lauantai 13. maaliskuuta 2010

Väinämöisen soitto


Tänään olen värkkäillyt pienten askartelupuuhien kanssa, maalaillut ja tuunaillut, mutta valmiiksi tuli ainoastaan tämä Väinämöisen soitto -sydän. Sydän on tehty sanomalehtisuikaleista, sydänilmapallosta ja tapettiliisteristä sekä vanhoista laulukirjan sivuista ja pitsistä.



Vanhassa laulukirjassa olisi ollut vaikka minkälaisia hauskoja lauluja tuohon sydämen keskelle, vaan päädyin viimein tuohon Väinämöisen soittoon, Väinämöisasiat kun ovat aina - syystä jos toisestakin - olleet varsin merkittävä teema meidän perheessämme ja suvussamme.


Tänään myös turhamaisus sai palkkansa. Olin taiteillut elokuvaa katsellessani kynsiäni, ja lähdin siitä sitten puista hyllyä hiomaan. Koska varoin tökkäämästä kynsiäni mihinkään, pidin huolimattomasti kiinni hiomapaperista ja paperi lipsahti sormista niin, että käsi hieraisi voimakkaasti puun pintaa ja sain sormeeni vuosikymmenen muhevimman tikun. Kohtalaisen leveä parisenttinen tikku meni sisään etusormen päästä ja tuli ulos sormen sivusta. Siinä pääsi suusta sana jos toinenkin. Vietävän kipeää otti, vaan (tuo melkein lääkäriksi ruotsalaisella kirjekurssilla opiskellut) mies onnistui viimein kiskomaan tikun miltei kokonaisena pinseteillä ulos.


Mies hioi hyllyn loppuun ja minä järkytykseltäni siirryin kynsieni kanssa takaisin maalauspuuhien pariin.


Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!

3 kommenttia:

  1. Kauhu hiipi selkäytimeen saakka ajatellessani, kuinka hiivatin kipeää tuo puutikku onkaan tehnyt upotessaan sun lihasi läpi... Onneksi selvisit, ja kynnet on aikas ihanat.

    Väinämöisen sydän on upea teos - siinä yhdistyy suomalainen (kansan)musiikkiperinne ja käsityöläisyys. Mahtavaa ♥

    VastaaPoista
  2. Auts! Tuossa on tosiaan tainnu tulla muutama muheva ilmaisu!!! Kai muistit desinfioida ittes, sekä sisäisesti että ulkoisesti?

    Sydänkin on tosiaan hieno! Sulla riittää niitä ideoita! :)

    VastaaPoista
  3. Hui, niin se on että rapatessa roiskuu!

    Tulin vastavierailulle ja ihastuin heti paitsi en tikkuun! Sydänilapallon käyttö on hyvä idea!

    Jatkan tutkailuja...

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)