Lahja

Eilen mies yllätti. Kun tulin kotiin työpaikan lauantaikoulutuspäivästä, oli kotona odottamassa lahja. Me ollaan hyvin huonoja ostamaan toisillemme mitään lahjoja, eikä olla enää vuosiin ostettu toisillemme joulu- tai syntymäpäivälahjoja jotakin pientä muistamista lukuun ottamatta. Vaan nyt minä sain lahjan, joka oli kuulemma myöhässä tuleva valmistujaislahja - niin, ne juhlathan oli tosiaan kesäkuussa... :)

   Paketista löytyi Globe Hopen Anna -käsilaukku sekä suurempi Pollari -laukku. Tykkään ihan hurjasti Globe Hopen tuotteista, laukuista erityisesti, ja niissä käytettyjen materiaalien taustalla olevista tarinoista. Anna-laukun tarina on nettisivujen mukaan seuraava: "Anna-laukku on valmistettu Ruotsin armeijan sarkatakin vuorista. Laukun kylkeä koristaa lisäksi takissa ollut povitasku. Jokaisessa laukussa on tallessa alkuperäinen leima, joka kertoo raaka-aineena olleen takin valmistusvuoden. Vanhin löydetty leima on ollut vuodelta 1935." Pollarin taustoista taas kerrotaan näin: "Tämä laukku on valmistettu armeijan laivastosäkkien pohjapaloista. Yhtä palaa koristaa kuumailmapalloprintti." (http://www.globehope.com/fi/products/bags.html)

Kassien sisällä oli lisää lahjoja. Käsilaukku kätki sisäänsä niska-hartia -hierontalahjakortin, jonka mies perusteli sillä, että hartiat täytyy pysyä kunnossa, jotta voi ommella. :) Laukusta löytyi myös pieni koristeltu tulitikkuaski rakkaus -teksteillä. Isommasta laukusta löytyi sipsipussi, cola-pullo ja karkkia sekä kolme tiskirättiä herkkujen syömisestä syntyvien sotkujen siivoamiseen. Jee, niin ihana yllätys!

 Nyt kehtaa taas kotiakin kuvata, koska tänään saatiin taas muun muassa neljä kiloa kissankarvaa ja sata langanpätkää ompeluvimman jäljiltä imuroitua imurin uumeniin.

Kissankarvat on ymmärrettäviä, mutta tiedättekö, meillä suurin siivoussarka on aina tuossa kissojen ruokapaikalla. Mä olen aina luullut, että kissat on siistejä eläimiä, vaan meidän katit on kyllä sellaisia sikoja että oksat pois. Lieneekö vaikutuksensa sillä, että kaikki ovat rescuekissoja ja eläneet kissataloissa isoissa laumoissa, Kertu ja Grisli jopa 30 kissan huoneissa, ja oppineet sitä kautta pitämään ruoastaan kiinni.

 

 Meillä ei harrasteta kupista syömistä, vaan erityisesti Kertu kiskoo kaiken ruuan pois kupista ja kiikuttaa lihanpalat kauemmas, ennen kuin alkaa syömään. Vaikutusta ei ole sillä, miten kaukana kissojen kupit ovat toisistaan vai syövätkö ihan eri paikoissa keskenään. Tuo märkä kissanruoka tarttuu kuivuessaan kivasti lattiaan kiinni, jos et heti huomaa pyyhkiä, eikä Kertu ole niin siisti, että viitsisi nuolla kastikkeet lattialta. Neidin periaate on se, että kun suurimmat palaset on syöty, mennään varastelemaan toisten kupeista.

 

Kertun lisäksi Taavi on aikamoinen sika ruokakupilla. Herra ei kisko ruokaa lattialle, mutta koska on nykyään kohtalaisen nirso siitä, mitä suostuu syömään, harrastaa sitä, että jos suuhun eksyy jotakin Taavin mielestä kelvotonta, alkaa päänpuistelu, jonka seurauksena ruokaa onkin sitten pitkin poikin. Kuivanut kissanruoka kyllä rapisee mukavasti imuriin, vaan tänään oli taas se hetki, kun siivouksen yhteydessä siirryt sinne lattiatasolle ja huomaat, kuinka törkeä lattia onkaan metrin säteellä ruokakupeista jokaiseen ilmansuuntaan, ja alat kihnata sitä kuivunutta kastiketta irti lattiasta - ja sitähän piisaa, eikä se meinaakaan irrota.

Nyt mä tiedän, millainen operaatio on äideillä, joiden pienet lapset opettelee syömään itse. Ihmislapsiin verrattuna meidän karvaiset lapset tosin ei tästä taida koskaan ruokailutavoissaan mihinkään kehittyä...

Grisli on meidän talossa siistein otus, ja muutenkin kaikin puolin kaikista tavallisin ja normaalein kissa. Kertulla ja Taavilla noita erityispiirteitä piisaa kyllä joka lähtöön, vaan Grisli on hyvin peruskissa, sellainen, jonka kanssa tulee helposti juttuun ja joka ei oikeastaan osaa ärsyttää ihmisiä. Villipetomainen, yliaktiivinen, kovapäinen, tungetteleva ja häikäilemätön siskonsa sen sijaan osaa ihmisten härnäämisen keinot, samoin Taavi on kunnostautunut sulostuttavissa piirteissään harjoittelemalla äänekkäitä aarioitaan hyvin aktiivisesti yöaikaan. Vaan vaikka nuo kuulapäät osaavat toisinaan olla lähes maailman rasittavimpia otuksia, emmää kyllä osais päivääkään olla ilman niitä. :)

Tänään sain alkuun pitkään visioimani projektin alkaa kerätä leikekirjaa sisustusideoista. Jopa mies innostui (tai ehkä enemmänkin mun mielikseni istui hetkeksi hänkin saksimaan) ja leikeltiin yhdessä aikamoinen kasa mainoksia ja aikakauslehtiä palasiksi. Mukava projekti, jonka tuloksena saa kerättyä hyviä ideoita talteen.

Syksy on mennyt hurjan nopeasti, huomenna on oikeasti jo lokakuu! Syksy on ollut kovin työntäyteinen, eikä vapaa-aikaa ole tuntunut olevan yhtään liikaa. Vaan eiköhän se tästä taas, lokakuussa kun on lupa jo alkaa herätellä joulutunnelmia. :)