keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Pitsitetty

Kun vuosi vaihtuu, mulle tulee kumma tarve tyhjentää kaappeja ja keventää kotia turhasta tavarasta. Keräilin tuossa kirpputorille lähteviä tavaroita ja kasaan eksyi myös kaksi jakkua, musta vakosamettinen ja toinen valkoinen. Eivät ole kai koskaan olleet ihan minun näköisiäni.



Ja sitten bongasin blogimaailmasta idean. Koska takit olivat jo kirpputorikuormassa hylkytavarana, uskalsin kokeilla, eikä suurta menetystä olisi tapahtunut, vaikka idea ei olisi toiminutkaan.


Keltainen pitsiliina, joka ei suostunut värjääntymään pesussa mustaksi, kelpasi tähän käyttöön juuri sopivasti. Ja koska kokemus on osoittanut, ettei vahingossa vaatteisiin päätynyt spraymaali lähde pesussa vaikka niin haluaisikin, uskon, että se pysyy kankaassa myös siihen tahallisesti suihkutettuna.



Tadaa: pitsitetyt takit!



Mustasta tykkään, valkoisen kanssa vielä aprikoin. Vaan kirpputorikuormasta nämä joka tapauksessa lähtivät pois. Aika näyttää, tuliko näistä takeista tällä tuunauksella enemmän minun näköisiäni.


Me ollaan oltu reissun päällä miltei pari viikkoa, ensin Pohjanmaalla pitkä joulunaika ja sitten Virossa vuodenvaihde. Ajokilometrejä tälle pariviikkoiselle kertyi miltei 2000 + laivamatkat. Kissat jäivät jatkamaan joulunviettoa Pohjanmaalle meidän Viron reissun ajaksi, ja eilen käytiin hakemassa kissat kotiin. Tänään ollaan nautittu viimein laiskoista ja rennoista kotitunnelmista. Onpa hurjan ihana olla kotona!


Kertukin on nauttinut kotona olemisesta koko pituutensa edestä. :)

10 kommenttia:

  1. Tuo musta on hieno! Valkoinen ehkä kaipaa vielä jotain?

    Ihan mielettömän koskettava oli tuo edellinen postauksesi!

    VastaaPoista
  2. Mulla iskee aina sama vimma. nyt vaan odotan toteutusta hyvin laiskan puoleisesti :P mutta muutos takkeihin on todella upea. sika siistit en paremmin sano ja tuo musta on minusta paljon parempi. ankee tyyppi kun olen ihan jo pukeutumisessa :D

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä täällä: musta on mieletön! Mahtava idea sanon minä!

    VastaaPoista
  4. Huisin hieno idea! Ja todella hienoa työtä olette tehneet lasten hyväksi. Minuakin on kiinnostanut keräykset, näin pienellä paikkakunnalla vain ei oikein tuollaisia keräyksiä ole. =(

    VastaaPoista
  5. Hah, aika hauska tuunausidea!! Tosi hienot!!

    VastaaPoista
  6. Bleisereistä en sano mitään kun en eläissäni ole ollut bleiseri-ihminen :D mutta Kertu kyllä näyttää koko pitiudellaan että koti on maailman paras paikka :DD

    VastaaPoista
  7. Tulipa hienot :) Kertua taisi koti ikävä vaivata :)

    VastaaPoista
  8. Minä taidan olla ainoa,joka tykästyi valkoiseen jakkuun! Mutta pitkä kisuli on vallan mainio:)

    VastaaPoista
  9. Tulipa upean näköiset takit, hieno idea!

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)