maanantai 13. maaliskuuta 2017

Vapaaehtoiskissa


Nimeni on Taavi, ja olen Tampereen Mummonkammarin ensimmäinen virallinen vapaaehtoiskissa. Naureskelevat mulle joskus nuo ihmiset, että olen vähän yksinkertainen ja hölmö kissa, hidas ja ehkä vähän vähemmän älykäs, mutta on mussa puolensa - olen nimittäin erittäin ystävällinen, rauhallinen, hellä ja ihmisrakas eläin. Vanhoista ihmisistä pidän erityisesti, ne kun ovat yleensä rauhallisia liikkeissään ja jaksavat silitellä mua kyllästymiseen asti. Omassa lähipiirissä omia vanhuksia ei enää kuitenkaan ole. Se on minusta vähän harmi juttu. 

Siitäpä tulikin taannoin ihmiselleni mieleen, että minä sopisin hyvin vapaaehtoistyöhön. Hän lähti Mummokammarin kautta selvittelemään asiaa. Sitä kautta löytyi kotona asuva, seuraa kaipaileva mummo, joka halusi tutustua ihmiseen ja minuun. Ystävämme on yli 90-vuotias, orkideoja kasvattava mummo, jonka kanssa minulla ja ihmiselläni synkkasi heti. Sekä minua, ihmistäni että orkideamummoa taisi ensimmäistä kertaa tavatessaan vähän jännittää ensimmäinen tapaaminen, mutta yhteisymmärrys löytyi nopeasti. Minäkin rohkaistuin siliteltäväksi kovaäänisesti kehräten ja mummon jalkaa puskien.


Ihmiset juttelivat useamman tunnin niitä näitä, minä taas koin tärkeäksi ottaa tilan haltuun ja kolusin kaikki mummon kodin nurkat ja sängynaluset. Kahviteltiin, juteltiin ja tehtiin tuttavuutta. Minun tutkiessani makuuhuoneen nurkkia kuului ihmiseni kyselevän mummolta, että miltäs vaikuttaa, tavataanko toistekin. Orkideamummo totesi innostuneena, että tottahan toki, ja jatkoi, että tuohan kissakin mukanasi. He sopivat jo seuraavat tärskyt ja tutkiessani uutta kiintoisaa soppea kuulin, että suunnittelivat tapaamisia jo pitkälle. "Kun tulee kevät, otetaan taksi ja lähdetään tavarataloihin humputtelemaan!" kuului orkideamummo ehdottavan ja ihmiseni tietysti innostui. Haukottelin. Minua ei taideta sille visiitille ottaa mukaan.


Kun ihmiseni viimein alkoi tehdä lähtöä, ei minua näkynyt missään. Huhuilivat ja katselivat sänkyjen ja sohvien alle eikä kissaa missään. Viimein könysin unisena ulos mummon vaatekaapista, jonka ovi oli jäänyt houkuttelevasti auki. Ihmiseni taisi vähän torua minua, mutta mummoa nauratti. Jos olisitte nähneet, niin olisin hymyillyt. Kyllä mä tulen tänne toistekin.

6 kommenttia:

  1. Voi, Taavi, äly on ihan yliarvostettua, rakkaus ja hellyys ovat paljon tärkeämpiä. Sinussa on persoonallisuutta, huomaathan, että mummokin ihastui heti. Iloisia vierailuja sinulle ja ihmisellesi, teette tärkeää työtä.

    VastaaPoista
  2. Voi, mikä idea ja kissan kehräys kyljessä on ihanuutta! Meillä myös koirat käy (yksitellen) palvelutalon asukasta tervehtimässä ja hienointa on nähdä se tuike silmissä, kun saa karvaisen kainaloon tai syliin <3

    VastaaPoista
  3. Taaaaaaviiiiii...huhuuu....tänne kanssa, jookos 😄😘👌

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihana postaus ja ennen kaikkea Taavi!! 😍

    VastaaPoista
  5. Sulla on Taavi todella tärkeä vapaaehtoistyö. Olet kunniaksi kissoille, sinä ihanuus ❤

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)