Kerrassaan järjetön otsikko, joka kuitenkin kiteyttää tämän postauksen pääteemat. Viime viikolla oli elämässä paljon ihmisasioita.
Viime viikolla tajusin yhden hiipuneen ihmissuhteen kohdalla, että välissä on paljon asioita, jotka ovat kasvattaneet risuaitaa vaikeasti leikattavaksi. Yli tai ali ei hevillä mennä kummallekaan puolelle.
Toisen ihmissuhteen kohdalla heräsin viime viikolla siihen, että koskaan
ei ole liian myöhäistä. Sain kutsun teiniaikaisen ystävän polttareihin.
Mietittyäni kieltäydyin kutsusta, kun mietin, että viime vuosina olemme olleet
niin vähän tekemisissä, etten millään koe olevani sopiva ihminen niin
lähipiirin yhteiseen tilaisuuteen kuin polttareihin. Samalla päätin, että tässä
voinee olla paikka tsempata ja olla aktiivisemmin yhteydessä, ettei jatkossa
tarvitse tehdä samaa havaintoa uudelleen.
Viime viikolla tutustuin kahtena eri päivänä kahteen uuteen, mukavaan
ihmiseen. Yllätyin, miten hyviin keskusteluihin pääsi sellaisten ihmisten
kanssa, joita ei ennestään tunne lainkaan. Piristävää.
Kävin viime viikolla työpaikalla, juttelin muutaman pitkän ajan kollegan ja yhden vähän
uudemman tuttavuuden kanssa ja mietin, että yhdenlainen arjen onni on ihmisissä,
joiden kanssa voi jakaa saman arvo- ja asennemaailman ja joiden kanssa
jutellessa ajatukset ja asiat jalostuvat aina asteen eteenpäin. Aina kehkeytyy jotain uutta, luovaa ja motivoivaa.
Viime viikolla tuplasti minun ikäiseni ystävä riemastutti
tekstiviesteillään, jotka vilisivät teinislangia, ihkuja ja muita tämän päivän
sanoja. OMG puuttui.
Puhuin viime viikolla pitkän puhelun ystävän kanssa, jonka kanssa emme
juurikaan koskaan näe, ja soittelemme harvakseltaan. Matkan varrella
elämään on kertynyt jokunen sellaisia helmiä, joiden kanssa voi toisinaan olla kuukausia
ja jopa vuosia välimatkaa ja –aikaa, ja silti jutellessa tuntuu aina
äärimmäisen helpolta, luontevalta ja rennolta, ihan kuin olisi viimeksi eilen
tavattu.
Tällä viikolla sosiaalinen elämä huipentuu loppuviikon
lastenkotireissuun koillis-virolaiseen lastenkotiin. Siellä pääseekin sitten
sosiaalisen toiminnan ytimeen siinä määrin, että seuraavan viikon voi
eristäytyä rauhassa kaikesta muusta maailmasta. :)
Lahjasavotta on ollut taas melkoinen ennen reissunlähtöä.
Lähipiirin lisäksi lahjarumbaan ilmoittautui muutama ulkopuolinen, ihana
ihminen, ja heitänkin kiitokset kolmen naisen koplalle, joka tikkusi
kasoittain villasukkia, lapasia ja tuubihuiveja, sekä sinulle, joka hankit paketit
viidelle lapselle.
Nyt on kolmisenkymmentä pakettia kauniisti pakattuna ja odottamassa matkaan lähtöä. Matkaseuraan kuuluu tällä kertaa mies, velipoika ja tamperelainen baabuska. Jee, kiva lähteä!