Mitä tahansa meillä tekeekin, on aina paikalla aktiivisia apulaisia.Apua ei koskaan tarvitse pyytää, vaan sitä annetaan ilmankin.
Kertu avustaa kangaspakan litistämisessä. Uskotteko, että tarraharjalle on tässä taloudessa käyttöä.
Taavi toimii ompelemisen ja bloggaamisen virallisena valvojana.
Taavin valvonnassa ompelin muutamia norsuja. Ne menivät tänne.
Jokin aika sitten virkkasin kummitytölle taas lisää leikkiruokia. Tein muffinsseja, appelsiinin puolikkaita (joita kukaan ei tunnistanut sellaisiksi), piparkakkuja ja täytekakun.
Kummitytön keittiö onkin jo ruokaa pullollaan. Hyvä niin, koska mun virkkausinto on nyt tyystin lopahtanut. Tulihan noita tehtyäkin.
Sitä paitsi eihän lapselle kannata enempää ruokia virkatakaan, koska mieluiten tyttö grillaa keittiössään muumeja.
Me ei grillattu muumeja, mutta tehtiin tänään hurjan hyvää ruokaa. Mitään kokkisihmisiä ei tosiaan olla, mutta nyt uskallan jopa itse kehua, sillä tällä kertaa onnistui oikein hyvin. Se oli tällaista:
Juustotäytteiset broilerin fileet
10 broilerin fileetä (700 g)
1 pkt (250 g) voimakasta Koskenlaskijaa
2 valkosipulin kynttä
suolaa
Viillä fileisiin halkio, jonne sujautat hieman suolaa, siivun koskenlaskijaa ja sopivasti valkosipulia. Ruskista fileitä rasvassa kuumalla pannulla molemmin puolin, lado uunivuokaan ja paista uunissa 175 asteessa 35 min.
Kaveriksi tälle tehtiin riisiä, johon lisättiin 2 dl juustolla maustettua ruokakermaa. Njam. Siitä riittää nyt seuraavaksikin päiväksi.
Ja jälkiruuaksi mutakakkua vaniljakastikkeella. Sitä ei tehty itse, vaan napattiin ihan kaupan pakastekaapista.
Apulaisia löytyy ruuanlaittopuuhissakin. Parasta on Alvinin mielestä uuninlämmityksen jälkeinen lämmin liesi, joka täytyy toki aina vuorata keittiöpyyhkeillä, ettei kissa polta itseään. Ai juku, miten nahkamies jaksaa kiemurrella ja nautiskella lämmöstä aina siihen saakka, kunnes liesi viilenee. Sitten onkin taas aika pistää ranttaliksi.
Lumista alkavaa viikkoa sinulle!
:) Kissoja siellä, kissoja täällä :) "Huomaa mut" :)
VastaaPoistaMeillä noita "huomaa mut" -kissoja piisaa. Grisli (jota näissä kuvissa ei ollutkaan) oli meille tullessaan arka ja ujo, ja siitä olisi sopinut tulla joukkoon se vähän vähemmän huomionhakuinen olento. Vaan pari vuotta meillä oltuaan taitaa olla koko katraan kaikkein huomionkipein olento. Joten täällä siis huomioitavaa riittää. :)
PoistaIhana tuo virkattu broileri :) Alvinille pitäisi hankki sähköhuopa, meillä on sellainen alusta jolle mahtuu hyvin kissa ja ihminen pakkasilla köllöttelemään.
VastaaPoistaMä oon itse asiassa sellaista vähän kattellut, ei oo vaan vielä tullut ostettua. Kuumavesipullolla on tullut kissaa toisinaan hemmoteltua, ja siihen käpertyy onnellisena (jos malttaa pysähtyä). Tänään kokeilin neuletakin hihasta ommeltua pientä neulepaitaakin. Siitä oli niin "onnellinen", että hyppeli riemusta pitkin seiniä. Ei tullut paidan käyttäjää tästä kissasta.
PoistaHelppohan sinun, kun on noin monta apulaista. =D Meillä senkun möllöttävät ja odottavat että minä passaan =D
VastaaPoistaVoi tuota Alvinia, mainio katti kerrassaan ♥ Kivoja nuo norsut, harmi vaan kun ei ole vauvoja tiedossa täällä päin =)
Toisinaan on vähän turhan paljon apua. Tänään Alvin jyrsi nukkekodin ruokapaketteja hajalle ja Kertun kanssa saatiin kunnon kriisit aikaan kissan jäädessä varpaistaan jumiin patterin ritilän väliin. Kaikenmoista. Ompele siinä sitten. ;)
PoistaMainiot apulaiset! Tuo Kertu on kyllä suosikkini, muistuttaa niin lapsuudessani mummolassa ollutta Miisku-kisua :)
VastaaPoistaKertu on persoona isolla P:llä. On tuollainen kaikkitietävä, isoegoinen "minä ite" -kissa. Tietää paikkansa, ja myös ihmisen paikan. Ottaa paikkansa, aikansa ja huomionsa. Ja ellet huomioi kissaa silloin, kun se niin haluaa, saat hampaasta.
PoistaIhania kuvia!!! Hauskoja tarkkailijoita sinulla ja olet kyllä ollutkin ahkera virkkailemaan! Minun virkkauskärpänen on myös hukassa ja monta työtä odottaa tekijää...
VastaaPoistaMulla menee vähän kausissa. Virkkaminen oli joulun alla ihan uskomattoman kivaa, nyt ei nappaa yhtään. Nyt oon taas löytänyt tuon ompelukoneen, johon taas ei joulun alla ollut mitään kiinnostusta.
PoistaResepti menee kokeiluun:)
VastaaPoistaToivottavasti tykkäät. :)
PoistaOnpas siellä helppoa, kun on koko ajan työnjohtoa paikalla!
VastaaPoistaTyönjohto valvoo tuolta astetta ylemmästä portaasta. :)
PoistaTässähän tulee ihan nälkä, nam. Teillä on tuollainenkin kisu nykyään, ihqu :) Lumista viikkoa teillekin, vihdoin!
VastaaPoistaJuu, onhan tuo Alvin ollut nyt tuossa jonon viimeisenä vuoden verran. Vaan nyt on kiintiö täysi. :)
PoistaKylläpäs löysin ihanan blogin! Pakko heti klikata lukijaksi ja koluta postauksia läpi! :)
VastaaPoistaKiva kun kävit jättämässä merkin käynnistäsi, kävin myös teillä ja jäin lukijaksi. Sinulla on ihanan tyylikän koti ja blogi! :)
PoistaVoi mitä ihanuuksia olet tehtaillut!
VastaaPoistaKiitos Kaisa. :)
PoistaIhania nuo sinun tekeleet!! Ja kissa uunin päällä, voi tsiisus, en ole tuollaistakaan ennen kuullut saati nähnyt :´D!!
VastaaPoistaLämmin hella on tuo nykyajan uuninpankko. :)
PoistaWau,mitä virkkauksia!!Ja että muistelen sun joskus sanoneen ettet osaa virkata...taidan siis muistaa väärin!
VastaaPoistaKiitti hyvästä reseptistä!
Muistat ihan oikein. En oo kokenut virkkausta omaksi jutukseni koskaan, mutta nyt noitten ruokien myötä tuntuu, että vissiin jotain onnistuukin. :)
Poistatäälläkin on yksi virallinen valvoja joka paikassa tutkailemassa tilanteita :D
VastaaPoistatäytyneehän sitä olla ajan hermoilla ! p.s. miten sä ennätät aina kaikkea tehtailla :)
Muistutettakoon, että olen tämän kevään virkavapaalla ja elän itselleni. Mulla on nyt siis vain aikaa, joten ehtii vähän enemmän kuin normielämässä. :)
Poistaihania nuo siun apulaiset..
VastaaPoistaVoi Alvin <3
VastaaPoistaJa noi virkkaukset on ihan huippuja :)
Kiitos aNNa. :)
Poista