Jos mussa on jokin piirre, joka on sekä suuri vahvuus että suuri heikkous, se on käsite on-off.
Se on aina liittynyt kaikkeen omassa elämässä, asiat täytyy tehdä joko hirveän hyvin, äärimmäisen sitoutuneesti ja omistautuneesti tai sitten ei oikein ollenkaan. Välivaihetta ei oikein ole koskaan löytynyt. Olen kyllä monen asian suhteen yrittänyt, mutta tässä viime vuosina olen enemmänkin ajatellut, että tuonkin ominaisuuden kanssa täytyy vain oppia elämään ja näkemään asian parhaat puolet. Parhaimmillaan se on kuitenkin vahvuus.
Teini-ikäisenä innostuin hiihdosta. Olin aina inhonnut koko touhua, mutta kerran sitten lähdin kaverin kanssa hiihtämään. Sen jälkeen hiihdettiin 4-5 kertaa viikossa 16 km lenkki niin kauan, kun lunta riitti. Sama toistui monta vuotta. Hiihtäminen oli ihan puoli elämää, ja jollen hiihtänyt, niin voitelin suksia, sitäkin vissiin monta kertaa viikossa. Sitten se loppui kuin seinään. Olen vissiin kolme kertaa tuon jälkeen laittanut sukset jalkaan, nekin vain siksi, että töissä hiihdettiin lasten kanssa.
Esimerkkejä voisi kertoa elämänmitallisen, mutta hiihtelen sujuvasti työelämään. Työelämässä tuo intohimoisuus ja asialle omistautuminen on tuonut paljon ja vienyt paljon. Se, että työ on ollut puoli elämää ja siihen on panostanut joka tasolla älyttömän paljon, on antanut tosi paljon, eikä työ ole koskaan ollut mulle pakkopullaa. Toinen puoli on se, että kun suhtautuu työhön liian omistautuneesti ja antaa sille kaikkensa, väsyy. Varsinkin, jos sen oman päätyön ohessa on kymmenen muuta rautaa tulessa erilaisissa sivutyöprojekteissa.
Käsitöissä sama toistuu. Kun innostuu jostain, niin sen sijaan, että tekisi jotakin yhden, voi tehdä kerralla seitsemänsataa kappaletta. :D Toisinaan on intohimoisia ompelukausia, jolloin ompelisi vaikka 24/7, toisinaan taas ompelukone on kuukausia käyttämättä, kun mielenkiinto on satasella jossain muussa hommassa. Tai kun virkkasin kummitytölle leikkiruokia, niitä piti virkata into piukassa niin paljon (sen seitsemänsataa kappaletta niitäkin), että lopulta meni hetkellisesti kokonaan into virkkaamiseen. Noista minipuuhista ei tarvitse vissiin edes puhua...
Kissan hankintaa mietittiin hyvin kevyellä liekillä kymmenen vuotta. Kun sitten ensimmäinen tuli, piti hankkia heti perään kolme lisää. Sen jälkeen tää on ollutkin yhtä kissaa. :)
Yksi ehkä suurimmista eroista miehen kanssa on se, että hän suhtautuu asioihin yleensä kohtalaisen tasaisesti ja rauhallisesti, oli sitten kyse mistä vaan. Minä taas innostun milloin mistäkin niin, että meinaan ratketa liitoksistani, tai kimpaannun vastaavasti yhtä lailla. Mikä siinä onkin, kun jokaiseen itselle tärkeään asiaan pitää tarttua valtavalla roihulla. Joskus vois ihan rauhallisesti pössytellä ja pitää sellaista tasaista liekkiä. Mutta ei se olis kyllä yhtään mun tyylistä...
Intohimoinen suhtautuminen ja omistautuminen asioille näkyy unissa. Mä oon aina ollut äärimmäisen vilkasuninen (kiitos vaan äipälle näistä geeneistä), ja kaikki, mikä on oikein pinnalla, tulee kyllä uniin varmasti. En näe unia illalla katsotuista rikossarjoista tai päivän touhuista muuten, mutta ne asiat, mihin sitoutuu omistautuneesti, ovat unissa ihan varmasti. Opiskeluaikana olin opintojen ohella töissä tutkimusfirmassa ja tein tutkimushaastatteluja, ja iltatöiden jälkeen haastattelin ihmisiä unissani. Kun olin yhden joulun vuosia sitten postissa, lajittelin joulukortteja laatikkokaupalla öisinkin. Kun menin töihin päiväkotiin, laskin lapsia öisin että ovat varmasti tallella. Jos olen menossa vetämään koulutuskeikkaa, olen kouluttanut varmasti jo edellisen yön unissani. Kun siirryin esimiestehtäviin, olivat usein sängyssä öisin niin asiakkaat, alaiset kuin ylemmät esimiehetkin. Alkoi olla tunkua.
Nythän mä oon kevään vain kotona. Elämäni ensimmäinen pätkä, kun en oikeasti tee mitään pakollista. En yhtä päätyötä enkä kymmentä sivutyötä. Elän itselleni, parisuhteelle ja kissoille. Mä mietiskelinkin marraskuussa virkavapaalle jäädessäni, että millaisia unia mä mahdan nyt nähdä...
Miniasiat kostautui. Kahtena edellisenä yönä olen ollut Harry Potter.
Olen sanaton. :D
Olen sanaton. :D
Kuulostaa tutulta, itse olen innostuja ja sitten jahkailija, meille on tulossa se kolmas kissa ihan pian ja nyt pähkäilen sitä että olenko ihan hullu kun nämä meidän kattimukset on jo 5-vuotiaita ja helppoja, tulokas on vielä poika joka kylläkin leikataan mahd.pian. No aika näyttää. Mulla on satasilla korutarvikkeita kun innostuin ja tein yhden korun.. Kankaita kasoittain eikä mitään valmista, villalankoja tulee kuin huomaamatta ja jopa jotain valmistakin.. Viimeiset innostukset on villaa huovutusta varten, muttei kuitenkaan aikaa milloin niitä juttuja tehdä :-(
VastaaPoistaMinäkin elän asioita paljon öisin :-)
Toi Harry Potter oli hyvä :-)
Mä kävinkin tutkimassa sun blogista, että teille tulee devon rex -pentu. <3 Eiköhän ne hyvin sopeudu ajan kanssa. Joskin joskus mä kyllä mietin, että jos nyt ottaisin jostain kumman syystä viidennen ja pennun, olis se kyllä tyttö. On tuossa 1,5 -vuotiassa sfinx-kollissa edelleen niin paljon kollipentumaista virtaa, että tyttö olis saattanut olla rauhallisempi. :D
PoistaElämä tasoittaa tai sitten vaan vauhti kasvaa iän myötä.
VastaaPoistaOlethan huomannut, että Vapriikissa on nukkismessut 15.2?
En ollut huomannut. Ja juku, mulla on tuolle päivälle sellaista ohjelmaa, etten mitenkään pääse paikalle. Höh. :(
PoistaToisaalta... Mä en oo kyllä yhtään sellainen tungoksissa shoppailija. Forssassa olin ekaa kertaa nukkismarkkinoilla, ja oli kyllä silloin sen päiväinen ryysis, etten välttämättä kaipaa sellaiseen. Mä ostelen mielummin fb:n nukkekotikirppikseltä ihan kotoa käsin. :)
Hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus. Löysin tästä paljon itseäni. Olen myös kova innostumaan asioista, juurkin nuin, että askartelen tai tuunailen taukoamatta monta viikkoa ja yhtäkkiä menetän asiaan kiinnostuksen, kunnes joskus pitkän ajan päästä taas innostun.. Olenkin todennut olevani kausiluonteinen aaltoilija.
VastaaPoistaMä en oo ehkä noin kaikki- tai ei mitään ihminen.. enkä muutenkaan kovin mustavalkoinen. Menen usein siitä, mistä aita on keskikorkea.. en halua päästää itseäni helpolla, mutta en myöskään ole täydellisyyden tavoittelija. . Välillä olen varsin huithapelikin. :D
No nyt mä rupesin avautuun urakalla, kun tarkoitus oli tuosta unien näkemisestä sanoa yks hauska juttu: olen siis ihan samanmoinen asioiden unissa läpikävijä. Mä olin aikanaan töissä dementiakodissa ja siellä eräs jo lähes liikuntakyvytön asiakas valahteli aina huonoon asentoon pyörätuolissa ja häntä piti tukea tyynyillä. Yks yö mä sit näin asiasta unta ja heräsin, mutten tajunnut herääväni. Katsoin miestäni siinä vieressä ja totesin, että mummo on nyt tooodella huonossa asennossa ja häntä siinä nostamaan aloin.. Siinä vaiheessa kun mies oli puoli-istuvassa asennossa, hän heräsi ja kysy multa "Mitä sä teet?" :DDD
Voi juma, tuo sun unessa avustaminen oli kyllä parasta! :D :D
PoistaToisinaan nuo uniseikkailut on kyl vähän hämmentäviäkin. Mulla oli joskus aika, kun kävelin ja touhusin unissani kaikenlaista. Edellisessä asunnossa etsin aikonaan useaan otteeseen unissani kodinhoitajaa. Siis KODINHOITAJAA?!? Meillä ei ole ikinä käynyt edes siivoojaa. Mies aina tuli hakemaan takaisin sänkyyn ja yritti selittää, ettei mitään kodinhoitajaa asu täällä. Ja minä kimmastuneena siihen, että mikset sää nyt ymmärrä, että kyllä se on täällä jossain... Jännittävintä on, että mä muistan nää kaikki unisekoilut ihan tarkkaan, aivot on tavallaan ihan mukana, ja olen omasta mielestäni tosi hereillä. Täysi järki valuu päähän sitten hiljalleen, ja hissukseen tulee se oivallus, ettei mitään kodinhoitajaa olekaan. Ja sitten voikin mennä hiljaa takaisin nukkumaan. :D
Taitava kirjoitus, jossa olisi ainesta kansien väliin asti. Elämänhallinnan pohdintaa ja ihana loppukaneetti unimaailman Harry Potteriksi samaistumisesta. Koskahan alat puuhailemaan Walking dead -teemaan sopivaa minimaailmaa? Voi sitä menoa ja zombeilun määrää ;)
VastaaPoistaWalking dead ei ihan iske, mehän ei olla vieläkään edes kolmosta katottu. Vaan mulla on nyt asialistalla Liisa ihmemaassa, Super Mario Bros ja hiirimaailma. Onhan siinä jo projektia toukokuun loppuun saakka. Siinä ehtii jo unissaankin olemaan kaikkea kiireisestä taskukellojäniksestä koopatroopaan.
PoistaVoi että, kertakaikkisen ihana, hyvä ja tärkeä postaus. Uskon itse, että elämä on onnellista, kun voi intohimoisesti heittäytyä tekemiinsä asioihin, mutta tunnistan myös niin tuon kolikon toisen puolen, jota kuvaat. Luulen, että teen jossain vaiheessa saman kuin sinä, jään hetkeksi töistä pois ja elän vain itselleni. Nyt olen kyllä työnkin kanssa siinä pahimmassa innostusvaiheessa, että oksat pois :). Olen kuitenkin oppinut sanomaan ei niille sivutyöprojekteille, joiden uskon uuvuttavani itseäni eniten, vaikka ne aluksi hauskoilta tuntuisivatkin. Yhden ihmisen voimavarat ovat vaan rajalliset ja pysähtyminen välillä tosi tärkeää!!
VastaaPoistaKiitos Pilvi. Mä ajattelen myös juurikin vahvuutena tuon intohimoisesti asioihin heittäytymisen. Sitä kautta asioista saa niin paljon irti, mutta kuten todettu, kääntöpuoli on myös yhtä painava. Vaan mä uskon kyllä jotenkin myös siihen, että ihmisellä on ihan elämänmittainen matka itsensäkin kanssa, että oppii aina vaan paremmin tuntemaan itseään, kuuntelemaan itseään ja tulemaan itsensä kanssa toimeen. Siinäkään matkassa ei ehkä koskaan tule olemaan valmis, vaan eikös sitä nin sanota, että matka on määränpäätä tärkeämpää. :)
PoistaHauska postaus. Täällä ainoastaan mustaa ja valkoista vailla harmaan sävyjä siitä välistä... ;)
VastaaPoistaMusta-valkoisuus on oikein hyvä. Mäkin yritän tuoda tuota harmaata vain lähinnä sisustukseen. :)
PoistaVoi, totuus sentään. Luinko itsestäni vai ???
VastaaPoistaOlen myös unissani tekijä, joskus kädet kipeinä ja kamala pettymys aamulla kun ei ollutkaan 300 rullaverhoa valmiina töihin mennessä.... Oikeasti niitä tehtiin välillä 800 viikossa. Todella kauan sitten!!!
Nyt muut työt ja tavarat liikkuu...
180 %kaikkeen ja välistä niiiiin järkyttävää jahkailua ja "ei kiitosta".
En kai edes vanhempana viisastu!
Käsitöitä 150 valmiina, ei kokoonnu paidat yms. viimeinen työvaihe äähh..
Hauskaa ja työteliästä kevättä... postauksesi ovat ihania. Käsityöt mahtavia.
T.
U-P
Lisäys ed. vuodatukseeni...
VastaaPoistaparhaat ideat yöllä ja klo 23 jälkeen.. teoriavirkattuja isoäidinneliöitä jo neljä tusinaa, valmistaja ???
T.
U-P
Voi ihanuus, kiitos ihanasta kommentistasi. Tai kommenteistasi. :)
PoistaVinkiksi sullekin, ellei sulla ole jo - mullakin kun yöllä ideoita tulee enemmän kuin tarpeeksi, niin olen ottanut tavaksi pitää pientä muistikirjaa sängyn vieressä. Kirjoittelen sitten siihen verekseltään milloin mitäkin villejä visoita muistiin heti kun muistan. Aamuisin ne usein on jo unohtanut.
Ihanaa ja lohduttavaa tekstiä, olen myös innostuja ja menen täysillä tai en ollenkaan ;) kiva siis, että ei ole yksin! Olen saanut monissa testeissäkin innostujan yhtenä ja kyllähän se kolahtaa hyvin, enneagrammitesti on hauska, jos haluaa tietää itsestään lisää :D Mukavaa 'oleilua' toivottelen sinulle nyt tähän kevääseen!
VastaaPoistaMun piti heti käydä tekemässä tuo enneanagrammi. Mullakin oli innostuva suunnittelija toisena, tarkka laadunvalvoja ensimmäisenä. Hmm. Täytyypä käydä tutkimassa nuo kuvaukset vielä tarkemmin. :) Kiitos vinkistä. :)
Poista:D
PoistaOn melkoisen hyvä lähtökohta tätä elon polkua tarpoessa, että ihminen tunnistaa niitä omituisia piirteitänsä, joista summa kasaantuu. Kunhan ei jää niiden (siis omituisten piirteittensä) "vangiksi"... :)
VastaaPoistaSe lienee jatkuvaa itsensä kehittämistä ja kehittymistä tää elämä... :)
PoistaItsekin tunnustaudun kaikessa tekemisessäni ja olemisessani on-off-ihmiseksi. Minulle ne "on"-vaiheet eivät niinkään tuota ongelmia, kunnes iskee se "off" ja mietin, että on se kumma, tätäkin tein aijemmin yötäpäivää, ja nyt ei irtoa niin millään. Koen jotenkin huonoa omaatuntoa siitä "offeilusta". Mutta itselläni on ollut nyt vuosi vapaata työelämästä, ja olen kyllä oikeasti huomannut kuulostelevani enemmän itseäni. Pyrkinyt opettelemaan niitä pieniä juttuja, mitkä sopii mulle, ja mitkä ei. Sekin on yllättävän työlästä, kun on monta vuotta paahtanut samaa mantraa :) Vaikeinta on ehkäpä se tiedostaminen ja läsnä oleminen. Mutta senkin varmasti oppii, ja kyllä se sieltä sitten tulee. Varmasti :)
VastaaPoistaTunnistan itseni tuosta hunosta omatunnosta off -vaiheen kanssa. Mikä ihme siinä onkaan, että ihminen on jotenkin kummasti rakennettu niin, että koko ajan pitäis olla äärimmäisen tehokas. Vaan uskon, että mulle tää puoli vuotta opettaa paljon myös tuosta vähemmästä tehokkuudesta. Mä saan näemmän tällä hetkellä koko päivässä aikaan yhtä vähän (tai yhtä paljon) kun sain työelämässä olessani iltaisin.
PoistaTuli mieleeni, että muistaakseni Prisma studiossa käsiteltiin syksyllä ns. selkounia eli sellasia unia, joissa luulee olevansa hereillä, mutta ei olekaan. Antoivat muutaman vinkin, miten voi testata, onko unessa vai hereillä:
VastaaPoista1. Kellon katsominen eli näyttääkö kello unessa realistista aikaa, kulkeeko aika taakse päin tai edistääkö. Unessa ei mene niinkuin kuuluisi.
2. Kokeile, saatko käden seinän läpi. Unessa sen voi onnistua, mutta harvoin todellisuudessa. :)
Joku kolmaskin oli, mutta sitä en nyt muista. Joka tapauksessa, kun tajuaa unessa olevansa unessa, pystyy hallitsemaan unen tapahtumia.
Juu, näihin onkin tullut unimaailmassa perehdyttyä, lähinnä ihan kokemuksen kautta tajuaa nukkuvansa, kun a) ei saa soitettua puhelimella mihinkään, eikä näyttöön tule oikeita numeroita ja b) kun yrität juosta, et kumminkaan siinä onnistu. Toisaalta nää työunet on harvoin sellaisia, joissa tulisi edes ajateltua, että kokeilenpa, nukunko oikeasti. Hyvät niksit jää käyttämättä... ;)
VastaaPoistaIhana tämä sinun tekstisi. Itsessäni on hirvittävän paljon samaa. Lapsia on 3, syntyneet 3,5v. sisään, koiria on kaksi. Onneksi miehiä vain yksi! Olen matkan varrella innostunut juoksemisesta, käsitöistä, askarteluista, leipomisesta, ruuanlaitosta, pyöräilystä jne. Mutta noin muutaman vuoden aikana on tapahtunut muutos. Olen vihdoin oppinut himmaamaan ja osaan tehdä asioita hieman verkkaisemmin, vähän kerrallaan ja lopettaa ennen kuin kyllästyn.
VastaaPoistaMä luulen, että tää puolen vuoden virkavapaa opettaa aika paljon. Mietin vaan, että missä kohtaa sitä on "ennen" ehtinyt tehdä mitään? Nyt mun päivät kuluu niin verkkaisesti, ja hyvä jos saan jotain pientä tehtyä, pyykit kuivumaan ja astiapesukpneen pesemään, ja jo on iltapäivä. Töissä käydessä työpäivän jälkeen kesker vaikka mitä. Vaan nyt kun on vaan aikaa... Oikein hyvä näin. :)
Poista