sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Sulevi ja kaverit


  Muistatteko Sulevin, tontun, joka muutti meille Tyynelän tonttulasta viime kesänä? Sulevi sai tänään ystäviä, kun kotiuduimme Pohjanmaan reissulta mukanamme kaksi tonttua.


Olen aivan myyty näihin Eija Porkolan persoonallisiin tonttuihin, ja nyt meiltä löytyy siis Sulevin lisäksi vanha, suuri Ilmari -tonttu ja pienempi, Sulevin kokoinen Armas. Armas ja Ilmari ovat asettuneet kodiksi ja ovat jukran pujut niin hienoja! 




Mieheltä sain pikkujoululahjaksi Tontun vuosi -kirjan, joka on kuvitettu Tyynelän tonttujen kuvin.


Suosittelen kyllä jokaista joulutunnelmaa etsivää suuntaamaan Pietarsaaren suuntaan Tyynelän tonttulaan. Sieltä löytyy joulutunnelmaa - ja ennen kaikkea niitä tonttuja.










Punaista on tullut nyt sitten siroteltua sinne tänne, ja kuusi mukaan lukien olemme jo laittaneet joulun koko kotiin. Musta tuskin on perinteinen jouluväri, vaan meillä toimii tehosteena, ja sopii mielestäni hyvin punaisen ja valkoisen kaveriksi.


Ruokailutilan takaseinälle virittelimme villasukkajoulukalenterin, jossa ei kylläkään ole sisällä mitään. Somisteena on kuitenkin mukavan jouluinen.






 Mustiksi värjätyt, alun perin hyvin sekalaisen kirjavat pitsiliinat pääsivät pöydälle vanhasta pitsilakanasta ommellun liinan päälle. Tykkään hurjasti näistä liinoista mustina - kuviot tulevat niin kauniisti esille mustassa.





Tämä sympaattinen puinen tonttu lähti mukaaan muutamia vuosia sitten joulumarkkinoilta, jossa vanha mies myi näitä nikkaroimiaan puuotuksia, ja me ihastuttiin tähän romuluiseen punanuttuun.



Toinen ehdoton joulukoriste on miehen lapsena väkertämä tonttu nenälle putoilevine kakkuloineen.


Ja viimeisenä joulutonttuna keittiössä jakkaralla istuu tuo itse väkerretty Albus -tonttu. Nyt on tonttuja tupa täynnä. :)


Ai niin, ja tänäänhän oli eräs pieni, mutta tärkeä merkkipäivä. Tasan vuosi sitten tähän taloon muutti pienikokoinen, musta-valkoinen riiviö nimeltä Kertu. Ja nyt, vuosi taaksepäin tuntuu, että onko koskaan ollutkaan aikaa ilman tuota täystuhoa...?


Ihanaa joulukuun alkua teille blogiystäväiset!

14 kommenttia:

  1. Suloinen tonttukartas teillä :)
    Olen aina ihaillut noita Tyynelän tonttulan asukkeja, sen verran niistä on juttua ollut ajan saatossa, ilmeikästä väkeä!

    Antaako teidän kissakatras tonttujen partoineen olla rauhassa, oma kissani aikoinaan hätyytteli kaikkia mahdollisia jouluviritelmiä, olkipukin parrasta kuusen koristeisiin!

    Kuinkas muuten se "kolme sanaa" päättyi....?

    VastaaPoista
  2. Pepi: Kissat antavat tontut ja parrat olla rauhassa. Alkuun vähän epäilytti, vaan haistelun jälkeen eivät sitten ole koskeneet, mikä on vähintäänkin yllättävää - Kertu varsinkin kun muuten yleensä repii ja rikkoo kaiken mitä kykenee.

    Kolme sanaa -kilpailu on nuijan pöytään lyömistä vaille valmis. Sanat on valittu ja lähetetty pokatehtailijalle eteenpäin, vaan arvonta linkittäneiden kesken vielä suorittamatta. Palailen siihen oletettavasti lähipäivinä. Kato hiljaa hyvä tulee... :)

    VastaaPoista
  3. Onpa ihanat tontut ,niin ilmeikkäät! Nostan hattua teille,jotka olette jo joulua laittaneet,mulla menee viimeiselle viikolle ja päiville.
    Ja kissallasi on tosi viekas ilme:)

    VastaaPoista
  4. Upeat tontut.Niin sympaattisen näköiset.

    Teillä onkin jo joulua kivasti laitettu.

    VastaaPoista
  5. Onnea Kertulle vuosipäivän johdosta! Teillä hiippailee kokonainen tonttujoukko.

    VastaaPoista
  6. Rapsutukset täystuholle!
    Teillä on kaunis koti, jouluinen.

    VastaaPoista
  7. Onpas mahtava suuri tonttukatras:-) Kauniita sisustusjuttuja kodistasi!

    VastaaPoista
  8. Aivan mahtavia kuvia olet laittanut ja teillä on niin älyttömän kaunista..ja nuo tontut on kyllä ihania...Kissa on suloinen myös itselläni oli akoinaan parhaimmillaan 4 kissaa..yhtä aikaa.mie tykkään kissoista vaan kun mieheni on allerginen kissoille niin ei voi ottaa ei voi ottaa mitään kotieläintä kun vuokrasopparissa lukee et "ei kotieläimiä" tylsää..no sit kun tästä kodista muutetaan niin sitten on ajatus ottaa koira :)

    VastaaPoista
  9. Messuilla ihastelin kanssa noita Tyynelän tonttuja. On ne mahtavia! Vaan hieno on toi sun DIY-tonttusikin. Ja miehen tekemä ihan suloisin!

    VastaaPoista
  10. Tontut sopivat teidän kotiin kuin nenä päähän! Joulutunnelma välittyy kuvista todella ihanasti <3

    VastaaPoista
  11. Ihania tonttuja asuu teillä! Ja kuusikin jo! Kadehdin oikeasti!!

    VastaaPoista
  12. Nuo tontut ovat niin ihania että usko tonttuihin vaan syvenee :) Kauniiksi olet kotinne jouluiseen asuu sisustanut ♥

    VastaaPoista
  13. Söpöjä tonttuja...mutta kaikkein söpöin tonttu on kyllä tuon viimisen kuvan synttärisankari! <3 <3 :D Niin tulonen pikkumulunen vaaleanpunatine antuloineen <3 *lättyttää niin että tylki lentää!* :) (noku itelläki on 2 kisua: äitkän poika ja äitkän ikkutyttö) Vain kissaihmiset tietää tämän syljen määrän lässyttäessä hihi :DD

    ja pitsiliinat mustana, upeat! ainiin, ja tuo sulonen villasukkakalenteri..Aivan ihana idea! <3

    VastaaPoista
  14. Tyynelän tonttulassa kun käy, saa roppakaupalla hyvää joulumieltä!
    Tänä jouluna en ole käynyt siellä, enkä ehkä ehdikään.
    Tontut on upeita! Joulukortteja olen sieltä ostellut ja monena vuonna niitä lähettelin.
    Tunnelmallista viikkoa!

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)