tiistai 12. heinäkuuta 2016

Pitsikissoja


Kissat ovat minun eläinlajini. Kaikenlaiset elämän murjomat ja ihmisten hylkäämät löytökissat ovat erityisesti sydäntä lähellä, johtuen toki siitäkin, että omassa neljän katraassa kolme on noita rescuekissoja. Löytökissojen ensikotitoimintaan meillä ei ole aikaa eikä mahdollisuutta, jo ihan oman kookkaan katraankin vuoksi. Me on pyritty sitten kantamaan korttamme kekoon muilla tavoilla.


Kissakoti Kattilaan, josta maailman murjoma Taavi on kotiutunut, olemme vieneet useita kertoja perhepiiristä keräyksenä kasattuja peitto-, pyyhe-, pesuaine- ja ruokalahjoituksia ja meillä on siellä nimetty "kummikissakin", jonka kautta menee kuukausittain muutama kymppi toiminnan tukemiseen.


Kertu ja Grisli ovat muuttaneet meille Rekku Rescuen kautta, ja useampi vuosi sitten ompelin säkillisen kissasydämiä yhdistyksen myyntipöytiin. Nyt en ole tehnyt muutamaan vuoteen mitään tuon Kattilan kuukausilahjoituksen lisäksi.


 Viime aikoina on kovasti fiilistelyttänyt siihen suuntaan, että täytys tehdä jotain hyödyllistä. Viime päivinä olenkin väsännyt pitsikissoja, sekä muutaman pitkäjalkaisen "taviskissan". Nämä lähtevät Kissojen suojelu Kisu ry:n myyntipöytään.


Omassa kodissa ei ole pitsikissoja. Yksi kasvissyöjä löytyy...


...kuten myös yksi itsessään paisti...


...yksi isoegoinen pikkukissa, jolla on toisinaan tarve piiloutua koko maailmalta...


...ja yksi maailman murjoma, jonka suusta pilkottava hammas mitä ilmeisimmin lähtee huomenna, kun katilla on aika hammaskiven poistoon, hammasröntgeniin ja sitä kautta alustavana eläinlääkärin arvioina myös muutaman hampaan poistoon.

7 kommenttia:

  1. Aivan ihania kissoja sekä pitsiset, että nuo aidot! Alvin varmaan meni levylle istumaan lämmittelymielessä<3

    Kissatalot tekevät hyvää työtä. Meillä asustaa yksi löytökissan saama pentu, yksi toiseen pentueeseen adoptoitu ja yksi suoraan kissatalosta haettu otus. Persoonia kaikki ja rakkaita:)

    VastaaPoista
  2. Söpöjä kissoja vallankin nuo oikeat. Olen tänään vieraillut Tampereella kohteena kissakahvila Purnauskis. Jos joskus on mahdollisuus poiketa käy ihmeessä, jollet jo ole käynyt. t Riitta

    VastaaPoista
  3. Hello from Poland!I 've found your blog today and must say-your home,cats,handmade softies-are all fantastic!

    VastaaPoista
  4. Kivoja kissoja olet tehnyt, nuos pitsiset on söpöjä ja pitkäjalkaiset itämaisen näköisiä viirusilmineen.

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)