tiistai 26. marraskuuta 2013

Virkattuja sieniä, paistettuja paprikoita ja jälkilämmöllä kypsytettyä kissaa


Mä en ole kyllä koskaan ajatellut, että mun kärsivällisyys riittäisi virkkaamiseen, jossa tahti on jokseenkin hidas ja harras. Vaan näistä virkattuja ruokia on ollut kyllä kiva tehdä. Joulukalenterin ruuathan jo lähtivät kummitytölle joulukuun päiviä odottamaan, mutta kaverin pyynnöstä tein myös toiseen joulukalenteriin muutamia virkattuja ruokia.





Muutaman henkilökohtaisella to do -listalla odottaneen reseptitaulun sain viikonlopun aikana tehtyä. 





Ja sitten vähän jotain erilaista. Ystävä halusi pienille ihmisille lahjaksi rukouspusseja = pussukka, jossa on pieniä rukouksilla varustettuja tyynyjä. En ollut moisesta ennen kuullut, vaan määpäs tein. Tänään sain kaikki neljä pussia valmiiksi, vaikka mun piti tehdä taas tänään jotain fiksua. Tänään ei vaan ollut fiksu päivä. Tänään oli luova päivä.





Koska päivä kului sitten kaikessa muussa kuin fiksuissa puuhissa, tuli iltapäivästä huono omatunto. Pääsyy siihen, miksi mä nyt olen kotona, on se, että niitä fiksuja juttuja tulee tehtyä eteenpäin. Ja sen sijaan, että olisin kirjoittanut ensimmäistäkään työn alla olevaa fiksua juttua, ompelin, virkkasin ja mineilin. Huonoa omaatuntoa paikatakseni leikin kuitenkin hyvää vaimoa, ja tein töistä kotiin tulevalle miehelle ruokaa. Eikös ne täydelliset kotirouvat toimi juuri niin? ;)


Täytetyt uunipaprikat

6 isoa paprikaa
400 g jauhelihaa
1 rkl öljyä
1 sipuli
¾ tl suolaa
100 g yrtti-sipuli –tuorejuustoa
3 ½ dl riisiä
½ pussia (á 150 g) mozzarella –juustoraastetta


Leikkaa paprikat kantaosasta avoimiksi. Poista siemenet. Pehmitä paprikoita keittämällä niitä suolalla maustetussa vedessä 5-10 min. Valuta esikypsytetyistä paprikoista niiden sisälle tiivistynyt vesi pois. Ripota sisäpuolelle hieman suolaa ja sitruunapippuria.

Paista jauheliha. Lisää sekaan kannan ympärille jääneet paprikapalat ja hienonnettu sipuli. Paista kunnes sipuli pehmenee. Lisää suola ja tuorejuusto. Sekoita. Lisää seokseen keitetyt riisit. Täytä paprikat jauhelihaseoksella. Ripota pinnalle juustoraaste. Kypsennä paprikoita uunissa 225 asteessa 15-20 min.

Ohje sovellettuna täältä .



Jälkiruuaksi meillä oli tarjolla jälkilämmöllä kypsytettyä kissaa. Paisti asettui itse suosiolla lämpimälle liedelle ja alkoi kypsytellä itseään.


Vaan oli niin karvaista, että jätettiin jälkiruoka vielä kasvamaan. :)

26 kommenttia:

  1. Superkivaa, kun kävit osallistumassa arvontaan ja klikkauduit blogini lukijaksi. Minä taidan tehdä saman ja ryhtyä sinun lukijaksesi, niin kivoja ja inspiroivia juttuja on sinulla täällä. Ihana tuo teidän Kerttu (ja muutkin tietysti) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on kiva löytää uusia, kivoja blogeja. En enää muista, mitä kautta sun blogiisi löysin, mutta ilmeisimmin jonkun arvontalinkityksen kautta. Tulen uudelleenkin. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. On tuo virkkaus itselle uusi aluevaltaus, enkä ole ihan varma vielä, onko mun juttuni vai ei. Ehkä pienissä määrin kyllä. :)

      Poista
  3. Ouh, voi tuota kissaa! :D
    Herkullinen täyte paprikoissa, kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole vanhan ajan uuninpankkoa tässä kodissa, niin lämmin uuninpäällinen riittää. Joskin, että aina täytyy heittää nuo keittiöpyyhkeet levyjen päälle, Alvin on muutaman kerran tassunsa kärväyttänyt, kun on singahtanut suoraan kuumalle levylle. Näin toimii paremmin. :)

      Poista
  4. Oot kyllä ollut ahkera!!! Mun on myös pitänyt virkkailla joulukalentereihin mut mikä ihme väsymys on iskenyt.. onneksi askarteluita olen ehtinyt tekemään :) nuo paprikat näyttää niin hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin kirjoittamisessa on sekin hyvä puoli, että niinäkin päivinä, kun tuntuu, ettei saa mitään aikaan ja koko päivä vaan valuu ohi, voi blogiin kuvia ladatessaan hoksata, että sainhan mää jotakin aikaan. Sillä saa taas itteensäkin puhtia, että huomenna saan vielä enemmän aikaan. :)

      Poista
  5. Ihania askarteluja ja käsitöitä ja kissalla lämpimät kissanpäivät. Herkkupaprikat nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää koti on talvisin yllättävän kolea, ja kissathan toki sitten löytävät ne parhaat paikat itsensä lämmittelyyn. Tuo nykyajan "uuninpankko", saunan lauteet ja kylppärin lämmitetty lattia - ne on niitä parhaita paikkoja.

      Poista
  6. Kivoja virkkauksia:) Itse tykkään virkata, kun siinä saa suht nopeasti valmista.
    Kissat kyllä löytävät helposti talon lämpimämmät paikat;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä, ja mä kun juuri en oikein virkkauksesta tykkää, kun valmista tulee ompeluun nähden niin hitaasti. Ehkä mä oon vähän amatööri tuossa virkkaustahdissani siis.... ;)

      Poista
  7. Luovat hommat ne vasta fiksuja onkin...tekeväthän ne mm. aivoillekin ihan tutkitusti hyvää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja tasapaino täytyy aina olla. Erityisesti viimeisen vuoden olen keskittynyt niin aivojeni puolelta työelämään, että nyt voi siirtää luvan kanssa tuota aivotoimintaa enemmän luovaan toimintaan. :)

      Poista
  8. Tulinpa heti vastavierailulle :)
    Täytetyt paprikat, namkis! Ja mitä ihania kisuja teillä onkaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit käymään. Paprikoita tai muuta ruokaa täältä löytyy harvemmmin, mutta kissoja sitäkin useammin. :)

      Poista
  9. Aivan mahtava idea tuo rukouspussi! Ja ihana tuo virkattu muffinssi ja nuo taulutkin tosi kivat :)

    VastaaPoista
  10. Ihanaa omat virkkuutaito (sanoo yksi kateellinen ruudun toisella puolen :) !!

    Vai, että itseasettuvat paistit teillä on :DD Vitsit, mä olin räjähtää noihin viimeisiin kuviin !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä löytyy tällaisia itseasettuvia paisteja parikin kappaletta. Tytöt harvemmin kypsymään pyrkivät, mutta Alvin ja Taavi sitäkin useammin. Että löytyy jälkilämmöllä kypsytettyä kissaa karvoilla tai ilman. :D

      Poista
  11. Olet kyllä todella taitava virkkaaja. Nuo taulut on todella kivat.

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)