perjantai 25. tammikuuta 2013

Alvin


 Tänään oli jännittävä päivä.


Nahkakissa kotiutui meille tänään.


Emme tajunneet, että sphynxit tarvitsevat ihan omanlaisensa vuoratun kuljetuskopan, jossa tarkenevat talvella. Mukaan hakureissulle ottamamme tavallinen kantokoppa ei siis käynytkään. Siispä kissa matkusti automatkan huopaan käärittynä toppatakkini sisällä.


Rekisterinimeltään kissa on Alfa Romeo. Meidän suuhun ei istunut oikein tuo virallinen nimi eikä kumpikaan osa siitä. Sen sijaan kissa näytti Alvinilta.


Entäs teistä? Eiks se olekin ihan Alvin?


Mahdoton kehräämään, puskemaan ja juttelemaan. Aktiivinen, seurankipeä, rohkea. Päätettiin kuitenkin, että ensimmäinen ilta ja yö vietetään pesuhuoneessa.


Kertu, Grisli ja Taavi kävivät jo varovaisesti ja tarkkaan valvotusti tekemässä tuttavuutta. Uusi kaveri kiinnostaa hurjasti, ja tämä ensimmäinen ilta on mennyt kyllä hurjan hienosti. Kovasti haistellaan. Taavi jo heittäytyi selälleenkin Alvinin viereen tarjoamaan tuttavuutta. Grisliä sen sijaan pelottaa, ja neiti pysyy toistaiseksi kaukana pesuhuoneesta.


Alvin on siis viisikuukautinen, leikattu kollipoika. Aika isokokoinen ikäisekseen, mutta ihan pentu vielä. Kun muutama tunti tehtiin tuttavuutta niin meidän ihmisten kuin kissojenkin kanssa, poika nukahti pesuhuoneen lattialle huovan päälle sikeään uneen.


Pesuhuoneen oven kissanluukku on teljetty kiinni, etteivät kissat vielä tee tuttavuutta omin päineen, eikä Alvin vielä pääse tutkimaan koko huushollia. Ensimmäinen yö nukutaan turvallisesti pienemmässä tilassa, ilman karvaisia seuralaisia.


Vaan Kertu ja Taavi päivystävät tiiviisti kissanluukun edessä. Uusi perheenjäsen on kutkuttavan jännittävä, niin meidän kuin niidenkin mielestä. Huomenna on taas aikaa tutustua.

21 kommenttia:

  1. Ihanan söpö "nahkakissa". Valtavan suuret onnittelut uudesta perheenjäsenestä!
    Terveisin Helena Keravalta

    VastaaPoista
  2. Voi maailma mikä pikku ukko, oi! :-) Onnea perheenlisäyksestä! :-)

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihania kuvia ja tunnelmia! Viimeinen kuva, jossa talon vanhempi kissaväestö tarkkailee oven takana, on suorastaan hykerryttävä :)

    Kissan päälaen älynystyrät ovat todella komeat. Ihan on Alvinin näköinen kaveri. Toivottavasti muut ottavat Alvinin hyvin mukaan joukkoonsa!

    VastaaPoista
  4. Mahtava Alvin!
    - hivenen on eri näköinen kuin esim. meidän siperiankissa Joonatan alias katti :)
    Onnittelut teille uudesta asukista.

    VastaaPoista
  5. Siis kerrassaan. Mielenkiintosen näköne kaveri! Pitää myöntää, että tuo otsaryppykuva on jopa suloinen... ;) Karvasten perheenjäsenten uteliaisuus ei voi kun huvittaa!

    VastaaPoista
  6. Ja teidän versio nimestä on erittäinki passeli!

    VastaaPoista
  7. Voi hyvänen aika :)
    Aivan on Alvin nimensä näköinen, hauska pakkaus!
    Ajattelinkin lukiessani että teillä varmaan jonotetaan oven takana - ja niinhän se viimeinen kuva paljastikin.

    Laitathan tutustumiskuvia, hauska olisi nähdä kuinka siellä ollaan nenätysten!

    VastaaPoista
  8. Eikä!!! se siis tuli sittenkin uusi kissa teille joukon jatkoksi. Onnea uudesta kisusta. Näyttää jännän näköiseltä kun ei karvoja ole. Kerrohan sitten miten muut kissat ottaa vastaan tämän tulokkaan, kunhan pääsevät kunnolla tutustumaan.

    VastaaPoista
  9. Voi, miten suloinen Alvin ♥

    Nimi on niin sopiva.

    Täällä sydän sykkii tuhatta ja sataa pienen tulokkaanne johdosta...

    Ihana pakkaus. Onnea uuden perheenjäsen johdosta kaikille!

    VastaaPoista
  10. Ihan on Alvin! Voi noita tassuja. Kohta puoliin pääse karvakavereiden kanssa nukkumaan, siinä voi lainata toisten turkkia :) Jännittävää nähdä miten teillä alkaa sujua.

    VastaaPoista
  11. Oi miten ihana!♥
    Paljon onnea uudesta perheenjäsenestä!

    VastaaPoista
  12. WAU. SIIINä se nyt sitten on!! Voe mamma mia. No en yhtään ihmettele että kissat ihmettelee. Kun ihmisetkin. Oi miten olen tuijotellut. Upeet kuvat kerrassaan!!
    oijoi.
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
  13. Onnea uudesta kisulista! Onpa sillä nuppusella ryppyjä;)

    VastaaPoista
  14. Oi,kun hän on söpö! Ja aivan ihana nimi,Alvin sopii todella hyvin. Onnea pikkuisesta! <3

    VastaaPoista
  15. Voi kuinka sympaattinen nahkakissa:-)
    Meillekin tuli lokakuussa rekku rescuelta Juulia

    VastaaPoista
  16. Voi mahtavuutta! :D Pidä meidät ajantasalla!

    VastaaPoista
  17. Oho - mä en ole näiden fani. :D Aika vinkeen näkönen kyllä, täytyy myöntää. :)

    Onnittelut dr Evil-kissasta. ;)

    Mukavaa viikonloppua. <3

    VastaaPoista
  18. Ihana pieni! Mille se tuoksuu? -Pilvi

    VastaaPoista
  19. Pilvi: Kai se ihan perinteiseltä kissalta tuoksuu. :) Mitä ilmeisemmin kuitenkin uudelta meidän katraassa, sillä kovasti nuo kissakaverit nuuhkuttavat toisiaan.

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)