torstai 16. syyskuuta 2010

Luova leikki -lahja ja isoäidin tyynyn ohje


Mari kyseli jokin aika sitten ohjetta isoäidin tyynyyn. Samalla, kun väsäilin Mummu-Ruususen kotiin Luova leikki -lahjaa, päätin kuvata tuon tyynyn teon vaiheet ja väsäillä jonkinlaista ohjeen tynkää. Tämä ohje on siis taas omasta päästä visioitu, joten ei välttämättä ole se "oikea" isoäidin tyynyn tekotapa. Toimii kuitenkin.


1. Minun tyynystäni tuli halkaisijaltaan n. 40 cm, ja näillä mitoilla tyynyyn tarvitaan keskiosapala (ympyrä n. 15 cm halkaisijaltaan) ja saman kokoisen palan vahvaa kovikekangasta, mielellään liimapintaista, kovikehuopa on oikein hyvää.
2. Ympyrä silitetään kiinni kovikehuopaan ja leikataan molemmat samankokoisiksi.
3. Reunuskankaan mitat minun tyynyssäni 40 x 120 cm, mutta kannattaa tehdä sen mukaan kuin hyvältä näyttää.
4. Reunuskankaan molempiin pitkiin sivuihin neulotaan nauhakujat.
5. Toiseen nauhakujaan pujotetaan nauha ja kiristetään ympyräksi.
6. Avoimet sivut ommellaan yhteen nurjalta (älä ompele ihan loppuun asti, että saat toiseenkin nauhakujaan nauhan).
7. Keskipala nuppineulataan kiinni ympyräksi kiristetyn reunuskankaan päälle ja siksakoidaan tiheästi kiinni.
8. Pitsi ommellaan keskiosan ympärille.
9. Pitsi saattaa jäädä kirpistelemään, mutta silittämällä ja vähän reunoista venyttämällä sen saa kyllä pysymään suorassa.
10. Pujota toiseen nauhakujaan nauha ja kiristä ympyräksi = täyttöaukko. Ompele taustalappu, joka ommellaan yhdeltä sivultaan kiinni täyttöaukon taakse, ettei täyte pääse karkailemaan. Täyttöaukosta täytettä voi lisätä ja vähentää. Liian täydeksi tyynyä ei kannata täyttää, ettei tyyny muutu palloksi.


Valmis tyyny takaa ja edestä.


Tällainen Luova leikki -lahja lähti siis Marikalle vaaleanpunaiseen ja ruusuiseen Mummu-Ruususen kotiin. Toivottavasti kelpaa.

aNNa, Onnenkyynel ja pm, teidän lahjanne ovat vielä hautomossa. :)

17 kommenttia:

  1. Onpa nätti tyyny! Sinä se väsäät jo tuollaisia, mä en ole ehtinyt edes ajatella koko luovaa leikkiä! Välillä vilkaisen kangaslaatikkoa ja laitan sen sitten pois :D

    VastaaPoista
  2. Miljoonasti kiitoksia ihanasta "vessalahjasta"! Kaikki osat ovat niin hurmaavia. Ja saippuan tuoksu on niin mieleinen.

    Tekemäsi tyyny on todella söpö. Antoisaa loppuviikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Oi vau miten upeat! :) Siulla on niin taito hyppysissä. ;) Kaunista.

    VastaaPoista
  4. Hieno hieno! Kiitos kovasti ohjeesta.

    VastaaPoista
  5. Oi, ihan on Mummu-Ruususen näköinen lahja!! Kyllä M tykkää tästä tosi paljon, kaunis tyyny ja sydän samaan sävyyn.!!

    Kiitos ohjeesta!! ja hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  6. Heippa! Enpä ole taas ehtinyt kommentoimaan, mutta ihania postauksiasi olen aina käynyt kurkkimassa.

    Olkkarissanne on tosi kiva tunnelma, ja ruokapöydän tuolit ovat tosi upeat! Nallelaatikotkin tosi hauskat :)

    Suloinen tuo tyynelöinen! Sinä se olet näppärä kyllä.


    Iloista viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  7. Sievä! Olen jo pidempään haaveillut tuollaisen tyynyn teosta, mutta en ole jaksanut tarkemmin asiaan perehtyä...kiitos kuvallisesta ohjeesta, josko vaikka nyt saisin tehtyä :o)

    Mukavaa viikonloppua!
    -kisu-

    VastaaPoista
  8. Noita isoäidintyynyjä onkin ollut monessa blogissa , ja olen miettinyt miten ne tehdään?
    Kiitos ohjeesta, tämähän tuli kuin tilauksesta :)
    Selkeä ja hyvä ohje tuolla varmasti onnistuu! Tuli kyllä hieno lahja

    VastaaPoista
  9. Jälleen olet tehnyt kaunista jälkeä!<3

    VastaaPoista
  10. Ihastuttava tyyny, oma tyynyni odottaa edellen inspistä kokoamiseen... jospa vaikka tänä viikoloppuna :)

    VastaaPoista
  11. Kiva kun laitoit ohjeen. On ollut mielessä samanmallisen tyynyn ompelu, kunhan ehtii..:)

    VastaaPoista
  12. Tarkoituksena onkin tehdä tuo tyyny.Kiitos ohjeesta.Kuvittelin ihan toisella viisiin tuon valmistuksen mutta noinhan se tottakai menee.

    Kaunis luovaleikki lahja.♥

    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  13. IHANAA!!! Kiitos kiitos ohjeesta :)
    Heti huomenna on ihan pakko kokeilla.
    Pelastit mun viikonlopun ihan kerrasta :)

    VastaaPoista
  14. Ihastuttava tyyny! Tuollaisella ohjeella onnistuisin varmaan minäkin väsäämään ihailemani tyynyn. :)
    KIITOS! Ohjeesta ja kivasta postauksesta, sekä mukavaa viikonloppua :)
    tuksu

    VastaaPoista
  15. Todella suloiset! Ja kiitos ohjeesta. Itsekin olen mietiskellyt, miten noita tehdään.
    Mukavaa syksynjatkoa!

    VastaaPoista
  16. Kaunis tyyny! Olen myös miettinyt miten tuollainen tyyny tehdään. Nyt se toteutus käy helpommin, kiitos kuin jaksoit tehdä ohjeen tänne.

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)