lauantai 22. maaliskuuta 2014

Joutsenlaulu


Yksi kiistatta elämäni tärkein ihminen on ollut mummoni, muori. Hänen elämänsä intohimo olivat käsityöt, erityisesti virkkaaminen ja kutominen. Kun muori reilut kolmisen vuotta sitten kuoli, häneltä jäi kesken mustavalkoiset lapaset. Lapasista toinen oli valmistunut, toinen jäi kesken.


 Tänään kehystin tuon kesken jääneen lapasen. Olisin voinut sen tehdä valmiiksikin, mutta ajattelin, että on kauniimpi näin. Halusin säilyttää sen juuri tällaisena. Kutojan joutsenlaulu.


Samaan kokonaisuuteen pääsivät myös miehen jo vuosia sitten edesmenneen mummon lusikat, parit vanhat sakset sekä miehen papan taskukello. Ajatuksena oli tehdä tuollainen wall of memories -henkinen kokonaisuus.



Kehyksiä haetaan ensi viikolla lisää. Seinälle on tulossa ainakin miehen teiniaikaisen mopon rekisterikilpi sekä eräs oman lapsuuden keskeinen legoukko. 



Portaiden viereisellä seinällä on vielä paljon tilaa kehystetyille muistoille. :)


Muuten tänään on ollut aurinkoinen ja laiska päivä. Mies on edelleen kovassa flunssassa, ja se on mullekin hirveän hyvä tekosyy olla tekemättä mitään viisasta. Myötätuntolaiskottelua siis.


Pari muutakin myötätuntolaiskottelee.


Aurinkoista lauantaita sinulle!

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Kotimiehinä


Loppuviikon olemme viettäneet Pohjanmaalla vanhempien kotitalossa talonmiehinä. (Tämän postauksen kuvat myös näistä nurkista)




Äippä ja isäukko lähtivät reissuun, ja koska äippä holhosi meidän kissoja lastenkotiviikonlopun ajan, me vastavuoroisesti lupasimme holhota kotitalon yläkerrassa asuvaa vaaria heidän reissunsa ajan.




Ei siinä, että vaari nyt mitään holhoamista sinällään tarvitsee. Huolehtii kyllä pääsääntöisesti itse itsensä ja elää vintillä omaa elämäänsä, mutta lähinnä kaipaa jonkun olemaan olemassa, jos jotain sattuisi - onhan ukolla kuitenkin ikää jo kohta 90 vuotta, ja kohtalaisen tapaturma-alttiina ei koskaan tiedä, mihin mattoon tai ovenkulmaan sitä tulee itsensä tölvittyä. Se on tuota vanhan ihmisen jännittävää elämää. :)




Me ollaan otettu rennosti. Mies on potenut päälle käynyttä flunssaansa sohvalla peiton alla, minä olen ministellyt sydämeni kyllyydestä ja vaari on vintissä opettanut Alvinia puhumaan. Ei ole oppinut vielä.




Vaikka ukolle tulee ateriapalvelusta ruoka, ollaan pistetty elämä risaiseksi ja tilattu pizzaa, juotu pullokaupalla kokista ja syöty kermapullia. Maistuu kummasti yhtä hyvältä niin vanhan kuin nuoremmankin suussa.




Pihalla on tuullut pari päivää niin, että olen pelännyt kotitalon katon lähtevän lentoon. Takatalvea ei kuitenkaan ole, ainakaan vielä, näkynyt. Minun puolesta ei tarttiskaan. Täällä paistaa aurinko ja näyttää oikein keväiseltä. :)

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Abrakadabraa ja supermiehiä - lastenkotireissun kuulumisia


Kulunut viikonloppu vietettiin koillis-virolaisessa lastenkodissa Venäjän rajan tuntumassa.


Tällä reissulla opin taikomaan hunajaa purkkiin.


Lisäksi opin, että kun oikein kuvittelee, voi sormistakin tulla tulta.

 
Opin muutaman uuden venäjän kielen sanan. Suurin osa liittyi taikomisen saloihin. Niitä opetti neljävuotias nuorimies.


Oma mies opetti, että venäjänkielistä satukirjaa voi vallan hyvin lukea venäjänkieliselle lapselle suomeksi. Lukijan ei tarvitse ymmärtää, mitä lukee, eikä kuulijan tarvitse ymmärtää, mitä lukija sanoo. Ei ne sanat, vaan se sujuva yhteisymmärrys.


Pieni mies opetti minulle, että paketin pehmeä osio voi olla se lahjan paras juttu. Hän viis veisasi paketissa olleesta leluautosta, värityskirjasta ja karkeista, vaan kiskoi onnessaan uuden sinisen villapipon päähänsä ja hyppeli lopun iltaa se päässä. Sisällä.


Opin, että koko lapsuuden kestävä lastenkotielämä voi alkaa jo 10 päivän ikäisenä.


Opin, miltä tuntuu hämmentyä sanattomaksi. Äskettäin 18 vuotta täyttänyt kummityttö kertoi, että hän oli käynyt töissä, saanut vähän rahaa ja ostanut minulle ansaitsemallaan rahalla lahjaksi kaulakorun. "It's silver", hän painotti ja ojensi korun minulle. Hämmennyin niin, etten osannut sanoa mitään. En sitten millään kielellä.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Nelijalkaisten reissuunlähtö

  
Perjantaina olisi edessä aamuöinen lähtö virolaiseen lastenkotiin. Ennen tuota reissua on kuitenkin edessä kissojen reissuunlähtö. Nelijalkaiset lähtevät taas lastenkotireissun ajaksi Pohjanmaalle. Matkaa kertyy mukavasti hoitopaikan sijaitessa 250 kilometrin päässä. Jos näitä olisikin vain yksi tai kaksi, voisi ehkä tarjota hoidokkeja lähemmäs kylään jollekulle tutulle, mutta kun
 a) niitä on neljä - kuka hullu ottaisi kotiinsa hoitoon neljä kissaa? Emmää ainakaan... :D
b) joukossa on Tauski, joka tarvitsee astmapiippua aamuin illoin
c) joukossa on Grisli, jolla varmaan piuhat sekoaisi vieraaseen paikkaan vietäessä ja varsinkin, jos se tarkoittaisi eroa jostakusta toisesta kissasta 
d) joukossa on Alvin, joka saisi hoitajansa hermoraunion partaalle hetkessä
ja e) niitä on edelleen neljä. 


Kissat lähtevät siis hoitoon Pohjanmaalle vaarin vinttiin, jossa alakerrassa asustavat isäukko tai paremminkin äippä käy ne hoitamassa. Vaari on kissaseurasta onnessaan, ja äippä ikänsä lehmien ja sonnien kanssa nujakoineena pärjää myös Alvinin kanssa - useimmiten. :D


 "Hei dude, mitä sää siellä kassissa teet?"
"Mää lähen Pohjanmaalle. Mä oon pohjimmiltani maalaiskolli ja lähden landelle."


"Mäkin lähden. Siellä on hyviä kiihdytyssuoria, joissa voi juosta matot ruttuun sata kertaa päivässä. Ja voi livahtaa salamana jokaiseen komeroon, jonka vaari avaa. Se on niin hidas, ettei ehdi estää. Ja se on myös lystiä, jos pääsee livahtamaan portaikkoon, josta pääsee alakertaan. Silloin tulee vanhalle ukolle aina kiire.""


"Mä lähden kans. Siellä voi juoda maitoa vaarin kans samasta mukista, se oikeen tarjoaa. Ja muistaksää, kun me löydettiin sen hammasharja ja pelattiin sillä pitkin lattioita, ja se vaan nauroi. Eri äijä kyllä. Mä aion tälläkin kertaa hypätä sen niskaan. Se vaan sanoo, että pysy nyt siellä, niin lähdetään tutkimaan taloa. Ja siellä mää sit kiikun kun se hiippailee ympäri mökkiä. Onneks sillä on paksu villapaita. Muuten tulis sen niskaan reikiä. Joskus on tainnut pari tullakin.  Jouluna mä purinkin sitä. Se usutti, ja mä hyperaktivoiduin, innostuin ja purin. Sillon se kyllä vähän suuttui ja sanoi, että oot sää kyllä aika sairas kissa. Ehkä se on jo antanut anteeksi."

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Ihmisiä, lahjoja ja lahjoja ihmisille

 
Kerrassaan järjetön otsikko, joka kuitenkin kiteyttää tämän postauksen pääteemat. Viime viikolla oli elämässä paljon ihmisasioita.

Viime viikolla tajusin yhden hiipuneen ihmissuhteen kohdalla, että välissä on paljon asioita, jotka ovat kasvattaneet risuaitaa vaikeasti leikattavaksi. Yli tai ali ei hevillä mennä kummallekaan puolelle.

Toisen ihmissuhteen kohdalla heräsin viime viikolla siihen, että koskaan ei ole liian myöhäistä. Sain kutsun teiniaikaisen ystävän polttareihin. Mietittyäni kieltäydyin kutsusta, kun mietin, että viime vuosina olemme olleet niin vähän tekemisissä, etten millään koe olevani sopiva ihminen niin lähipiirin yhteiseen tilaisuuteen kuin polttareihin. Samalla päätin, että tässä voinee olla paikka tsempata ja olla aktiivisemmin yhteydessä, ettei jatkossa tarvitse tehdä samaa havaintoa uudelleen.

Viime viikolla tutustuin kahtena eri päivänä kahteen uuteen, mukavaan ihmiseen. Yllätyin, miten hyviin keskusteluihin pääsi sellaisten ihmisten kanssa, joita ei ennestään tunne lainkaan. Piristävää.


Kävin viime viikolla työpaikalla, juttelin muutaman pitkän ajan kollegan ja yhden vähän uudemman tuttavuuden kanssa ja mietin, että yhdenlainen arjen onni on ihmisissä, joiden kanssa voi jakaa saman arvo- ja asennemaailman ja joiden kanssa jutellessa ajatukset ja asiat jalostuvat aina asteen eteenpäin. Aina kehkeytyy jotain uutta, luovaa ja motivoivaa.

Viime viikolla tuplasti minun ikäiseni ystävä riemastutti tekstiviesteillään, jotka vilisivät teinislangia, ihkuja ja muita tämän päivän sanoja. OMG puuttui. 

Puhuin viime viikolla pitkän puhelun ystävän kanssa, jonka kanssa emme juurikaan koskaan näe, ja soittelemme harvakseltaan. Matkan varrella elämään on kertynyt jokunen sellaisia helmiä, joiden kanssa voi toisinaan olla kuukausia ja jopa vuosia välimatkaa ja –aikaa, ja silti jutellessa tuntuu aina äärimmäisen helpolta, luontevalta ja rennolta, ihan kuin olisi viimeksi eilen tavattu. 


Tällä viikolla sosiaalinen elämä huipentuu loppuviikon lastenkotireissuun koillis-virolaiseen lastenkotiin. Siellä pääseekin sitten sosiaalisen toiminnan ytimeen siinä määrin, että seuraavan viikon voi eristäytyä rauhassa kaikesta muusta maailmasta. :)
 
Lahjasavotta on ollut taas melkoinen ennen reissunlähtöä. Lähipiirin lisäksi lahjarumbaan ilmoittautui muutama ulkopuolinen, ihana ihminen, ja heitänkin kiitokset kolmen naisen koplalle, joka tikkusi kasoittain villasukkia, lapasia ja tuubihuiveja, sekä sinulle, joka hankit paketit viidelle lapselle. 


 Nyt on kolmisenkymmentä pakettia kauniisti pakattuna ja odottamassa matkaan lähtöä.  Matkaseuraan kuuluu tällä kertaa mies, velipoika ja tamperelainen baabuska. Jee, kiva lähteä!

torstai 27. helmikuuta 2014

Mollamaija


Ystävä laittoi eilen viestiä ja kysyi, osaisinko tehdä mollamaijan. Koska oon isäukon puolelta saanut sellaiset geenit, joiden mukaan kuvittelen osaavani ihan mitä vaan, vastasin ystävälle, että toki teen. Vaikka suuria odotuksia tai vaatimuksia mollamaijan tyylistä ei tullut, ja sellainen uudemman tyylinenkin olisi kelvannut, päätin kuitenkin haastaa vähän itteäni ja yrittää tehdä sellaisen vanhemman tyylisen.


Naaman muottina käytin omaa lapsuusaikaista nukkea, jonka pään kelmutin, sen jälkeen vuorasin maalarinteipillä saadakseni kasvonmuodot ja lopuksi liimasin päälle kankaan. Kasvojen maalaukseen otin mallia netistä löytyneestä kuvasta (yläkuvassa näkyy siis vasemmalla oma versioni, oikealla mallikuva) ja maalasin akryyliväreillä. Kun maali oli kuivunut, irrotin kelmu-teippi-kangasvirityksen nuken päästä ja sain mollamaijan kasvot käsiini.


Ja sitten vähän kangasta, vanua, pellavalankaa hiuksiksi...



Siinä se nyt olis. Vanhanaikaiselle mollamaijalle tyypillisesti kaverilla on tuollaiset katkaistut kädet ja jalat, kuten äippä tuumasi. :)




Toivottavasti tää on nyt sellainen, millaista toivottiin.