sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Laatuaikaa Singerin seurassa


Tämän viikonlopun pyhitin itselleni ja Singerille. Mies oli viikonlopun töissä, eikä mulla ollut siis mitään tarpeita olla sosiaalinen mihinkään suuntaan. Siispä olen vain ommellut, ommellut ja ommellut. :) Singerin äärellä syntyi lauma pupuja, jotka sopivat joko kevyisiin leikkeihin, unikaveriksi tai sitten verhon reunaan roikkumaan.


Alastomat ja kasvottomat puput odottamassa jatkotyöstöä...



Ajatus verhopupuista löytyi aikoinaan siskolta, joka oli bongannut netistä idean ja toivoi moista verhossa kiikkuvaa jänöjussia. Sisko on omansa saanut jo kesällä, vaan nyt tein näitä ripakopallisen lisää. Viisi on lähdössä vaihtokauppojen merkeissä toisaalle, ja jäljelle jäänyt suuntaa juuri kolme vuotta täyttäneen kummipojan luokse. Ai niin, ja sille prinsessaa kovasti odottavalle tiedoksi, että raajat on jo kasassa. :)







 Yksin en ole ommellut. Seuranani on ollut jälleen kerran lauma karvaisia otuksia, jotka ovat löytäneet perunalaatikoista kasatun hyllyn päältä talon parhaan kyttäyspaikan - siitä kun on erittäin hyvä näköala ompelupöydän äärelle. Tosin Kertu nyt tietenkään ei ole malttanut hyllyn päällä katsella, vaan on tietysti majaillut ihan lähituntumassa ompelupöydällä lankarullia pudotellen, pitsinauhoja varastellen ja kankaiden päällä makoillen.




Jokin aika sitten sain valmiiksi myös ystävän toivoman wc-nallen, vai olisko tää paremminkin kakkakarhu...?



Reseptisydämiäkin tein taas vähän lisää, ja tällä kertaa på svenska.


Ensi viikolla ajattelin laittaa jo vähän joulufiilistä kotiin. Odotin niin sitkeästi tätä marraskuuta, ennen kuin aloitan, ja nyt ei sitten olekaan ollenkaan joulumieltä, eikä huvita yhtään. Kai se oli tuo lumi, joka sen joulufiiliksen hetkeksi toi. Vaan jos kohta saataisiin taas lisää. *elää toivossa*



Ihanaa sunnuntaita ja mukavaa alkavaa viikkoa teille, pitäkäähän villasukat jalassa! :)

10 kommenttia:

  1. Voi mitä pupusöpösiä :DD
    Hurrrrmaavia - jos niitä vielä joskus syntyy, niin mulla olis koti kahdelle valkoiselle!

    Ja sitten.....mainitsemaasi viitaten, oliskos liikaa pyydetty jos vielä yksi tilluutus....se pikkupikkurinsessa yks vee...jos sillekin joku ihana pehmeä rakastettava, semmoinen kuin itsekin on :) - juteltiin miniän kanssa yks päivä näistä ja olis suloinen ajatus, että jokainen saisi omansa. Mutta pupu se ei saa olla, ne on Pupusen juttuja, ne.

    Tulisko sulle jotain mieleen??

    Ai niin, yksi reseptisydän voisi eksyä samaan pakettiin, ihan tällä kotimaisella, kiitos!

    Palataan asiaan :)

    VastaaPoista
  2. Suloisen herttaisia pupuja, niin myös kissat :)
    Tuo aiempi Albus on aivan mainio, tosi jouluisen oloinen ♥

    VastaaPoista
  3. Mahtavia ompeluksia olet saanut aikaiseksi. Siinä missä sä teet kuusi yhdessä päivässä niin hyvä jos mulla valmistuu yksi. En oo tod. mikään ompelija.. vaikka joskus haluttaisikin tehdä jotain koneella.

    Ihanat kisut. Tuo alin kuva on niiiiiiin helluinen :)

    VastaaPoista
  4. Suloisia pupuja.
    Ja tuo veski-nalle on mahtava.
    Erica

    VastaaPoista
  5. Onpas suloisia, hyväntuulisen näköisiä pupusia!
    Edellisen postauksen tonttuja ihailin myös. Sä sitte osaat ja jaksat.
    Kakkakarhu muuten asuu tyytyväisenä kaapissa oottamassa aikaa jolloin pääsee uuteen kotiin. :)

    Joulufiilis katos täälläkin samalla kuin lumi. Sitä muuten pitäs näille main tulla lisää tiistaina, hipheihurraa!

    Aattele, mä oon käyttäny viikolla ompelukonetta useamman kerran, auttanu tenavia. Enkä ees manannu, vaikka mieli teki. Minä ja ompelukone ei tod. olla kavereita...

    VastaaPoista
  6. Täälläkin ollaan oltu ompelukoneen ääressä jo monta päivää..teen tilkkupeittoa...aikas urakka sanoisin..
    Ihania ovat nuo puput...

    VastaaPoista
  7. Aivan ihastuttavia pupusia<3 Hauskan näköisiä tuossa verhossa kiinni.

    VastaaPoista
  8. Voi miten ihanan suloiset puput,
    toi verho idea on myös kiva.
    Täytyy vissiin se oma kone kaivaa esille... jos vaikka sais jotain kivaa jouluksi tehtyy..

    Terkkuja
    Monica

    VastaaPoista
  9. Sinä oot kyllä uskomaton sen taika singerisi kanssa!:) Nuo verhopupuset ihan huippuja! Minä haluaisin kanssa että minun verhot vilisis pupuja:)

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)