maanantai 21. tammikuuta 2013

Yhdeksi meidät luotiin


 Mullahan oli tässä viime vuoden puolella blogissani käynnissä Kolme sanaa -kilpailu, jossa etsiskelin sanan mukaisesti kolmea sanaa vanhoihin ikkunanpokiin. Päädyttiin voittajavaihtoehtoon "elämän paras päivä", ja voittaja palkittiin sekä blogissa juhlittiin.


Postin pokatilauksen sanoineen eteenpäin aNNalle Saltunraitille. Pokavaihtarit sovittiin pari viikkoa sitten, ja ihan viime hetkellä muutinkin mieleni ja pistin sanat vaihtoon - aNNa ei onneksi ollut vielä ehtinyt aloittaa.


Äiti antoi tiukkaa noottia kilpailun sääntöjen vastaisesta toiminnasta keksiä itse loppumetreillä palkintojen jakamisten ja voittajan juhlistamisen jälkeen uudet sanat, vaan en mä vissiin mikään joukkuepelaaja ole koskaan ollutkaan. :)  Nämä sanat vain kopsahti hyvin, ja intuition perusteella on hyvä mennä eteenpäin. 



Että siinä ne nyt on, kilpailun sääntöjä rikkoneet sanat meidän seinällä.



Ai että mää tykkään. Niin sanoista kuin pokistakin. 



Pokat ovat olleet mulla jo muutaman viikon, vaan tänään sitten saatiin nikkaroitua seinälle. Samalla miehen ostama (!) kranssi pääsi viimein esille olohuoneen toiseen päätyyn peilin päälle.


Imuri kiskoi siivotessa sisäänsä kiloittain kissankarvaa - ja taas on hyvä aloittaa viikko siisti(mmä)ssä kodissa.


Jaa niin, halusittekos te tietää, mitä me sen kissa-asian suhteen päätettiin?


 Perjantaina meille tulee vauva. :)

Inspiroivaa viikon alkua sinulle, 
joka täällä piipahdit!


Ps. Käyhän muuten kurkistamassa Pieni Lintu -valokuvakilpailun otokset teemalla Aamu.

18 kommenttia:

  1. kolahti nuo sanat. ♥ ihanat pokataulut.

    VastaaPoista
  2. Musta tuntuu, että sä Eena ottaisit vaikka kaikki maailman kissut itsellesi jos vaan mies myöntyisi :)

    Ihanat pokat ja niin suloinen teksti. Melkeimpä sanon, että on kyllä parempi tämä teksti.

    Kiitos muuten vastauksestasi ja kuvasta sähköpostiini :) Suloinen sinä ;)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa! Onnea vauvatulokkaalle!

    VastaaPoista
  4. Kauniit sanat!
    Ja onnea perheenlisäyksestä :)

    VastaaPoista
  5. Kylläpä nuo sanat kolahtivat myös tänne, hieno idea nuo ikkunanpokat!

    VastaaPoista
  6. Hyvät sanat! Onnea perheenlisäyksestä, jännityksellä odottelen vauvan esittelyä.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanat pokat ja kauniit sanat! Mä arvasin ettei kisuvauvaa voi vastustaa,ihanaa;)

    VastaaPoista
  8. Todella kaunis pokakolmikko, ja kyllä, itse keksityt sanat ovat kuitenkin ne parhaat, ja niin kauniitkin vielä, että niitä oli pakko jäädä tuijottamaan hetkeksi.

    Voi, kissavauvajännitystä, muistan tuon viime lokakuisen tunteen taas niin hyvin!!!

    VastaaPoista
  9. Hiiiimuisen paljon onnea kisuvauvan johdosta!!!! Päätös oli ehkä hieman ennalta arvattavissa :)

    VastaaPoista
  10. Ei huono valinta nuo sanat. Tunnistan tuon "lisää kissoja"-syndrooman. Tytöllä sama tauti päällänsä. No sillä on kyl vasta kaksi.

    VastaaPoista
  11. Ihanalta näytti tuo olkkarin nurkkaus ja tekstit niissä pokissa...
    Oi siis teille tulee toinen kissa ?! Ihanaa ja heti kuvia siitä tänne kiitos :)

    VastaaPoista
  12. Kaunis, kaunis, kaunis
    + söpö kissa!

    VastaaPoista
  13. Voi ihanuuksien ihanuus! Teille TULEE se kissa-vavva!! Ihannaa ja onnittelut!!! Ei malta odottaa kuvia;)
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
  14. Voi me innostuttiin vavva-uutisista niin että unohdettiin alkuperäinen kommenttimme. ELI. Ihan tajuttoman hyvän näköset pokat ja tekstit ja niiden paikka!!! Aivan ihania kuvia kaikkinensa <3
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
  15. Olis jo perjantai, että sais nähdä uuden kisun kuvat :D Älä pidä meitä lauantaihin asti jännityksessä!!!

    VastaaPoista
  16. Aivan ihanat, todella kauniit - niin pokat kuin sanat! :)

    VastaaPoista
  17. Kauniit sanat valitsit ja hyvältä näyttävät:)

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)