perjantai 24. helmikuuta 2012

Tauluja, tuunauksia ja tunnustus


Koko talven ajan tuunaus-, väkerrys- ja ompeluinto on ollut huikea, vaikka olenkin samalla nyt viimeinkin yrittänyt pyhittää aikaa myös viimein tuo liian pitkään roikkuneen gradun loppuun tekemiselle. Jotain gradutekstin rinnalla on kuitenkin syntynyt (no arvatkaa vaan kumpaan oon keskittynyt enemmän, ompeluun vai graduun?). Vanhoista kehyksistä on tullut tuunailtua jos jonkinmoista yritelmää, jotka ovat melkein kaikki nyt jo löytäneet tiensä uusiin koteihinsa.












 


Mulla on vähän taipumuksena hurahtaa johonkin, ja nää pellavapussukat oli yksi niistä. Ensin ompelin kokeilumielessä yhden, ja sitten niitä olikin kohta jo koko liuta kasassa. Seuraavaksi taas jotain muuta. :)


Sanna-Marilta  sain tämän tunnustuksen, kiitän ja kumarran kauniisti.




Tehtävän antona oli kertoa itsestään seitsemän faktaa. Seuraavassa siis faktoja minusta:


1. Olen koulutukseltani lastentarhanopettaja ja teen päätyötäni päiväkodissa. Voisi jopa sanoa, että rakastan työtäni todella paljon, mutta koskaan en ole vielä kokenut, että kaipaisin ketään alle 18-vuotiasta pysyvästi kotiini töiden jälkeen. Onneksi tässä taloudessa on kaksi samoin ajattelevaa. Saas nähdä, muuttuuko mieli, ja kumman ensin. Mä veikkaan tuota miestä. 


2. Olen aina tykännyt hurjasti kissoista.
 
 
3. Elämäni yksi tärkein ihminen on aina ollut mummoni. Koska kukaan ei kai elä ikuisesti, olen minä joulusta alkaen opetellut elämään ilman häntä.
 
 
4. Olen pienestä pitäen ommellut, askarrellut ja väkerrellyt. Ompelukaverina on edelleen äitin vanha singeri sieltä aikojen alusta.
 
 
5. Lapsuuteni olen elänyt maatilalla, mutta pelkään lehmiä silti ihan hitosti. Jokaisen lapsuuden kesän pelottavin hetki oli, kun lehmät päästettiin laitumelle, eivätkä ne niin välttämättä siellä sähköaidan takana heti alkuun pysyneet.
 
 
6. Vaikka en vielä olekaan ihan ikivanha, olen elänyt tuon toisen puoliskon kanssa jo yli 10 vuotta. Se on hippasen reilu kolmannes minun vielä aika lyhyestä elämästäni. Aika kauan siis.
 
 
7. Olen Pohjanmaan lakeuksien ja viljapeltojen tyttö. Aika pirkanmaalaistunut, tasoittunut ja tylsistynyt, mutta pohjimmiltaan aina häijy, temperamenttinen ja kovaääninen pohjalainen. :)
 
 
 Ihanaa, että on taas perjantai. Tämän viikonlopun tavoitteena olisi tähdä taas vähän gradua, ommella vielä enemmän ja koluta monta tuntia kirppislöytöjen perässä - siispä ihanata viikonloppua siis myös teille blogiystävät!

10 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja ihania tunnustuksia:) niitä on niin kiva lukea!
    Mukavaa viikonloppua!
    tuksu

    VastaaPoista
  2. Kivoja ompeluksia ja tuunauksia!!
    Mulla on kanssa vähän tuollainen hurahdusmieli; syntyy yksi ja kun on niin kiva niin tuleekin 11 ;D

    Mukavaa viikonloppua-mitä ikinä sitten päädytkin tekemään.. ;D

    VastaaPoista
  3. Hirrrveeen hirrrveeen ahkera oot ollut ja jaa jaa jaa mukava oli lukea näitä faktoja sinusta. Mukavaa kun me kaikki ollaan niin erilaisia.

    VastaaPoista
  4. Upeita tekeleitä. ♥
    Iloista viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  5. Hienoja tauluja. Meillä olis tuollaisia palkintolusikoita tuolla läjä, jaksaiskohan niistä jonkun taulun tehdä...

    Mukavaa viikonloppua!

    -Tuija-

    VastaaPoista
  6. Olet ahkera ja taitava, noiden kehysten ja pussukoiden kanssa;) Mukavaa viikonloppuja ja hyviä löytöjä!

    VastaaPoista
  7. Vanhat lusikat on aivan ihania ja nuo pussukat tosi helppoja tehdä, itsekin niitä viime vuoden puolella ompelin ihan urakalla =)

    VastaaPoista
  8. Hienoa kun joku on noin taitava, ääri ihanaa! :-) Upeita juttuja!

    Uutena lukijana ihanassa blogissa! :-)

    VastaaPoista
  9. Ihania tauluja! Löysin äsken blogiisi ja liityin lukijaksi.

    Olen myös suunnitellut tekeväni vanhoista lusikoista tauluja, mutta on jäänyt vielä toteuttamatta. :) Tästä sain kyllä inspiraatiota!

    VastaaPoista
  10. Ihanis tauluja ♥. Tuollaisia olen itsekin suunnitellut tekeväni rippilahjaksi saamistani ruusulusikoista (joista en käytössä tykkää yhtään), mutta to do -listalla ne on roikkuneet jo luvattoman pitkään...

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)