lauantai 27. maaliskuuta 2010

Vanhoja aarteita



Tänään mies yllätti minut reissulla Antiikkikahvila Pehtooriin Pinsiöön. Pehtoori on tutustumisen arvoinen paikka vanhoista tavaroista pitäville, ja sieltä löytyy antiikkihuonekalujen lisäksi monenlaisia vanhoja pikkuesineitä sekä uusvanhoja sisustustavaroita.


Pehtoorista löytyi hurjasti kaikenlaista pientä ja jännittävää, ja vieläpä huikean sopivaan hintaan! Puolat maksoivat euron kipale, värttinä puolan kanssa 2,5 e, sukkula 3 e. Joku viikko sitten tutkin vastaavaa värttinää kirpputorilla, vaan jätin ostamatta, koska kapistus maksoi seitsemän euroa. Ostamatta jättäminen vaivasi tähän päivään asti, vaan nyt olin hurjan tyytyväinen, etten tuota kohtuukallista värttinää aikaisemmin ostanut.




Myös muutama metri ihastuttavaa pitsiä lähti mukaan.



Leivosvormuja olen keräillyt pitkän aikaa, ja nyt löytyi taas muutama uudenlainen vormu. Näilläkin oli hintaa euron kappale.


Ylöjärvellä kävimme Kauppakeskus Elossa, ja siellä vietin pitkän tovin sisustusliike Rustiiassa. Mukaan lähti Home -kyltti (4,50 e) ja pieni kangassydän (2,90 e).


Huuto.netistä huutamani tuolit odottavat nyt pestyinä käsittelyä. Tuolikaunottaret hurmasivat minut täysin, ja kunnon pesun jälkeen niistä paljastui varsin hyväkuntoiset ja kehityskelpoiset yksilöt. Istuinosat menivät vaihtoon, ja huomenna tuolit saavat pintaansa valkoisen maalin. Niin, ja maksoin kahdesta tällaisesta yhteensä vain 20 e.


Muorilta ennakkoperimäni vanha matkalaukku on viikonlopun aikana joutunut myös käsittelyyn. Matkalaukun ruutuinen paperikuosi oli likainen ja kulunut, joten blogimaailmasta löytämäni idean myötä (valitettavasti en enää löydä tuota blogia, josta idea aikoinaan mieleen tarttui) päällystin sisäpuolen uudelleen vanhoilla laulukirjan sivulla.



Mukavaa viikonlopun jatkoa toivottelee vanhojen tavaroiden lumoissa,

Eena

6 kommenttia:

  1. Samantien vastavierailulla ja kyllä kannatti - valloittavia hankintoja olet tehnyt, ottaisin niistä jokaisen omaan kotiisi eikä ole hinnalla pilattu mikään ostoksesi. Kiva tuo matkalaukun sisältö - nuotit, kiva idea. Nyt täytyy käydä lukaisemassa aiemmatkin kivat postaukset, hyvää Palmusunnuntaita toivotellen...

    VastaaPoista
  2. Hauskoja löytöjä, taas kerran! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanasti teet vanhasta uutta ja rumasta kaunista. Näet tavaran arvon niiden karunkin ulkokuoren takaa. Se jos mikä on luovuutta ♥.

    VastaaPoista
  4. Ohhoh, saitpas puolat tosi edullisesti! Matkalaukku on niin hieno!!

    VastaaPoista
  5. Sinullapa on kiva mies, kun tuollaisen ylläriretken keksi :)

    Aivan ihania aarteita ja juttuja!!! Noi tuolit on todella kauniit, ja näyttää tuossa kuvassa ilman maaliakin tosi upealta <3

    VastaaPoista
  6. Ihana idea tuo Pehtoorin paikka, pitääpäs mennä käymään kun seuraavan kerran lähtee sinne suunnalle.

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)