lauantai 15. joulukuuta 2012

Pikkujoulut


 Mies täytti marraskuun loppupuolella pyöreitä vuosia ja juhlistimme niitä kuluneena kahtena lauantaina pikkujoulun merkeissä perhepiirin voimin, viime lauantaina miehen ja tänään minun kotiväkeni voimin. Koska tuota väkeä on molemmin puolin kerääntynyt, juhlimme kahdessa erässä, ettei tunnelmasta tule virallinen pönötystilaisuus, jossa ihmiset istuvat kuin sillit purkissa kylki kyljessä.



Linnuillekin heitettiin tonttulakit päähän juhlan kunniaksi. :)




Meidän villasukkajono sai jättikokoista jonon jatketta, kun mies sai kummipojaltamme lahjaksi itse ommellun joulusukan.


Tyynelän tontut kuuluivat myös kiinteään juhlakalustoon.




Tänä vuonna halusin ensimmäistä kertaa jouluväriksi punaista. Muina jouluina meillä on ollut hyvin minimalistista joulukoristeiden suhteen, eikä punaista ollenkaan. Tänä vuonna olen sirotellut punaista ja kaikenmoista joulutavaraa (ja tolkuttoman määrän niitä tonttuja) joka puolelle niin, että melkein jo tekee pahaa. Ehdotin jo miehelle, että koska lähdetään viikon päästä jouluksi Pohjanmaalle, voitaisko ottaa jo huomenna kaikki joulukoristeet pois. Vaan ehkä vielä viikko, onhan tää joulu vain kerran vuodessa.




Olemme viimein saaneet täydennettyä Pentikin Vanilja -astiastoamme niin, että sillä ruokkii jo isonkin porukan. Molempina viikonloppuina juhlimme pikkujouluja osin nyyttärihengessä, ja jokainen toi jotakin yhteiseen pöytään. Tokikin kävi niin, että tyhjäsimme ruokapöytää molempina viikonloppuina niin riemulla, että multa tuo kuvaaminen unohtui miltei kokonaan...



 

 


Pikkujouluhengessä vaihdettiin myös pieniä joulupaketteja. Osa omasta lahjasaaliistani kuvissa. Ja niin, koska olen rehellisesti jokseenkin umpimaterialisti, olin tietysti aivan riemuissani jokaisesta näistä esineestä.



Pikkuveljen kauniimmalta puoliskolta sain tikutun tuubihuivin. Koska rakastan ihan mielettömästi kaikenlaista käsityötä, tykkään tästä ihan hurjasti. Ihana ihana ihana, kiitos!


 Eilen kävin pikaisesti pyörähtämässä Pepin tunnelmallisessa kodissa viemässä muutamia ompeluksia. Pepillä oli minulle yllätyspaketti, josta paljastuivat ihanat harmaat tossut ja leikkihiirulaisia kissoille. Nämä on aivan suloiset ja ihan mun näköiset, kiitos Pepi ihanasta yllätyksestä!


Jo jokin aika sitten sain Seijalta arvontapalkintona Riviera Maisonin Atmospère -tuikun. Paketissa oli myös nätti valkoinen tyynynpäällinen ja servettejä. Kiitos Seija, tykkään!


Juhlat on juhlittu ja juhlien jäljet siivottu. Kiitokset kaikille mukana olleille, oli ihanaa, että tulitte. Materialistisuuteni ja herkutteluhimoni tulivat taas hetkellisesti täytetyiksi, vaan siltikin - kyllä te olitte ihan todella juhlan paras anti. :)


Jossakin fiksussa elämänohjeessa todetaan, että olen onnellinen siitä, että minun täytyy siivota juhlien jälkeen, sillä se merkitsee sitä, että minulla on ystäviä. Jatkan tarinaa niin, että olen myös äärimmäisen onnellinen astianpesukoneesta, joka tekee tuon työn puolestani.

14 kommenttia:

  1. Onpas suloiset tossukat, saisiko ohjetta tai linkkiä ohjeeseen?

    VastaaPoista
  2. PaperiSydän: Ohjetta tossuihin kannattanee kysellä Pepiltä http://punatukan.blogspot.fi/. Tossut ovat lahja häneltä. Itse en saisi moisia aikaan. :)

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia sinulla! Niin tässä kuin koko blogissasi.
    Ihania herkkuja, kaunista sisustusta, kivat lahjat ja käsityöt!
    Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana villasukkajono ja jouluinen tunnelma <3 ja mitä herkkuja!

    VastaaPoista
  5. Pitikin lukea monta, monta postausta ja niin ihana on kotisi tonttuineen päivineen<3 Mahtava tuo vanha mahakelkka<3 I like it!
    Olet kyllä taitava käsityöläinen voi herttileeri sentään miten saatkaan noin kaunista aikaan....Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  6. Kyllä taaskin täällä vaan huokaillaan ihastuksesta katsellessani kuvia teidän kodista, aah.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana tunnelma kodissanne!
    Nuo Tontut! ne ovat nii-in ihanat!
    Kiitos taas kivasta postauksestasi!
    tuksu

    VastaaPoista
  8. Kaunis tunnelma välittyi niin kuvin kuin sanoinkin postauksestasi!!!

    Ystävät ovat parhaita!

    Pepin tossut on jalassa täälläkin joka päivä ;D Pitääköhän kohta tilata uusi pari...

    VastaaPoista
  9. Voi mahoton, miten ihania kuvia! <3 Varmasti tunnelmallisia juhlia. Meillä ei ole vielä joulukoristeita laitettu, mitä nyt kynttelikkö ja jouluvalot. On ollut tapana laittaa vasta aatonaattona, mutta aika monella tuntuu olevan muutama viikko ennen, niin miksipä ei meilläkin... :) Ihanaa joulunodotusta ja leppoisaa oloa Pohjanmaalla!

    VastaaPoista
  10. Kiitos juhlista!
    Tomi oli kovin otettu kun näki sukan täällä blogissasi.
    Ja Iida vähän kaipailee Kertua...laakso oottelee. :)
    Mua jäi harmittamaan ihan vimmatusti kun se kamera ja äitin kameralla kuvaaminen jäi!
    Lapaset on muuten ollu kovasti käytössä, kiitos!

    VastaaPoista
  11. Ihania joulutunnelmia kuvina. Ja aivan valtavan ihastuttavia nuo Tyynelän tontut!

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia ja teillä on mielettömän kaunis koti jouluisene koristeineen:)

    VastaaPoista
  13. Hei ihanaa :), mullakin on Pepin tekemät töppöset ja ovat kovassa käytössä olleet, äitikin sai viime jouluna tossut <3 Ollaan tykätty tosi paljon <3

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)