sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Bra bags part 2


 Näihin bra bagien tekemiseen jäi nyt ihan koukkuun. Eilisen postauksen jälkeen näpertelin illan aikana vielä kaksi laukkua. Edelliseen postaukseen tulleet kommentit naurattivat, ja pyörittelin mielessäni ajatusta eri kokoisista liiveistä tehdyistä tuluskukkaroista ja torikasseista, kuten kirjoititte. :)



Kaksista vaaleanpunaisista liiveistä syntyi Tyttiina. Tyttiinakin on ehtaa kierrätystä yläreunan pitsiä ja ompelussa käytettyä lankaa lukuun ottamatta. Toisen puolen kukka syntyi liivien liivien sivukappaleiden pitseistä ja vanhasta napista, toisen puolen rusetti taas ruutuliivien olkaimesta sekä ikivanhasta parittomasta helmikorviksesta, joka on miehen mummon Kanadan sukulaisen jäämistöistä.




Punaisista ja limen vihreistä liiveistä taas syntyi laukku, jonka värimaailmasta tulee jotenkin mieleen kesä, mansikat ja omenat. Tämän laukun nimesin Railiksi.


Railiin käytin liivien lisäksi kirpparilta ostamiani nappeja sekä lahjapaketin päällä ollutta satiinirusettia. Koska molemmat liivit olivat kauttaaltaan pitsipäällysteisiä, tuli tästä laukusta pitsipinnoitettu. Lisäksi liivien sivukappaleiden pitsit hyödynsin laukun sivusaumoihin, kantohihnaan ja laukun yläreunan huolitteluun.


 Juku, nyt näyttää pahasti siltä, ettei noista jäljellä olevista materiaaleista enää saa kasseja tehtyä, koska jäljellä olevien liivien värit eivät istu yhteen. Koska intoa riittäis vielä, täytyy varmaan lähteä kaduille huutelemaan, josko joku vastaantulija luopuisi omistaan taiteen hyväksi. :)


Idea ei siis ole alkujaan minun, vaan olen sen joskus nettimaailmasta löytänyt, ja nyt kun googletin, niin täältä löytyi jonkinlainen ohjekin. Sieltä siis tutkimaan ja omia tissikasseja askartelemaan. :)

 
Ihastuttavaa sunnuntaita sinulle!

23 kommenttia:

  1. Hei, kyllä nuo ovat hienoja - ja niin mahtava idea - olet todella taitava ja kun aattelee et käsityönä kaikki! Wau!

    VastaaPoista
  2. Vautsi vau miten upeita laukkuja!!
    En ollut lukenut aiempaa postaustasi, joten kun rupesin lukemaan tätä, hämmästys olikin melkoinen kun selvisi että ne on rintsikoista tehty! En olisi uskonut pelkän kuvan perusteella. Olet kyllä lahjakas keksimään kaikkea kivaa ja kaunista.

    VastaaPoista
  3. Ompas nää nerokkaita ja vieläpä hienoja :) Ite tosin ehkä käyttäjänä tykkäisin että kantohihna olis jotain muuta materiaalia vaikka virkkaamalla päällysttetyä ketjua tms :) Toivottavasti joku sulle materiaalia lahjoittaa :D

    VastaaPoista
  4. Nämä on vielä upeammat mitä nuo eiliset. Todi upea idea, eipä olisi omaan mieleen tullut.

    VastaaPoista
  5. Iloisia laukkuja, ihana kierrätysidea, materiaalihan on niin kaunista.

    VastaaPoista
  6. Mä voisin niin kuvitella meidän kaks isointa rinsessaa moisten laukkujen kanssa kesäjuhlissa :D
    Tosi hauska idea!

    VastaaPoista
  7. Veikeitä, kauniita laukkuja! Sulla piisaa taitoa ja intoa.

    VastaaPoista
  8. Aika hauska :) Ja hauskaa on sekin että _just tänään_ katsoin yhdet omat vanhat rintsikat olevan roskiskamaa, leikkasin vaan pitsiosat askarteluja varten jemmaan.

    -satunnainen lukija-

    VastaaPoista
  9. Nää on kyllä tosi hauskoja :)
    Alemmasta tulee mieleen Espanjan jalkapallojoukkue :D
    Vähän tässä hymyilytti kyllä ajatus lähteä ostamaan laukkua alusvaate-kaupasta :)Olis siinä avuliaalla myyjättärellä ihmettelemistä :D

    VastaaPoista
  10. Raili on aika herkku, Tyttiina viaton =)

    VastaaPoista
  11. voi mahdoton miten ihania laukkuja..siis ei oo totta..en ole kerenny koneelle joten katsoin tuon edellisenkin postauksen ja aivan super ihania laukkuja..tahtoo kokeilla myös..ja kirppareilla on ollut noita rintsikoita ihan huippu edullisesti..ja meille on tulossa kutsu kesällä häihin joten täytyykin tehä sinne ihana laukku..kiitti ihanasta ideasta.. se sininen laukku utuinen ja herkkyyttä tulvillaan oli minun suosikki :)

    VastaaPoista
  12. Aivan mahtavia!
    Varo vaan,kohta sulle alkaa postilootaan tipahtelemaan liivejä.. :D

    VastaaPoista
  13. Vaude!
    Osa 1 on lipsahtanut minulta ohitse, täytyypä lähteä kierrokselle aiempiin postauksiisi :)

    VastaaPoista
  14. Aaaaaah, ihania!!
    Ai hitsi, jatkossa pitääkin valita rinulit käsilaukkukäyttö mielessä pitäen! Nykyisitä perusvalkoisista saisi, hmmmm, just samannäköiset kuin päälläkin ovat...

    VastaaPoista
  15. ;D WAU!!! Tyttiina on ihana:))
    Hauska idea ja kierrätystä parhaimmillaan;D

    VastaaPoista
  16. Ihan mahtavia!! Jotkut ne vaan keksii kaikenlaista :)

    VastaaPoista
  17. Heh, Railit on aika jännittävät - liekö esikuvansa kaltaiset ja yhtä sähäkät? ;))

    t. isosikkonen

    VastaaPoista
  18. vautsi aika söpöjä ja hauskoja :)

    VastaaPoista
  19. Voi että enpä ole ikinä tuollaisia nähnyt! Hauskoja!

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)