sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Musta sauna

Meillä oli sellainen perussauna, aika pieni ja naturelli puunvärinen. Pidempään olemme jo haaveilleet mustasta saunasta, ja sitten muutama viikko sitten kävimme tuumasta toimeen.


Tässä tuo sauna ennen käsittelyä.


Sauna pestiin Tikkurilan Supi saunapesulla ja käsiteltiin kuivuttuaan mustalla Supi saunavahalla. Seiniin ja kattoon aine levitettiin myyjän ohjeiden mukaan siveltimellä, lauteiden kohdalla kokeilimme kangasrievulla levittämistä, ja niin olisi kannattanut varmasti tehdä alusta alkaenkin, lopputuloksesta tuli siistimpi ja tasaisempi, eikä aine päässyt valumaan kuten siveltimen kanssa. Vaan kyllä me lopputulokseen silti olemmme varsin tyytyväisiä. Kynttilät sopivat hyvin valaisemaan tätä hämärää mökkiä ja vielä kun laittaa löylyveteen vähän tervasaunatuoksua on kuin savusaunassa löylyttelisi (niin, sellaisessa modernissa savusaunassa jossa on sähkökiuas...) :)









Olipa ihana huomata, että ette olleet blogiani unohtaneet, vaikka olinkin pitkään offline -tilassa tämän blogirintaman suhteen. Nyt kun olen saunan saanut tänne ladattua, taidan lähteä blogikierrokselle teidän kevätjuttujanne tutkimaan. Surukseni huomasin, että muutamia ihania blogeja oli poissaoloni aikana sulkeutunut tai siirtynyt tunnusten taakse. Mikäli teillä, jotka olette siirtyneet pitämään suljettuja blogeja, kutsuvieraslistallanne on vielä tilaa, laittakaahan kutsua tulemaan, mielelläni tulisin vielä teidänkin kotejanne ihastelemaan.

Tänään on kuokittu puutarhassa (mikä on aika suureellinen nimitys tuolle pienelle pihapahaselle) ja valmisteltu alkuviikosta alkavaa keittiöremonttia. Uusia tuulia siis tulossa pikimmiten. Pysytäänhän linjoilla. Ai niin, ja ihanaa äitienpäivän iltaa omalle äitille! :)

16 kommenttia:

  1. Kiitos tyttärelleni!:) Tulihan se sieltä kun tarpeeksi monta kertaa kävi kurkkimassa...nimittäin se uudistunut sauna. Johan on tunnelmaa...sehän siitä saunomisesta nautinnollista tekeekin. Ei muuta kuin kovia löylyjä teille ja terveisiä vävylle!:) äiti

    VastaaPoista
  2. Tulipas saunasta tyylikäs!! Kyllä tuolla kelpaa lotrata.

    VastaaPoista
  3. Ihanan tunnel mallinen sauna, ja mikä kivaa voi laittaa kynttilöitä sinne mihin vuoden aikaan tahansa.
    Aurinkoisia kevätpäiviä!
    -päivi-

    VastaaPoista
  4. Upean näköinen uudistus! Mukavan tunnellmallista nyt löylytellä :)

    Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Meillä on mies höpöttänyt tätä saunan mustaamista jo jonkin aikaa. Itse en kovasti sauno, mutta alan vähitellen kiinnostua projektista. Kiitos siis tästä tietopaketista :D

    VastaaPoista
  6. Ihana Sauna! Ja kyllä on Ihana asia, kun olet palannut!
    Odottelen jänskänä keittiöremppa-juttua/kuvia :)
    tuksu

    VastaaPoista
  7. Tosi kaunis!! Kyllä ne mustat/tummat saunat vaan on niin tunnelmallisia. Sellaista omaa odotellessa.. =)

    VastaaPoista
  8. Kiva sauna! Meilläkin tehtiin jo kohta kaks vuotta sitten saunaremppaa ja siitäkin tuli tumma ja on kyllä kovasti tykätty. Mukavaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  9. Tykkään älyttömästi uudesta saunastanne ja arvaas miksi...? Meillä on samanmoinen, ollut kolme vuotta musta sauna ja edelleen sitä ihailen :) Hyvä valinta!

    VastaaPoista
  10. Ihanan tunnelmallinen teidän saunasta tuli! Vai keittiöremppatiedossa, jännityksellä jään oottelemaan kuvia.
    Ihanaa ja lämmintä viikkoa!

    VastaaPoista
  11. IHANA SAUNA!!! nostalginen,voi, että miten kaunis!! Oikein savusauna tunnelmaa.

    Mukavaa uutta viikkoa ja kiva kun oot täällä.

    VastaaPoista
  12. Hei!

    Olipa ihana sauna! Tumma sauna on ihanan tunnelmallinen, itsellänikin sellainen on, enkä siitä luopuisi mistään hinnasta :) Meillä seinät ja lauteet on tummanruskeat, mutta katon tuppeensahatut laudat maalattiin mustiksi ja sijoiteltiin limittäin, jolloin kattoon tulevat valot valaisivat hienosti korostaen kattolautojen muotoja. Toivottelen hämyisiä ja tunnelmallisia kesäiltoja uudessa saunassanne:)

    VastaaPoista
  13. Meillä on samanmoinen väritys, tykkään ihan sumona! Tunnelmaa tuolla ei voita mikään! :)

    Kokeilin vielä tunnelmanluojana savusaunan tuoksuista löylytuoksua niin avot, ihan kun savusaunassa! :)

    Nautinnollisia saunahetkiä!

    VastaaPoista
  14. Täällä on haaveiltu mustasta saunasta jo useamman vuoden ..mies ei ihan oo vakuuttunut. Ja muakin jännittää että voiko se olla oikeesti noin yksinkertaista ku miltä se kuulostaa??

    Jokatapauksessa, mahtava muutos!! Kannatti :)

    VastaaPoista
  15. Löysin blogiisi vasta äskettäin, mutta hyvä niin.
    Tämä sauna on mieletön! Wau!! Tulee mieleen ne tunnelmalliset kuvat saunojista vanhoissa savusaunoissa.

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)