nähdä, koska moinen osuu kohdalle. Muutamia vanhanaikaisia hääpukuja olen huuto.netistä tutkinut, mutta sitä oikeaa ei ole vielä löytynyt. Kaulassa olevat helmet ovat väripilkku huoneen vaaleassa maailmassa - sain ne vuosi sitten eräältä edellisen päiväkodin pieneltä pojalta. Teimme ystävänpäiväksi helmikoruja ystävälle, ja siinä, missä muut antoivat helmensä parhaalle kaverille tai yleensä äidille, antoi tuo pieni vintiö helmensä hurjan jännittyneenä minulle. Aina kesään saakka hän säännöllisin väliajoin varmisteli, vieläkö helmet ovat tallella. Kesällä vaihdoin työpaikkaa, ja kun myöhemmin syksyllä kävin tuolla entisessä ryhmässäni lapsia tapaamassa, tuli samainen poika heti kysymään, vieläkö muistan hänen antamansa helmet, ja vieläkö ne ovat minulla. Siksipä ne ovat siis huiman tärkeät minulle :)
Loputkin nuket ovat viikonlopun aikana saaneet vartalot ja vaatteet, ja osa nukeista siirtyi gradukirjojen seuraksi perunalaatikkokirjahyllyyn, osa muualle. Täytyy myöntää, että gradukirjahylly näyttää nyt hippasen houkuttelevammalta, josko siitä tarttuisi innostusta myös gradun kirjoittamiseen... ?
Huuto.netistä löytämäni nuket saapuivat postiin ja sitä kautta meille. Toinen saikin jo uudet kodin väriset vaatteet ja pääsi istumaan vanhalle Muurame -tuolille antiikkihuoneen nurkkaan. Kunhan vielä saan kaverinkin vaatteet valmiiksi niin uskoisin, että nyt on nukkekiintiö täynnä...
Niin, nukkejen lisäksihän meillä on myös arsenaali nalleja.
Tämä yksinäinen Bukowski vartioi kynttilää miehen mummolasta löytyneen sota-ajan arkun päällä. Arkku oli alkujaan kirkuvan punainen, joskin punaisen paksun maalipinnan alta löytyi klassinen armeijan vihreä pinta.
Ruokailutilan seinällä on kolme kuutiohyllyä, joissa jokaisessa on Bukowski -nalle. Samannäköiset nallet ovat kaikki eri kokoisia (kuten hyllytkin), ja taitavat muuten kaikki olla lahjoja äitiltä.
17.1.2002 olin naapurin teinipojan kanssa ensimmäisillä treffeillä. Päivälleen kahdeksan vuotta on tänään samaa polkua kuljettu, toivottavasti yhteistä tietä on edessäkin silmän kantamattomiin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)