torstai 2. tammikuuta 2014

Purkkipostaus


 Tässä postauksessa ei ole muuta kuin purkkeja.



Eilen iski hävitysvimma. Soittelin linjat kuumina äipälle, jolle kauppasin näitä kaapintäytteenä olleita purkkeja.


Äippä jäi miettimään ratkaisevan pitkäksi aikaa, ja sillä sillä välin mä olinkin löytänyt purkeille paikan, ja purkit poistuivat myynnistä. ;) Keittiön tasolla oli oikein hyvin tilaa.


Ihannetölkit, joissa ei ole kansia, jemmaavat sisälleen kaikenlaista; piparkakkumuotteja, leivosvuokia, kynttilöitä, tuikkuja, vanhoja aterima ja näitä Arabian vanhoja retrokuppeja. Purkkien ympärille kietaisin pitsinauhat ja siskon virkkaamat sydämet.


Purkkeja löytyy lisää kahdestakin keittiön tason kulmauksesta. Oon vähän tullut siihen ajatukseen, että laitan kaikki kuivaelintarvikkeet esille tällaisiin purkkeihin. Meillä ei ole ikinä juurikaan leivottu tai laitettu ruokaa, ja ollaan oltu niin vimpan päälle välipala-, roskaruoka- ja valmisruokakansaa. Nyt puolen vuoden aikana, kun olen tätä purkkimäärää keittiön tasolla kasvattanut, ollaan leivottu ja tehty enemmän ruokaa kuin ikinä. Jotenkin ne siinä houkuttelee.







Siskolta saatiin joululahjaksi virkattuja ja tärkättyjä valkoisia sydämiä. Mä sirottelin niitä eilen ympäri kotia niin ahkerasti, etten enää tänään muistanut, mihin olin niitä ripustanut, ja montako niitä alkujaankaan oli...



Kuvasin siis ne, jotka äkkiseltään löysin. :) Kauniita.




Toivotan kaikenlaisia onnellisia, iloisia, inspiroivia ja piristäviä asioita sinun arkeesi ja alkaneeseen vuoteesi!

21 kommenttia:

  1. Ihania purkkeja ja purnukoita <3 tuo jotenkin pitää niiiiin paikkansa, että poissa silmistä, poissa mielestä, esim. leivontatarvikkeet juurikin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se varmaan toimii moneen asiaan, että poissa silmistä, poissa mielestä. Nyt tulee tosiaan kokattua ja leivottua, minkä voi vissiin ajatella olevan vain ja ainoastaan positiivinen asia tässä pika- ja valmisruokataloudessa. :)

      Poista
  2. Hurjan kauniita sydämiä ja noi purkit onkin tosi somat noin, tekisi mieli köydä tutkimaan lähemmin mitä kaikkea niistä löytyy. :)

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvää uutta vuotta myös sinne:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helinä. :) Kovasti vaan sataa ja sataa, mutta viikonlopuksi uutisoitiin jo "hirmupakkasia", lukemat JOPA 7-9 astetta miinuksella. Hauskaa. Aiempina talvina nuo olis ollut niitä pikkupakkasia. :D

      Poista
  4. Kauniita ja käytännöllisiä purkkeja! Myös sisällöt, jotka ovat nyt näkyvillä...
    Hyvä, ettet ehtinyt kiertoon laittaa ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se mieli muuttuu. Nuo vihertävät ihannetölkit on olleet kaapissa siitä lähtien, kun kirpparilta löysin, ja vasta nyt lähtöuhan alla sitten paikkansa löysivät.

      Poista
  5. Ihanaa uutta vuotta!
    Ihanasti olet laittanut kaikki esille, kauniit sydämet myös!
    -päivi-

    VastaaPoista
  6. Mahtava kokoelma purkkeja, niitä meilläkin on tasot vääränään ja vielä kaapissa lisää :)
    Mukavaa vuoden jatketta!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa uutta vuotta myös sinulle. Nuo purkit kyllä houkuttelee leipomaan ja kokkailemaan kovastikin. Aineksien ollessa esillä näkee heti mitä on ja mitä ei jos inspiraatio leipomiseen iskee yllättäen. Ja tosi ihania sydämiä..Olisikahan niihin mahdollista saada teko-ohjetta tänne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlettamalla löysin näihin teko-ohjeen täältä: http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/suuri_kasityo/neulonta_ja_virkkaus/virkattu_sydan. Ei muuta kuin virkkaamaan. :)

      Poista
  8. Kyllä on kauniita, niin purkit kuin sisällötkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassusti alkaa riisit ja kaurahiutaleet minustakin näyttää nätiltä kun laittaa lasipurkkiin. D

      Poista
  9. Kiitos ohjeesta.. nyt eikun oikeita virkkuukoukkuja ja lankaa metsästämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi jouluun mennessä ehtii virkata joulukuusen täyteen sydämiä kun ajoissa aloittaa. :)

      Poista
  10. Ihana purkkikokoelma sinulla!
    Varmasti tulee helpommin käytettyä kaikkea, kun on helposti saatavilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää täytyi käytännössä todeta ennen kuin itse uskoin. Niin vain purkit tyhjenee, siinä missä ennen marinoituivat kaapin nurkissa.

      Poista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)