tiistai 4. helmikuuta 2014

Neljännellä kymmenellä


Eilen täytin pyöreitä, ja nyt voin sanoa, että meen jo neljättä kymmenettä. En kummiskaan siis neljäkymmentä. Sen kunniaksi pistin asunnon tänään hyrskyn myrskyn. Luulin, että olohuoneessa on jo kaikenlaiset huonekalujärjestykset soviteltu, mutta eipäs ollutkaan.



Samalla pistin pois näkyvistä olohuoneessa olleita mustia esineitä, tyynynpäällisiä ja muutaman lampun, ja yritin etsiskellä räsymattojen kaveriksi jotakin värikästä. Kovin suuria ei mun löydökset olleet (meillä ei vain ole mitään värikästä), mutta Taalainmaan hevoset hyppäsivät karmien päälle ja näyttivät oikeastaan aika kivoilta.



Nämä laskettelijat ostettiin viime keväänä Ideaparkin taidepaja Pegasoksesta. Meillä on tämän saman taiteilijan saviveistoksia useampiakin, ja tykätään niistä kumpikin. Tää parivaljakko on jokseenkin veikeä, vaikka tässä takaa-ajossa saattaakin olla pahat mielessä.






Iltapalaksi tehtiin hedelmäriisiä ilman riisiä. Aineksina tässä 200 g raejuustoa, kaksi appelsiinia ja 2 dl kuohukermaa vaahdotettuna. On vähän karpimpaa kuin riisin kanssa. Ollaan yritetty vähän järkeistää ruokavaliotamme ja jättää sokereita, vaaleita viljoja, pastaa, riisiä ja perunaa pois. Samalla mä olen entistä enemmän innostunut kokkaamisesta ja leipomisesta.


Ompeluputken päätöksenä syntyi isosiskon kotiin pieni enkeli. Tämäkin kuuluu nyhvöjen lajiin, mutta on kooltaan vain ehkä 30 senttinen muiden nyhvöjen huidellessa yleensä 60-70 sentin mitoissa. Tällä kertaa tuli todistetuksi, että mitä pienempi, sen työläämpi. Nyt on hetkeksi ompelut ommeltu, ja mineilyt sekä virkkaukset kiinnostaa taas enemmän.




Kertulle käsitöiden lajilla ei ole väliä - apulainen on aina paikalla, lajista riippumatta. :)

28 kommenttia:

  1. paljon onnea näin jälkikäteen myöskin täältä!

    VastaaPoista
  2. Onnea vaan neljääkymmentä käyvälle! Tuo ikä on vain kaukainen muisto. Aika menee liian nopeasti.Minulla alkaa ensi viikolla seitsemänkymmentä läheneen, kamalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräs suunnilleen kanssasi samaa ikäluokkaa kulkeva ystävä toteaa aina, että onneksi ikä on vain numero. :)

      Poista
  3. OnneaPonnea :)

    Hepat sopivat mainiosti uudelle paikalleen ja keramiikkateokset veivät myös minun ♥:n! Ihania!

    Ja voih, hedelmäriisi vei minut lapsuusmuistoihin 70/80-luvun taitteeseen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)

      Mä ihastuin näihin Pegasoksen saviveistoksiin vuosia sittten, ja kun olin tarpeeksi monta kertaa käynyt ohimennen ihastelemassa, sain sitten jonakin päivänä viimein mieheltä lahjaksi pitkäselkäisen ketun - juuri sellaisen ihanan koomisen. Sittemmin on kertynyt varis, pupu ja nyt tämä laskettelijapariskunta. Ja kaikista tykkään edelleen yhtä paljon kuin kaupassa ihastellessakin.

      Poista
  4. Onnea, onnea!! Pienet mööpelivalssit on aina paikallaan...ja ihana Kertu, uskollinen palvelijasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun saa huonekaluja taas vähän uusiin nurkkiin, niin vallan mieli virkistyy. Ihan kuin olis taas ihan uusi koti. :)

      Poista
  5. Paljon paljon onnea!!! Mulla on tänään synttärit, tosin taidan olla vuoden vanhempi. Joko sulla on kriisiä pukannut? Tänne se ei tainnut edes rantautua :)

    Aivan ihanan näköistä jälleen kerran olohuoneessa. Tuo iso kaappi on tosi kaunis ja ihanat laskettelijat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja onnea myös sulle. :) Mä luulen, että tää mun kolmikymppiskriisi menee huomaamatta tämän virkavapaan aikana - jokaisen kolmekymmentä täyttävän kannattaa siis olla syntymäpäivänsä molemmin puolin pari kuukautta pois työelämästä, niin selviää ilman kriisejä. :D

      Poista
  6. Oi, onnea roppakaupalla<3
    Nuo veistokset ovat mainiot! Sopisko ne toisin päin, niin ei olisi niin julmaa:)
    Kertu on niiiiin ihana<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, heti sun kommenttisi luettuasi vaihdoin ne toisin päin. Ei ollut jotenkin tullut mieleenikään aiemmin. Nyt ajaa pupu kettua takaa. :)

      Poista
  7. Synttärionnittelut! :)
    Ihanan näköisiä kuvia! <3

    VastaaPoista
  8. Onnittelut sankarille, tuo on oikein hyvä ikä! Sama vika meillä, väriä EI meinaa löytyä millään. Kauniilta näyttää kotinne ilman väriäkin :0)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista. :) Mun väriyritykset jatkuu - mitään huvikumpua tästä kodista ei saa tekemälläkään, mutta jos vielä ihan pikkuisen.

      Poista
  9. ONNEA ONNEA ONNEA vaan, Valkoinen talo ja perunamaa :)
    T.
    U-P

    VastaaPoista
  10. Kekseliäitä ratkaisuja! :) Onnea synttärisankarille!

    VastaaPoista
  11. Onnittelut ja iso halaus perässä tulet muttet kiinni saa ikää,mitä vanhemmaksi tulee sitä paremmalta elämä maistuu.Teet ihanan kauniita töitä ja kotisi on kaunis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tupuna. Sulla on kyllä ihana asenne elämään, että mitä vanhemmaksi tulee, sen paremmalta elämä maistuu. Tykkään. <3

      Poista
  12. Lämpimät onnittelut täältä Napapiirin tuntumasta!

    VastaaPoista
  13. Osaatko sanoa onko noita saviveistoksia myynnissä verkossa? Ihastuin niihin vallan, mutta kaukana on liike. Kenen taiteilijan ne ovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En löytänyt näitä verkosta, mutta mulla olisi sellaien mielikuva, että olen niitä joskus netissäkin tutkinut. En nyt äkkiseltään tiedä taiteilijan nimeäkään, koska olen näemmä kadottanut noissa saviveistoksissa alkujaan kiinni olleet infolaput. Lähinnä varmaan soittamalla selviää, yhteystiedot ko. putiikkiin löytyvät täältä: http://www.ideapark.fi/liikkeet/?liike=132. Useimmiten tuossa liikkeessä myyjän hommia hoitaa savitaiteilija itse.

      Poista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)