lauantai 7. elokuuta 2010

Mukavaa postia ja ompeluksia


Ensimmäinen työviikko piiitkän loman jälkeen takana. Kun viikonloppu koitti, palasin pitkästä aikaa ompelukoneen pariin rentoutumaan.


Nämä vanhasta ruotsinkielisestä reseptistä tehdyt reseptitaulut tein isosiskolle tilauksesta jo jokin aika sitten.


Isosisko lähetti tänä aamuna viestiä Roomasta ja kertoi kihlautuneensa sulhasensa kanssa. Väsäsin heille pieneksi kihlajaismuistajaiseksi taulut heidän lapsuuskuvistaan.



Tämä tilkkupeitto syksyllä 1 v täyttävälle kummipojalle syntyi viikko sitten Pohjanmaalla viikonloppua viettäessä. Tämän koko on 120 cm. x 160 cm ja täytteenä fleeceä.


Pohjanmaalla ompelukaverina hääräsi loputtoman utelias 4-kuukautinen Onni, jonka kanssa ompelu oli kohtalaisen hankalaa...



Tämä tilkkupeitto valmistui myös Pohjanmaan reissulla. Tästä tuli 150 cm x 200 cm, ja sen tikkasin reunoista napeilla ja ruseteilla. Tuli tuollainen vaaleansininen hömppäpeitto.




Ja sitten ensimmäinen Luovan leikin lupaus. Osallistuin aiemmin Luova leikki -haasteeseen, jossa lupasin väsätä viidelle ensimmäiselle osallistujalle jotakin käsintehtyä (minun haasteeseeni osallistuivat Anna, pm, Liisa, Onnenkyynel ja Marika). Pyörittelin tänään ideoita mielessäni, ja yritin kehitellä kullekin viidelle jotakin heidän kunkin näköistään. 


Tässä siis ensimmäinen Luovan leikin lupaukseni, vanhasta dokumentista tehty tyynynpäällinen ja ajatussydän, jotka lähtevät Liisalle Alice in Worderland -blogiin.


Siispä Liisa, laitahan sähköpostilla osoitetta tulemaan, niin pistän sinulle paketin postipojan mukana. :)



Noin normaalisti postin mukana harvemmin tulee muita kirjeitä kuin laskuja. Viime viikon aikana sain kuitenkin kaksi varsin mukavaa kirjettä. Toinen tuli virolaisesta lastenkodista kummitytöltäni Alinalta kera kuvan, jossa hän poseeraa jalkapallojoukkueensa kanssa. Tuskin pysyin nahoissani, kun odottelin ystävän käännöstä kirjeestä - minähän en venäjää aakkosia syvällisemmin osaa. Ihana kirje, ihana tyttö - tulipa taas muistutus siitä, että pitäisi ehkä yrittää kalenteriin sovitella venäjän alkeiskurssi, jonka tällä kertaa kävisin loppuun saakka - olen käynyt viime vuosien aikana kolme puolikasta venäjän alkeiskurssia, ehkä siis olisi aika tällä neljännellä kerralla suorittaa kurssi loppuun saakka... ;)


Niin, ja se toinen kirje tuli yllättäen yliopistosta. Sain jo keväällä tiedon hakemastani maisteriohjelmasta, että olen ensimmäisellä varasijalla, mutta kun tuohon koulutukseen otettiin vain kolme opiskelijaa, olin varma, ettei kukaan noista kolmesta hyväksytystä jätä paikkaansa. Vaan niin kävi, että joku ihana ihminen päätti olla ottamatta opiskelupaikkaansa vastaan, ja minä ensimmäiseltä varasijalta pääsin sisään. Niin hienoa! Tässä on tietysti vähän haasteita, ottaen huomioon, että keväällä varmistuneen vakipaikan myötä tulen varmasti olemaan kokopäivätyössä jatkossakin, lisäksi viime vuoden tapaan jatkan myös osa-aikatyötä eräässä koulutusprojektissa ja minulla on vielä se edellinenkin maisteriohjelma gradun suhteen kesken... Tulee kohtalaisen tiivis ja työntäyteinen vuosi siis! :)

Siispä energistä viikonloppua ja
alkavaa syksyä teille ihanaiset blogiystävät!

Ja arvontaanhan pääset yhä osallistumaan edellisessä postauksessa, ellet ole sitä vielä tehnyt.

29 kommenttia:

  1. Aivan ihania käsitöitä kuten aina! Minullakin olisi mieli tehnyt osallistua tuohon luovaan leikkiin mutta ei kertakaikkiaan ole ollut aikaa :(. Kuulostaa tulevan melkoisen kiire syksy ja talvi joten tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Huippukauniita ompeluksia! Onnea opiskelupaikasta! Haasteita näyttää olevan sullakin. Mulla alkais niinikään jatko-opinnot syyskuussa. Ihan hirvittää! Toivottavasti saat venäjän alkeet loppuun.

    VastaaPoista
  3. Mitäs minä sanoin! :D Eli sieltä varasijalta on ihan hyvin mahkuja päästä vielä sisään. Onnittelut ja tsemppiä! :)
    Ihastuttavia ompeluksia ja väekkäilyjä taas kerran!

    VastaaPoista
  4. Johan on jos jonkinmoista tapahtumaa ja tekemistä. Kauniita käsitöitä, ihailen niitä suuresti. Itte kun en osaa tai omista edes ompelukonetta, että voisi kokeilla osaanko...

    VastaaPoista
  5. Olet ollut kyllä ahkera ja kauniita ompeluksia tehnyt!
    Onnea ja tsemppiä opiskeluihinkin!

    VastaaPoista
  6. Oletpa tehnyt ihania ompeluksia ja mikä ihana Onni teillä asuukaan!!Voi ei... syötävän suloinen :)

    Kovasti kuulostaa kiireiseltä tulevat aikasi, jaksamista kaikkeen!

    Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Ruusa; tuo ihanainen Onni on itse asiassa vanhempieni kissa ja on (onneksi) seuralaisena vain Pohjanmaalla käydessämme - on niin uskomattoman utelias ja röyhkeäkin pentu, etten taitaisi kelpuuttaa kaveriksi viikonloppua pidemmäksi aikaa, vaikka kissoista hurjasti tykkänkin. :)

    VastaaPoista
  8. Onnea opiskelupaikasta! Hienoa! :)

    Mahtavia ompeluksia, nuo tilkkupeitot ovat niin ihania, yhtään en ole elämässäni tehnyt, mieli tekisi kokeilla...

    Hauskan näköinen kisuvauva :)

    VastaaPoista
  9. Onnea opiskelupaikasta! Oletpa työntäyteinen ja ahkera.

    VastaaPoista
  10. Onnittelut opiskelupaikasta! Ja hirmusti tsemppiä, kaiken yhteensovittaminen on yllättävän hankalaa ja vaatii itteltä kovasti venymistä ja vanumista. Mä väsytin itteni viime keväänä lähes samassa tilanteessa ja nyt syksyksi oon yrittäny kehitellä uudenlaista strategiaa :D

    Mahtavia ompeluksia oot teheny <3 Ja ihana Onni. Selviskös meidän isunkotojen sijainti jo..?? Hmm, en muista. Mulla kuitenkin Lapualla ;) Osuuko lähellekkään? :)

    VastaaPoista
  11. Onnittelut Opiskelipaikasta! Kyllä oli todella taidokkaita käsitöitä sinulla. Kauniita! Onnea myöskin Venäjän opiskeluihin. Kummityttösi vuoksi olisi varmaan mukavaa, kun oli yhteistä kieltä.
    Hyvää sunnuntain jatkoa sinne:)
    tuksu

    VastaaPoista
  12. Todella kaunis tuo sini,valkoinen tilkkupeitto. Itse jumitan yhden tilkkupeiton kanssa, enkä saa sitä millään valmiiksi..
    Mistä saisi sitä aikaa ja inspiraatiota?

    VastaaPoista
  13. Täällä on aivan ihana postaus!!

    Enksiksi onnittelut opiskelupaikan johdosta, olen niiin onnellinen puolestasi.

    Ihanai ompeluksia olet tehnyt, Wautsi sinun kanssas:) Sisko on onnessaan! ja minä olen onnessani, sillä tuo luovaleikki lahja on tosi-tosi mieleen ja kuin juuri minulle tehty:) Hymyilyttää tuo sydämen teksti, voi kuinka olet osannutkaan juuri oikeat sanat siihen rustata!!! Kiitän jo etukäteen ja laitan osoitetta tulemaan.

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  14. Onnittelut opiskelupaikan johdosta!
    Niin ihanat nuo peitot! Minä olen ostellut muutamia kankaita jemmaan tilkkupeittoa silmälläpitäen... Tytttöselle haluan tehdä sellaisen kivan värikkään peiton. Nyt on niin monta hommaa jonossa, että ehkä hetken vielä saa odottaa...

    VastaaPoista
  15. Kauniita käsitöitä kaikki!!! Ihana toi teksti tuossa sydämmessä!
    Ja Onni on suloinen!
    Onnea opiskelupaikasta! Työntäyteiseltä kuulostaa tuleva vuotesi, tsemppiä kovasti täältäkin toivotan sulle!

    VastaaPoista
  16. Niin upeita käsitöitä olet taas tehnyt!! Onnea opiskelupaikasta! Olet kyllä uskomattoman energinen ja lahjakas! Tsemppiä tulevaan vuoteen!
    Mukavaa sunnuntaipäivää!!

    VastaaPoista
  17. Isosisko ja sen sulhanen Rooman auringosta, Vatikaanista ihankin juuri, kiittävät kauniista muistamisesta! Terkkuja kotiin ja hiimuisen paljon onnea opiskelupaikasta. Jutellaan A:n kirjeestä kun tullaan kotiin. M&T

    VastaaPoista
  18. Onnittelut opiskelupaikan johdosta!

    Todella paljon kaikkea kaunista olet ommellut! Siis todella ihania!! Olet taitava!

    Kiitos liittymisestä lukijakseni!


    Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle:)

    VastaaPoista
  19. Upeita käsitöitä jälleen ! Näitä on niin kiva ihastella.
    Onnittelut opiskelupaikasta ja tsemppiä tulevaan vuoteen :)

    VastaaPoista
  20. Onnea opiskelupaikasta!!

    Kyllä olet saanut ihan mielettömästi aikaiseksi, huh. Kauniita kaikki. Mulla odottaa tilkkupeitto valmistumista. Ollut samassa tilassa jo puoli vuotta. Au.

    VastaaPoista
  21. Kauniita ompeluksia olet tehnyt :) tilkkutäkit aivan ihania, kissakin näyttää viihtyvän täkkien lumoissa! Onnittelut opiskelupaikasta ja mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  22. Hienoja ompeluksia taas.Olet kyllä mahtava pakkaus.Itsestä tuntuu ettei nyt helteillä saa mitään aikaiseksi.

    Onnea opiskelupaikasta.Ahkerana selviät kyllä urakasta.<3

    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  23. Voi miten ihania käsitöitä!
    Ja onnea! mukavaa että sait opiskelupaikan :)
    Koitahan muistaa välillä levätäkin!

    VastaaPoista
  24. Onnea opiskelupaikasta! Sinä se vasta energinen ihminen olet.
    Nuo sinun käsityösikin ovat niin upeita. Tuntuu kuin vuorokaudessasi olisi enemmän tunteja kuin minun:)

    VastaaPoista
  25. Suloisia peittoja, kerrassaan! Ja muutkin askarrukset, niin se vain joillakin syntyy näppärästi ja kätevästi ;D
    Onnittelut opiskelupaikasta!

    VastaaPoista
  26. Täältä aina löytyy niiiiin kauniita ompeluksia! <3 <3 Todella ihana tyynynpäällinen ja sydän teksteineen.Ja kaikki muutkin! <3

    Onnittelut opiskelupaikasta!!:)

    Ja oikein mukavaa elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
  27. Ihania käsitöitä. Nuo tilkkutyöt ovat vieneet aivann täysin minun sydämeni!
    Onnea opiskelupaikasta!
    -kisu-

    VastaaPoista
  28. Beautiful dear!!!
    Kisses.

    VastaaPoista
  29. Ihan järisyttävän kaunis tuo artikkelityynyliina, awwww!!!!

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)