Muutos

Lauantaina konkretisoitui muutoksen hetki. Jätin taakseni työyhteisön, jonka kiinteä osa olen ollut kuluneet viisi vuotta ja jonka esimiehenä olen toiminut viimeisen vuoden ajan.

Mä jotenkin haluan uskoa intuitioon. Että vaikka on ollut takana ihan hurjan opettavainen, onnistunut, hyvä ja antoisa vuosi, ja taakse jää loistava työyhteisö, niin itseään on joskus pakko kuunnella. Että tämä ei tässä kohtaa vain tuntunut oikealta minua varten. Että vaikka kaikki palaset tuossa isossa kokonaisuudessa oli periaatteessa täydellisesti kohdallaan ja kaikki ainekset oikein purkissa, niin tämä ei vaan tuntunut oikealta, ei tässä hetkessä ja tässä kohdassa. Tämä tehtävä ei tässä kohtaa yksinkertaisesti ollut minua varten enkä minä tätä varten.

Pitkään piti pyöritellä ja miettiä, yrittää saada kiinni karkailevista ajatuksista. Yhtenä yönä tuli oivallus siitä, että nyt. Että nyt mä lähden. Otan aikalisän itselleni ja kuulostelen puoli vuotta, mitä mä oikein haluaisin tehdä. Että missä se mun ekologinen lokero oikein oliskaan. Heti seuraavana aamuna en tokikaan vielä lähtenyt. Se nyt oli vasta reilua kuukautta myöhemmin.

Tänään mulla oli ensimmäinen virkavapaapäivä. Ensimmäinen niistä tulevista 196 virkavapaapäivästä. Jotakin on tulevalle puolelle vuodelle mielessä, jotakin on sovittu, jotkin muhimassa, paljon on vielä avoinna. Ja hirrrrrveen hyvä niin! :)

Koska olen kevyesti ilmaistuna aavistuksen verran tumpelo keittiössä, ei viitsinyt edes harkita läksiäistorttujen leipomista. Sen sijaan pohdiskelin johtamisen perustehtävää, antaa ihmisille välineet ja suuntaviivat, ja saada heidät tekemään itse. Se mielessäni mittasin jokaiselle pienen suklaakakun (ohje täältä) ainekset purkkiin ja ohjeistin jatkotoimenpiteet. 

Mitattavaa riitti. Purkkeja kun tarvittiin kuitenkin kaikkineen 37 kipaletta.

Jotakin sanattomaksi vetävää sain kuluneen vuoden kiitoksena. Leirinuotiolta tuoksuva, metrin mittainen pergamenttikirje sisälsi ajatuksia minusta. Tämä lista täytynee liiteröidä seinän kiinni ja lukea aina pahan päivän tullessa. :) Lisäksi kirjekuoressa oli jotakin, millä pääsen valitsemaan itselleni jotakin kaunista, pientä ja kimmeltävää.

Pari viikkoa sitten erään isomman koulutusrupeaman seurauksena pientä porukkaa kiitettiin koulutuspäivän järjestelyistä taulumuistamisilla. Taulut jaettiin ihan sattumanvaraisesti, ja itselleni osui taulu mietelauseella "näetkö muutoksessa mahdollisuuden kasvaa." Tämä istuu niin tähän hetkeen.

Oikeastaan mua kyllä huolestuttaa seuraavassa puolessa vuodessa vain yksi asia. Että kun jollekin antaa pikkusormen, niin se vie koko käden. Mulla on vähän taipumusta siihen, että menee koko ihminen kerralla. Ja se, mikä vähän mietityttää, on, että saanko mä oikeasti tehtyä tämän seuraavan puolen vuoden aikana mitään sellaista mitä mun pitäis. Sellaista, millä mä selvittäisin itselleni, mitä mä oikein haluan isona tehdä. Kokeilisin siipiäni, rajojani ja osaamistani. Sellaista fiksua. 

Mutta mutta... Mulla kun olis tuo isäukon kanssa viikko sitten nikkaroitu Tylypahkan kuusikerroksinen koulu tuossa ihan tyhjillään odottamassa sisustusta, huonekaluja ja asukkaita. Ja mulla olis niin paljon ompeluideoita. Ja mulla olis paljon sisustusideoita. Ja nikkarointi-ideoita. Jopa leipomisideoita. Ja kaikenlaisia muitakin ideoita. Mulla olis kaikenlaisia ideoita ihan jokaisen tulevan 196 virkavapaapäivän ratoksi, vaan ne nyt sattuu olemaan jotain ihan muuta kuin fiksua.  :D

Haittaakse?