sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Olympia


Olipas jännittävä juttu. Alkuviikosta kävin ihastelemassa VillaWallinin Anne-Marin blogissa mustaa kirjoituskonetta, ja kommentoin, että vielä meillekin tuollainen kotiutuu, kunhan sopiva kävelee vastaan. Olen tuollaista mustaa kirjoituskonetta haikaillut aiemminkin, vaan vasta nyt sille olisi ollut paikkakin. Ei tarttenut kauaa etsiä. Juuri tuollainen sopiva pieni kaunokainen tuli vastaan eilisellä kirpparikierroksella.


 

 Mies lämpeni tälle myös helposti, otti nopeasti koneen kantoon ja totesi, että nyt voidaankin lähteä, koska tää painaa kohtalaisen paljon enkä ala tän kanssa yhtään enempää kiertää. Hmm. Herää kysymys, että lämpenikö oikeasti vai löysikö taas yhden hyvän syyn saada mut kirpparilta ulos. No jaa, ittepä lähti mukaan. ;)




Mä oon ehkä vähän myyräkuumekammoinen näiden kaikkien muinaisuuksien kanssa, ja tämäkin oli tainnut viettää osan elämästään ulkovarastossa, koska kapistuksesta lähti kellarin tuoksu ja pohjassa oli kiinni heinäntynkää. Kylvetin siis tämän oikein perusteellisesti. Näytti suorastaan säälittävältä, kun kirjoituskone oli kokonaan uppeluksissa isossa saavissa ja minä ruuttasin innolla mäntysuopaa perään. Vaan kun lopuksi jynssäsin vielä koko kapistuksen harjalla niin että vaahtosi, niin jo on siisti. Kelpaa. :)





Grisli opiskelee konekirjoituksen saloja.





Meillä on olohuoneen matot vaihtuneet. Sattuneesta syystä jättikokoinen valkoinen nukkamatto lähti pesun kautta varastoon odottamaan aikaa parempaa, ja tilalle tulivat nämä Ikean pallomatot. Samasta sattuneesta syystä meillä ei ole enää valkoista nahkasohvaa. Se ei mennyt varastoon, vaan lähti kokonaan pois. En jaksa edes kertoa, mikä se sattunut syy oli, mutta vihje löytyy yllä olevasta kuvasta. Mikäli haluat elämääsi kissan, koiran ja uhmaikäisen lapsen edestä säpinää, kovapäisyyttä ja periksiantamattomuutta, hanki sfinx. Mikäli elämäsi on turhan tylsää ja yksitoikkoista, hanki sfinx. Mikäli kaipaat ulkopuolista sisustussuunnittelua, hanki sfinx. Niin mekin tehtiin.




Vaan eipä tuo mitään. Sisustussuunnittelija Alvinin vuoksi olohuoneen tyyli on vaihtunut. Vielä jotakin tämä tila kaipaa, mutta katsotaan ajan kanssa, mitä se jokin on.




 
Se olis tämän naisen loma lopuillaan. Huomenna paluu arkeen, vaan taas astetta jouluisemmalla fiiliksellä. Näillä leveysasteilla ei ole tuota lunta tullut kuin nimeksi, ja sekin vähä sulanut jo pois, mutta kun viikonlopun blogikierroksella pääsin näkemään jo kunnon lumikinoskuvia, tuli luottavainen fiilis. Kyllä se vielä tännekin tulee, se talvi. Minä odotan. :)




Mukavaa sunnuntaita Sinulle!

18 kommenttia:

  1. Onpa hieno kone ja muutenkin ihania kuvia!
    Meillä on totaalikaaos, joten huono omatunto oikeen leimahti valloilleen kun näitä katoin... No, mun lomani alkoi tänään klo 7.15 kun yövuoro loppui, ja huomenna on siivouspäivä. Yök.

    Hilpeää töihinpaluuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma on juuri hyvää aikaa siivota. Meilläkin oli koti kokonaisen viikon hurjan siisti, vaan nyt on kolme päivää töitä takana ja taas eletään kuin aina - sotkuisesti ja leveästi. :)

      Poista
  2. Myyräkuume kammoiselle tiedoksi. Vain tuore metsämyyrän pissa levittää myyräkuumetta. eli sen tulee olla märkää..toinen asia. auringonvalo tappaa myyräkuumetta aiheuttavan basillin eli jatkossa vaan kaikki ulos suoraan auringonvaloon jos sellaista sattuu olemaan tarjolla :D

    ihana kone kertakaikkiaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos infosta. Tuon auringonvalon vaikutuksen oon joskus kuullutkin, mutta tuoreusasiasta en ollut tietoinen. Joka päivä oppii jotakin uutta. :)

      Poista
  3. Ihana kirjoituskone, aivan mahtava. Ja sopii kuin nakutettu tuohon :) Niin kauniita kuvia, että taidampa tehdä vielä uuden katselukierroksen.

    VastaaPoista
  4. Mua kiinnostas mistä toi tein lattia on? :)
    On niin kovin nättiä ja harmaata. Tuntuu et kauniit, luonnollisen näköset harmaat lattiavaihtoehdot on vähä kortilla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lattia on Bauhausin Hopeamänty -laminaattia. En tiedä, onko ihan samaa vielä valikoimissa (nämä ostettu 2,5 vuotta sitten), mutta ainakin joki kuukausi näin Bauhausissa hyvin samantyylistä, joskin sellaista, joissa ei ole noita välirakoja vaan on tasaista pintaa. Me tykättiin silloin enemmän tästä raollisesta versiosta, josta tulee enemmän lautafiilis.

      Poista
  5. Mitä nostalgiaa tuossa kirjoituskoneessa, wau! Ihania kuvia kodistasi ja tuo Ikean matto on tosi kiva

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana Alvin, niin aikaansaapa!
    Kaunis vanha kone, kunnon sormien syöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaansaapa hyvinkin, ja varsin tehokas nuori sisustaja. Pysyy trendien tasalla...

      Poista
  7. Tosi kaunis kirjoituskone <3 Voi Alvin, saa aikaan tuhoja vaikka ilme on noin suloinen. Kaunista teillä on silti ja uusi mattokin sopii hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alvinin meille muuton jälkeen "vielä yksi kissa mahtuu kyllä joukkoon" -kuume on kummasti loppunut kuin seinään. Ei mahdu enää yhtään lisäkissaa, koska tuo maailman rakastettavin ja rasittavin riiviö täyttää neljän kissan paikan olemalla kaikkialla samaan aikaan, rakastamalla yltiöpäisesti ja tuhoamalla kaiken. Kerrassaan AITO kissa.

      Poista
  8. Aivan MAHTAVA postaus!!!♥ Sai nauraa;D
    Suloiset kuvat kissoista, varsinkin tuo viimeinen:)
    Ja ihana tunnelma teillä ja kirjoituskone on tosi kaunis:)
    Ja hei, täälläkin ne lumet meni jo....mutta kyllä sitä tulee vielä varmasti uutta ja vielä toivomme että sula jo sula jo...;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aika talvi-ihminen. Aina, kun kuuntelee ihmisten "sais jo kaikki lumet sulaa" -toivomuksia keväällä, on itse vain hiljaa onnellisesti tykännyt vielä maaliskuussakin lumimyräköistä. Minua ei haittaa. :)

      Poista
  9. No sepä löytyi nopeasti :) On muuten upea, olisin itsekkin tarttunut tuohon! Voi noita kissoja...mutta upea on sisustus vaikka kissat sitä muuttaakin. Upeita kuvia...pakko katsoa muutaman kerran uudelleenkin oikein ajan kanssa!

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)