sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Pieniä hyviä ajatuksia

Mulla on ollut kovin aktiiviset pari viikkoa erilaisten keräysten kanssa väkertäessä. Ystäväni lähti muutama päivä sitten Nepaliin, ja käy reissunsa aikana myös nepalilaisessa lastenkodissa, jossa hän on vieraillut aiemminkin. Tempaisimme hetken mielijohteesta pystyyn paikallisessa fb-ryhmässä villasukkakeräyksen, joka tuotti lastenkotiin Nepalin kylmiin öihin 60 paria uusia villasukkia ja lapasia, muutaman pipon ja yhden käsin neulotun villahaalarin.



Minä taas ompelin pitkän liudan pehmoleluja Hyvä kiertää lapsille -fb-ryhmän keräykseen, jossa haettiin käsin tehtyjä tsemppijuttuja sairaalan pienille lapsipotilaille. Tähän sairaalakeräykseen syntyi aiemman sairaalakeräyksen tapaan niin ikään haita ja pöllöjä, mutta myös uusia ideoita.











Sairaalakeräyksen jälkeen tehtailin vielä liudan pitsikissoja Kisu ry:n myyntipöytään.







Aika kasa kankaita hukattu. Metrin pinkka trikookankaita ja paksuja puuvillakankaita odottaa vielä muotoutumistaan Vaaka ry:n vauvakasseiksi ja trikoista on tarkoitus ommella TAYSiin sytomyssyjä. Hirvee draivi päällä. Noh, sitä kestää niin pitkään kun kestää ja sitten taas ompelukone taitaa jäädä pölyttymään pitkäksi aikaa kokonaan.

Pieniä hyviä ajatuksia sinunkin iltaasi. :)

7 kommenttia:

  1. Olet ollut tosi tehokas:D!Nuo pitsikisut on tosi suloisia ja lempparini on punaraidallinen olio<3

    VastaaPoista
  2. Wau.. Varmasti tuottavat paljon lämmintä mieltä ja iloa saajille.. Pitsikissat niin veikeitä!

    VastaaPoista
  3. Vau!!! Olet tuottanut varmasti monelle pienelle ihmiselle hymyn kasvoille! :)

    VastaaPoista
  4. Sinun draivista syntyy jälkeä ja paljon, ihania pehmoja olet tehnyt :) Monta pientä tulee onnelliseksi ♥

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)