lauantai 14. syyskuuta 2013

Tissikassi


Ihanan aurinkoinen ja kaunis syksyinen lauantai takana. Eipä vietetty ulkona, mulla meinaa puskea flunssaa päälle ja kurkku on kovasti kipeänä, vaan sepäs oli vallan hieno syy viettää oikein kalsaripäivä, ommella ja tuijotella huuhaasarjoja samalla. Juuri sellainen oikein rento lauantai.


Tänään työn alla olivat nämä. Tuttavan kautta kulkeutui jatkokäyttöön rintaliivejä, ja minä tein niistä laukun.

 

Värit olivat hykerryttävät näissä liiveissä, ja näistä saikin aika herkullisen yhdistelmän.


Somisteeksi tein sivukappaleen pitseistä ruusukkeita, joihin ompelin keskelle liivien koristeina olleet sydämet. Lisäksi ompelin toiseen reunaan muutaman mustan napin sekä rihkamakorun. Toiselle puolelle kiinnitin kolmansista liiveistä strassirusetin.



Laukun suuaukon reunaan ompelin mustien liivien sivukappaleiden pitsit. Hihnana tässä laukussa on pätkä metalliketjua.



 Että sellainen tissikassi tällä kertaa. Aiempia tissikassejani täältä ja täältä.


Nelijalkainen väki on nautiskellut aurinkoisesta päivästä.




Kertu löysi itselleen lämpöisen pesän, josta on hyvä vakoilla muuta maailmaa.



Grisli sen sijaan paistatteli päivää aitiopaikalla ikkunan edessä auringon säteistä nautiskellen.


Mukavaa viikonloppua sinulle!

28 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Lieneekö syövän katu-uskottavuutta kulkua rintsikat olalla, mutta onpa ainakin persoonallinen... :)

      Poista
  2. Aivan mahtava tissikassi :)
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  3. Voi miten söpö kassi <3
    Kertun piilopaikka on mainio :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karvaneiti kyllä löytää talon parhaat väijymispaikat, ja mikäli siskonsa Grisli löytää jonkun hyvän paikan ennen Kertua, voi aina läppästä siskoa tassulla pataan ja viedä paikan itselleen. Niin helposti se menee.

      Poista
  4. Tuo on niin suloinen tissikassi että ottajia varmaan olis :D

    Kertun piilo on mainio, tassu on ihan selvästi odottamassa että joku vilauttais jotain kivaa nauhaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tai voipi odotella, että Alvin viimein huomaa korista pilkottavan tassun ja alkaa ronkkia sitä, ja tulee taas vuosisadan tappelu, joka voidaan sujuvasti käydä tuon pienen aukon kautta. :)

      Poista
  5. Tuollaista olenkin miettinyt,tosi kiva

    VastaaPoista
  6. hih, super hauskat rintsu-kassit! ja noi kisut <3 mukavia leppoisia syyspäiviä sinne!

    VastaaPoista
  7. Wau - ihana herkkuväri tuo pinkki ja musta komppaa hyvin. Voi kissanpäivät sentään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää kun oli vielä samanlaiset ja saman kokoiset liivit, vain eri väriset, niin osuivat siksikin hyvin yhteen. Eri kokoisista on hankala tehdä, muuten tulee vähän turhan epäsuhta.

      Poista
  8. Idearikas kassi ja miten kaunista, taidokasta työtä. Hyvää sunnuntain jatkoa :)

    VastaaPoista
  9. Herttinen! Jo on kekseliästä! Mahtavaa!
    Ja niiin ihania kuvia, tirkistelen ihanaa sisustustasi :)
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja tervetuloa tirkistelemään taas toistekin. :)

      Poista
  10. Ihana kassi ;) ja kissat tietysti, sehän on sanomattakin selvää :)...

    VastaaPoista
  11. Ihania kissanpäiviä :) Mä aina ihailen näitä sun tissikasseja, mahdottoman hyvä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, mistä idea alunperin löytyi, ei siis ollut minun omani alkujaan. Vaan jostakin se jäi päähän muhimaan, ja virittelin näistä sitten omanlaisen mallin, jolla on tullut useampiakin tissikasseja veisteltyä.

      Poista
  12. Hauska kassi ja ihanat kissat :)

    VastaaPoista
  13. Vastaukset
    1. Tästä tulee vähän sellainen englannin lakriksi mieleen, se pyöreä pinkki, jossa on musta laku keskellä.

      Poista
  14. Wau taasen taidoillesi:)
    Ihanat kisulit, rapsutuksia heille!

    VastaaPoista
  15. Näin se vain näyttää olevan.. luovuudella ei ole mitään rajaa,
    vautsi! t. Janttuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime viikolla löysin lähikaupasta pitkistä vetoketjuista tehdyn penaalin. Kun vetoketjun avasi kokonaan, siitä tuli siis vain pitkä vetoketju, vaan kun sitä alkoi vetää kiinni, oli kohta kädessä penaali. Se oli jo luovuutta se. Olin ihan mykistynyt, ja ajattelin, että tuohon kun pääsisi, että näkisi kaikessa vanhassa romussakin sen mahdollisuudet uutena esineenä.

      Poista
  16. Nelijalkaiset näyttävät varsin tyytyväisiltä paikkoihinsa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, talon kuninkailla ja kuningattarilla on aina valta valita parhaimmat paikat oman mielensä mukaan. :)

      Poista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)