sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Kummilapsia ja kummia puuhia

Viikonloppu on kulunut kummipuuhissa. 7-vuotias kummipoikamme veljensä ja tämän kummitädin kanssa tulivat viikonlopuksi vierailulle. Viikonopun aikana tuli tehtyä monenlaisia mukavia asioita, jotka normaalisti eivät vapaa-aikaamme kuulu.


Junassa Tamperetta lähetyessä oli viisivuotias osoittanut ikkunasta Särkänniemen suuntaan ja todennut, että hän on käynyt tuolla. Edessä seisova rouva oli kääntynyt ja nyökytellyt, että niin, se on Särkänniemi. Viisivuotias oli hetken hiljaa, jonka jälkeen korjasi: "Kärsänniemi."



Shakki oli viikonlopun kova sana. Pojat opettelivat shakkipelin salaisuudet jo viime kesänä, ja nyt turnauksia otettiin sekä toisia että tietokonetta vastaan - niin pelilaudalla kuin tietokoneen näytölläkin. Itsekin pääsin shakkipelin sääntöjä kertailemaan, ja poikien mentyä nukkumaan juutuimme mieheni kanssa pelin ääreen yömyöhään saakka.


Akvaariokalojen elämää tarkkaillessaan viisivuotias arveli, että kalat eläisivät ehkä onnellisina siihen asti, että mieheni syö ne, kun hänestä vanhana tulee höppänä. :)



Tänään kävimme Pyynikillä liukurimäessä. Mäen sai nikamat nyrjäyttävät pomput, mutta sää oli kyllä mielettömän upea! Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta eikä ole epäilystäkään, etteikö uskomattoman hieno kevät olisi tulossa.



Kiitokset pojille ja Helille mukavasta vierailusta!

2 kommenttia:

  1. Pojat ovat edelleen tosi tyytyväisiä vierailuunsa! <3
    Vai alkaa teidän kalojen elämää uhata vakava vaara! ;) Kurjempi juttu! Vie se Janne Kärsäniemeen, jos on oikeen sekava. :))

    VastaaPoista
  2. Viikonloppu oli erittäin antoisa ja mukava, säätkin suosivat ja kaikki meni nappiin ♥♥♥

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)