sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Edes yksi oma aikuinen

Palasimme tänään hurjan väsyneinä, mutta onnellisina ja sydämet rakkautta pullollaan Virosta maailman suloisimpien lasten luota.


Vuosia sitten lähdimme siskoni kanssa silkasta päähänpistosta ja uteliaisuudesta pienen yhdistyksen järjestämälle kummimatkalle syrjäiseen virolaiseen lastenkotiin. Siltä tieltä ei ole paluuta ollut, vaan puolet sydämestä jäi lastenkotiin. Mukaan lähti myös pikkuveli, ja hiljalleen joukko on kasvanut epäsäännöllisen säännölliseksi. Yhdistystä itseään ei ole enää vuosiin ollut olemassakaan, mutta me muutamat mukana olleet (siis tämä meidän sisarusparvi puolisoineen ja muutamia muita kulkijoita) olemme pienellä porukalla jatkaneet lastenkotireissuja aina jouluisin ja kesäisin.


Perustarpeet näillä lapsilla ovat hyvin kunnossa, varmasti paremmin, kuin monessa muussa lastenkodissa. Heillä on vaatteita, ruokaa ja hyvät asuintilat. Heiltä puuttuu kuitenkin se oma aikuinen. Ihminen, joka vie rannalle uimaan, joka jaksaa hyppyyttää reppuselässään koko päivän, joka muistaa jouluna ja syntymäpäivänä, joka vie jäätelölle lähikahvilaan, joka järjestää picnic-juhlia ja ilmapallokekkereitä - ja joka ennen kaikkea pitää sylissä, tykkää niin vimmatusti ja on sillä hetkellä olemassa vain heitä varten, tässä ja nyt. Lastenkodin kasvattajat ovat tietysti niitä ensisijaisia aikuisia, vaan me pyrimme parhaamme mukaan reissuillamme paikkaamaan sitä, mihin heillä ei arjessa välttämättä ole resursseja.



Olemme ottaneet tavaksi hankkia jokaiselle lapselle tervetuliaispaketin, jouluksi myös joululahjat. Tekemistä riittää, kun lapsia on reilut 30, mutta kun tietää, että vastassa odottaa kolmisenkymmentä mukulaa, joille meidän pakettimme ovat niitä joulun ainokaisia tai kesäisin odotettuja yllätyspaketteja, ei tulisi mieleenkään jättää hommaa kesken.


Paketteja tärkeämpää on kuitenkin se, että vierailuidemme ajan olemme olemassa vain heitä varten. Pelaillaan, halaillaan, pallotellaan, hypitään, juostaan, lauletaan, nauretaan, tanssitaan, piirretään, jumpataan, retkeillään, askarrellaan, herkutellaan, uidaan, leikitään, sylitellään ja suukotellaan. Lapset ovat venäjänkielisiä, joten yhteisen kielen puuttuessa puhutaan kaikkia kieliä päällekkäin, piirretään, kirjoitetaan, viitotaan, näytetään kädestä pitäen - ja tullaan ymmärretyiksi puolin ja toisin juuri sen verran, kuin on tarpeen.


Ihana reissu takana. Ensi viikkoon lähden väsyneenä, mutta taas yhtä arvokasta kokemusta rikkaampana.

26 kommenttia:

  1. Ihanaa, että on kaltaisianne hyväntahtoisia ihmisiä olemassa!! Vierailunne on varmasti merkinnyt lapsille paljon ja jättää hyvät muistot lasten mieliin pitkäksi aikaa. Varmasti on ollut raskaskin reissu, mutta palkitseva.
    Voimia ja mukavaa viikkoa toivottelen!!

    VastaaPoista
  2. Ihanasti kirjoitit :)
    Kaikilla ja varsinkin lapsilla tulisi olla joku, joka välittää..

    VastaaPoista
  3. Olet ihana! kaltaisiasi tarvitaan tässä kovassa ja kylmässä maailmassa. Voimia jatkaa tuota arvokasta työtä!
    tuksu

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä.
    Pysäytti juuri oikealla tavalla.
    Sulla/teidän sisarusparvella on kyllä sydän kohdallaan.
    Reissusi kuulostaa tosi antoisalta puolin ja toisin.
    Tervetuloa takaisin kotiin;)

    VastaaPoista
  5. Kunnioitettavaa aktiivisuutta. Nämä lapset ovat varmasti ikuisesti onnellisia teistä, niinkuin tekin heistä.

    Antoisaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Mahtavaa työtä teette, aivan upea juttu!!

    VastaaPoista
  7. Ihana juttu. Sulla on sydän paikallaan <3

    VastaaPoista
  8. Koskettava kirjoitus. :') Olette ihania ihmisiä, juuri sellaisia joita nämä lapset tarvitsevat. ♥

    VastaaPoista
  9. Hieno juttu.Olen aina ihaillut niitä jotka jaksavat kantaa huolta varsinkin lapsista,mutta myös muista huono-osasista.
    Upeata että lapset pääsevät nauttimaan kaksi kertaa vuodessa onnellisen päivän.

    Oikein ihanaa viikkoa.

    VastaaPoista
  10. Ihailen kuinka tärkeää työtä teette!!Sinulla on sydän paikallaan! <3

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Hienoa, että on kaltaisianne ihmisiä. Jaksamista edelleenkin kyseisen työn tekoon. Maailma olisi muutenkin paljon parempi paikka jos siellä halattaisiin yhtä monta kertaa kuin jääkaapin ovi aukaistaan!

    VastaaPoista
  12. Onpa ihanan upea asia mitä teette!! Jaksamista teille työn jatkamiseen olette ihania IHMISIÄ !!

    VastaaPoista
  13. Ihana asia kun joku välittää. On niin surullista että on lapsia joilla ei ole omaa vanhempaa lähellä..lapset kaipaavat niin paljon juuri syliä ja halausta ja sitä että on lähellä! Voimia vierailuihin!

    VastaaPoista
  14. Aivan mahtavaa! Ja samalla sellaista mistä itsekin olen usein haaveillut.

    Olisiko esimerkiksi lasten joululahjoja varten mahdollista lahjoittaa jotain? Olisi mukava auttaa.

    VastaaPoista
  15. Kylläpä teettekin mahtavaa työtä lasten hyväksi. Nostan hattua teille.

    VastaaPoista
  16. Teette upeaa työtä lasten eteen. Teillä on sydän paikallaan.

    VastaaPoista
  17. Yhdyn edellisiin kommentteihin! Mahtavaa että on tuollaisia ihania ihmisiä...

    VastaaPoista
  18. Ihailtavaa lähimmäisenrakkautta ja hieno kädenojennus <3

    VastaaPoista
  19. Yritän elää sen ajatuksen mukaan, että vaikkei koko maailmaa voi pelastaa, aina oman osuutensa voi yrittää tehdä. Pala kerrallaan. Eipä meidän muutaman päivän vierailut lastenkodissa ole paljon, mutta kuitenkin tyhjää enemmän.

    A N N A lle vastasinkin jo omassa blogissaan noista lahjoituksista, mutta voin siitä lähempänä joulua ja ensi reissua tehdä vielä omankin postauksensa, jos joku haluaisi olla pakettikampanjassa mukana. Lapsia on lastenkodissa 6 kk - 17 v väliltä sekä tyttöjä että poikia, kaikki odottamassa omaa joululahjaansa - jos joku tahtoo lisätä jouluostoslistaansa paketin yhdelle perheettömälle, lupaan toimittaa perille suuren halauksen kera. :)

    Jo melkein jouluisissa mietteissä +30 asteessa, Eena

    VastaaPoista
  20. Thank you for visiting my blog and comment Eana:)
    Kisses

    VastaaPoista
  21. Peesaan edellisiä. Tämä juttu kosketti. Teet arvokasta työtä.
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  22. Hieno ja antoisa reissu teillä varmaan ollut, ihana että löytyy tuollaisia ihmisiä :) lapset varmaan nauttivat suunnattomasti teidän vierailusta! Mukavaa ja helteistä viikonlopun aikaa!

    VastaaPoista
  23. Kauniisti kirjoitit. Kosketti myös minua... Sanaton...

    VastaaPoista
  24. Tuli ihan kyyneleet silmiin kun luin tämän. Upea juttu!

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)