Eilen yömyöhään valmistui kaksi vanhasta pellavapöytäliinasta ommeltua pupua, joille tein tänään vaatteet vanhoista pitsityynynliinoista. Ja saanen esitellä, tässä he nyt ovat - Milja ja Kyösti. Pupuille tuli mittaa 45 cm.
Hän on Kyösti. Hieno herrasmies, joka irrottelee pelaamalla rahapelejä - joskin nyt vain muutamalla eurolla läheisellä huoltoasemalla aina perjantai-iltaisin. Ei juo, ei polta, ei haise eikä lyö. Puhuu ja pussaa. Omaa tosin paljon vahvoja mielipiteitä ja on mielellään aina oikeassa. Koska käyttäytyy kuitenkin fiksusti, saa hänen kanssaan tarvittaessa hyvät ja intensiiviset keskustelut vireille.
Milja on tunnontarkka, siisti ja huolehtivainen pupunainen. Hän harrastaa ringetteä ja kahvakuulailua, mutta mieluiten viettää aikaansa kotona puuhastellen, siivoillen, järjestellen ja ruokaa laittaen. Milja on ehkä hieman niuhokin siivoamisen ja puhtauden suhteen, toisaalta se tuottaa hänelle hurjasti mielihyvää ja hän rakastaa sitä, kun koti tuoksuu raikkaalta ja puhtaalta. Siisti ja kaunis koti on Miljalle tärkeä asia ja sitä hän odottaa myös miesehdokkailta. Rauhallisesta Miljasta kuoriutuu sotkuisen miehen kanssa tarvittaessa hurjapäinen pirttihirmu.
Kameran edessä on hyvä patsastella. Erityisesti Kyösti on varsin polleaa poikaa ja rinta rottingilla - vai johtusko se tosta naisen läheisyydestä... ? (Molemmat menivät tänne.)
Se olis taas perjantai. Musta kyllä tuntuu, että nykyään on aina perjantai, mutta en toki tätä fiilistä valita. :) Mukavaa alkavaa viikonloppua sinulle, joka täällä piipahdit!
Ihanat puput!! ❤ Munkin mielestä on aina perjantai, eipä siinä mitään valittamista.
VastaaPoistaKivaa viikonloppua!
Ainainen perjantai on kyllä yllättävän hieno juttu. Kelpaa mulle. :)
PoistaHihhii! Meillä on luppakorvakani nimeltä Kyösti! Sekin on varsinainen herrasmies: Syö kaikki sähköjohdot mennen tullen, välillä maistelee jopa jalkalistojakin, joskus myös hieman haiskahtaa...Rakastaa sipsejä ja suklaata, ilmaisee mielipiteensä hyvin voimakkaasti. "En tahdo, tahdon! Jos en saa tahotani läpi niin sitten..." :D Rakas, suloinen ja äärimmäisen raivostuttava otus :D
VastaaPoistaHaha, kuinkas sattuikaan. Teillä onkin siellä oikein kunnon Kyösti. :D
Poistaosoitteesta, jonne ihanat pupuset matkasivat, puuttui g ja eipä meinannut aueta.
VastaaPoistaSieltähän löytyi muutakin mukavaa...Olet kyllä taitava!
Kiitos vinkistä, kävin heti korjaamassa. Nyt toimii. :)
Poistavoe eiiii...ihania <3
VastaaPoistaJa lihavia myös. :)
PoistaSuloiset,söpöt,herttaiset,pulleet,kauniit,ihanat.Mitä muuta visin sanoaMiljasta ja Kyöstistä.
VastaaPoistaKiitos Anna. :)
PoistaVoi kuinka kauniit:-)
VastaaPoistaKiitos Helinä. :)
PoistaIhanat ja niin iloisen näköiset:)
VastaaPoistaMiljaa meinas kyllä vähän tuupata ärsyttämään, kun joutui kuvattavaksi kohtalaisen sotkuisessa ompeluhuoneessa, mutta kuvassa suostui kumminki hymyilemään.
PoistaPersoonalliset puput!
VastaaPoistaKauniita puppeleita!
VastaaPoistaKiitos Mustakissa. :)
PoistaIhana pupu pari. Olet kyllä taitava ompelija.
VastaaPoistaKiitos Marika. :)
PoistaIhanaisia pupuja. Todella hienoa työtä :)
VastaaPoistaKiitos Marjut. :)
PoistaSuloisia pupuja olet tehnyt-tykkään Sinun blogista :) Minulla ei blogia. Talviset terveiset Lapin rajamailta!
VastaaPoistaVoi että, kiitos kauniista kommentistasi. :) Ilostutti.
Poista