perjantai 21. joulukuuta 2012

Umpitonttua


Mikäli olisin järkevä ja haluaisin luoda itsestäni jokseenkin täyspäisen kuvan, en kertoisi, että meille muutti vielä joulun alla kuudes iso tonttu. Koska en ilmeisesti ole järkevä, ja täyspäisen kuvakin lienee jo menetetty, niin tättärätää - tässä hän on:



Tämä Eevertiksi ristitty tonttu muutti täältä. Tämä saapi nyt olla viimeinen tonttu, joka meille tulee - tänä vuonna. :)



Vaikka joulu on vasta edessä, olen jo heivannut suurimman osan joulukoristeista ja punaisesta pois. Jäljellä ovat ainoastaan nuo tontut. Olemme joulun Pohjanmaalla, ja koska kaikki jouluhenkinen alkaa joulun jälkeen tulla korvista ulos, siivosin kodin jo jouluttomaan fiilikseen. Joten kun Pohjanmaalta palataan, on koti jo valmiiksi jouluton - tonttumiehiä lukuun ottamatta.



Vanha puusänky siirtyi yläkerran aulasta alakerran olohuoneeseen ja ruokapöytä siirtyi ruokailutilasta keittiöön. Ruokailutilasta tuli puusängyn kera nyt olohuoneen jatke.



Alakerran värimaailma on valkoista ja harmaata mustalla höystettynä, joten olen haalinnut lattian ja tehosteseinän sävyihin sopivia harmaita tyynyjä sekä valkoiselle nahkasohvalle että puusänkyyn.




 Tänään vietin ensimmäistä lomapäivää ja palaan töihin vasta loppiaisen jälkeen. Hurjan pitkä loma! :) Eilen töistä lähtiessä juhlistin lomalle pääsyä kirppiskierroksella ja jotakin ihanaa tuli vastaan.


Polkuhevonen, jolta tosin on etupyörä irronnut ajan saatossa. Olen ihastellut näitä huutonetissä ties montako vuotta, vaan koska hinnat ovat olleet niin suolaisia, on jäänyt hankkimatta. Tämän yksilön sain edullisesti, ja olen siitä hurjan onnellinen. Projektina on jossakin kohtaa kehitellä tälle sopivanlainen etupyörä.



Kertun kanssa nukuttiin tänään myöhään ja venyttiin pitkään sängyssä. Nautittiin lomapäivästä ja kiireettömyydestä. Vaan josko sitä nyt viimein alkaisi siivoilemaan ja järjestelemään Pohjanmaalle lähtöä, että päästään huomenna joulunviettoon kotikonnuille. 


Mukavaa perjantaita sinulle!

6 kommenttia:

  1. Vitsit, teillä on kyllä ihan jumalattoman kaunista. Juuri sellaista ihanan harmonista, kevyin värein mun makuuni. Ja tuo heppa. Voi vitsit. arvaappa, onko täälläkin metsästetty moista ja piiiitkiä aikoja. Onneksi välillä tekee noita upeita löytäjä!!

    Ihanaa joulun odottelua Eena <3

    VastaaPoista
  2. Ihana, kaunis koti teillä.
    Tontutkin aivan hurmaavia ja entäs keinuheppa, syötävän ihana!
    Oikein ihanaa joulua!
    -päivi-

    VastaaPoista
  3. Kuusi tonttua on ihan sopiva määrä :)
    Iloista Joulua!

    VastaaPoista
  4. ♥ Oikein Hyvää Joulua Sinulle ♥

    VastaaPoista
  5. Kaunis koti! Ja paljon ihania juttuja oli myös kotipuodissasi :)

    Terkuin Piia

    www.elamankultahippusia.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. Oi miten kauniita kuvia kodistanne <3 En ole kamalasti blogeissa ehtinyt käymään kurkkimassa, mutta nyt kun olen lomalla niin on aikaa :) Ihana tuo raitaseinä ja lattia ja ja ja KAUNISTA kertakaikkiaan <3 :) Mukavaa viikonloppua!! Terkuin, Minna

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)