lauantai 7. syyskuuta 2013

Käpyjuttu


On asioita, joiden takia elämää kutsutaan elämäksi. Ne asiat ovat sattumia. Sellaisten sattumien vuoksi me emme sitten päässeetkään tänä viikonloppuna Viron lastenkotiin.


Matka päättyi perjantaina aamuyöstä jonnekin Tampereen ja Helsingin puoliväliin, jossa juuri huollettu auto sanoi yhteystyösopimuksensa hetkellisesti irti. Siinä kohtaa, kun laiva olisi lähtenyt Helsingistä Tallinnaan, me kökötimme jo takaisin kotona, ja katsoimme, kuinka hinausauto vei automme mennessään. Sijaisautolla kiikutimme Tampereen lainamummon takaisin kotiinsa ja lähdimme Pohjanmaalle hakemaan kissoja kotiin. Onneksi matkan sai vielä siirrettyä, joten otamme uuden lähdön loppukuusta.


Tähän viikonloppuun tulikin siis lastenkotireissun sijaan Pohjanmaan reissu. 


Miehen kanssa nautiskeltiin tänään luonnon siimeksestä ja käytiin käpyretkellä. SisustEllen -blogista painoin joskus mieleeni idean steariinikävyistä, ja päätin niitä nyt kokeilla tehdä.



Äippä oli kaahannut pihamaan kävyt palasiksi ruohonleikkurilla, joten jouduttiin retkeilmään vähän kauemmaksi käpyjä etsimään. Käpyjä löytyi lopulta mukaan kassillinen, ja päästiin kuorrutuspuuhiin.



SisustEllen -blogissa oltiin tehty kauniita, valkoisia huurrekäpyjä sulattamalla valkoisia tuikkukynttilöitä, vaan mä olin nyt ekologisella päällä ja paiskasin kattilaan sulamaan äitin kaapista löytyneitä sekavärisiä kynttilänjämiä.


Kun kynttilän jämät olivat sulaneet, aloitin dippaamisen grillipihtien avulla.



Kunhan kynttiläliemi vähän jäähtyi, tarttui steariini paremmin kävyn pintaan ja muutamalla dippauksella sai sopivan paksuisen vahan pintaan.


Koekappaleelle kävi surkeasti, kun yritin sitä koemielessä takassa ilman puuta savustaa, mutta luotan siihen, että puun seassa hoitaa tehtävänsä ja toimii sytykkeenä. Tai no, tokkopa tuolla väliä, kun meillä Pirkanmaalla ei takkaa tai saunanpesää ole eivätkä siis omaan käyttöön tule. Nämä menevät siis lahjaksi pahaa-aavistamattomille ystäville, jotka eivät kuitenkaan kehtaa myöhemmin kertoa, mikäli eivät toimineetkaan. :) Kauniita ne kuitenkin ovat.


Pohjanmaalla löytyy aina inspiraatiota myös mineilylle, kun sitä kotipuolessa ei meinaa olla. Olipa kerran pienempi koti -blogin puolelta löytyy siis uusin roombox, kummitustalo. Käyhän kurkkaamassa, jos kiinnostaa.

Onnellista viikonlopun jatkoa sinulle, joka täällä piipahdit!

12 kommenttia:

  1. Mulla tuolla kans muovikassillinen kynttilänpätkiä odottaa, et käyn keräämäsä käppäreitä.. Pääsen sit kans kokkeileen dippausta. Ja meillä on tulipesiäki, ni pääsen sit vähä syssymmällä testaamaan toimivuuden.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä hyvä idea, ihastuin heti kun aikoinaan SisustEllen blogissa näin.

      Poista
  2. Minäkin keräsin muovikassilisen käpyjä, tosin meillä ei ole tulisijoja ollenkaan mutta teen niistä jotain ihan muuta..ja mikä parasta että noita käpyjä löytyy kauhiasti tämän rivarin päädystä kun mäntypuita on paljon..
    Metsästä hain kuusenkäpyjä ja niistäkin olen suunnitellut tekeväni jotain mutta blogissani näyttelen sitten mitä niistä saan aikaiseksi..
    Luonto tarjoaa kaikenlaista ihanaa askarteluun ja eritoten minua on aina viehättänyt käppyräiset oksat ja risut, sammaleet ja mustikanvarvut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäämme siis mielenkiinnolla odottelemaan, että mitä keksit. :)

      Poista
  3. Kiva idea tuo steariinikäsittely kävyille! Minulta jäi viime maaseutureissulta kävyt keräämättä, ensi kerralla sitten. Harmillista, että reissu jäi väliin, josko pian kuitenkin sinne pääsisitte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, kaikenlaista ihmiset keksii. En tiedä, mistä idea on alunperin lähtenyt, mutta ehdottomasti kokeilun arvoinen.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Eikös vain. Ja siis tämän idean olen itse lainannut SisustEllen blogista, ei ole oman pään keksintöjä. :)

      Poista
  5. Ensin harmittelen, että reissu lastenkotiin ei toteutunutkaan.
    Sitten onnittelen mukavasta käpyjen keräämis-dippaamis-reissusta:)
    Harmi, ettei ole tulisijaa meillä, ei voi kokeilla tuota ideaa. Mutta ehkä joskus...haaveissa takka on mun:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos harmitteluista ja onnitteluista. :) Vaikka jotakin menee pieleen, ei onneksi tarvi mennä samalla koko viikonlopun pieleen.

      Poista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)