Yritän kuunnella

Hauskaa, kun ihan lähikaupastakin voi löytää jotakin pientä ja kaunista kotiin.

 

No, ei se nyt ollut ihan pieni, mutta kaunis kumminkin. Tällainen harmaa huopakori, jossa on mustaa tekstiprinttiä.

 

Sopi oikein osuvasti meidän olohuoneen nurkkaan viltin kotipesäksi.

Nyt kun kissat on vielä mummolalomallaan Pohjanmaalla meidän lastenkotireissun yli, ehdin katsella tätä pari iltaa ehjänä ennen kuin Alvin iskee siihen kyntensä kiinni ja huonolla tuurilla repii riemuissaan koko korin kappaleiksi, syö puolet palasista (koiran sukua kun on) ja merkkailee loppujen palasten päälle kapinana siitä, että hylättiin katit Pohjanmaalle koko viikoksi. Että jos haluat vipinää elämääsi, hanki sfinx. :D

Viime viikot on käynyt päässä aikamoinen rumba. On se käynyt siellä hyvin aktiivisena jo piiiiitkään, vaan nyt vauhti on kiihtynyt, ja siihen on vaikuttanut monta suurta ja pientä tosiasiaa ja oivallusta. Olen pyöritellyt, pähkinyt, miettinyt ja yrittänyt saada ajatuksesta kiinni sen suhteen, että mitä sitä oikein aikoisi elämällään tehdä. Työelämä vie ihmiseltä puolet elämästä, eikä silloin ole ihan yks hailee, miten sen käyttää. 

Oikeastaan mä olen tällä hetkellä tietyllä tapaa ihan unelmatyössäni, vaan samalla mulla on se pikkuriikkinen ongelma, että se vie tällä hetkellä mun arkeni 24/7. Ellei konkreettisesti, niin henkisesti. Ja kun itsensä tuntee, niin tietää, ettei omaa päätään saa muutettua. Jos ne työt tulee päässä kotiin ja on siellä koko illan, niin eipä niitä sieltä potkimallakaan pois saa. Pitkän päälle alkaa väsyttää. Päätä vaihtamalla saattais onnistua, mutta kun se ei onnistu, niin täytyy vissiin alkaa miettiä jotain muuta vaihtoa. Onnistuisko vaikka kotia vaihtamalla? Tai sohvaa? Se alkaakin olla jo aika tavalla Alvinin kymmenjälkiä täynnä...

Tässä asioita puntaroidessa olen oppinut erään ihmeellisen tosiasian. Mikäli toisinaan on vaikea kuunnella toisia ihmisiä, taitaa kaikkein vaikeinta olla kuitenkin kuunnella itseään.

No, en nyt jaksanut tänä iltana itteäni sen enempää kuunnella, joten ajattelin, että josko avaisin television ja alkaisin vaikka kuunnella Andy McCoyn elämänviisauksia. Unohdin tyystin eilen BB:n avausjakson, mutta tänään aion kurkistaa, mitä talossa tapahtuu. Juu ja tunnustan - koukutun tähän hölmöön sarjaan joka vuosi aina kauden alkupuoliskoksi, sitten alkaa tympiä ja lopetan katselun. Nyt kun on puolet lyhyempi kausi, niin saatanpa vaikka seurata koko kauden.

Perjantaina aamuyöstä unohdamme Andyt, pakkaamme auton, survomme sinne miehen kanssa lahjapakettien lisäksi itsemme ja Tampereen lainamummon ja suuntaamme kohti venäjän rajan lastenkotia. 

Suurin osa pikkunaperoiden ja teinien paketeista on pakattu, ja huomenna viime metreillä teippailen viimeiset paketit kasaan. Sitten onkin tiedossa taas kolmen päivän täydellinen irtiotto arjesta.

Siispä toivottelen sinulle mukavaa ja laiskanpulskeaa loppuviikkoa, pidähän korvat auki itsesi suuntaan  - eihän sitä tiedä, mitä viisauksia sitä kuulee, kun oikein tarkasti kuuntelee. :)

Ps. Jos kuulet jotain oikein poikkeuksellisen fiksua, niin kerrohan se myös minulle. Fiksuja ajatuksia on aina mukava kuunnella, tuli ne sitten kenen päästä tahansa.