lauantai 28. huhtikuuta 2012

Nail art

Joskus muinoin esittelin kynsitaiteilujani blogissa ja sain toiveita tarkemmalle postaukselle aiheesta. Tässäpä tulee.


Perjantaipäivän kynsien pohjaväriksi valikoitui tänään violetti. Ihan tuollainen tavallinen halppislakka.


Konadin nail art -idea toimii niin, että ensin sivellään kerros paksua kuviolakkaa haluttuun laattakuvioon.


Ja sipaistaan ylimääräiset kaapimella pois.


Kumisella leimasimella napataan muotista lakkakuvio...


...joka siirtyi leimasimen pintaan.


Painetaan kuvio kynteen...


...ja siinä se pysyy. Nopeus on valttia tässä hommassa, sillä jos hidastelee näissä työvaiheissa, lopputulos on se, että lakka kuivuu jo muottiin, eikä siirry leimasimeen, tai sitten kuivuu kiinni leimasimeen, eikä siirry kynteen. Hosuminen siis kannattaa. :)


Kunhan vanupuikolla on putsattu ylimääräiset lakat sormista pois, on lopputulos aika kiva. Kun tekniikan oppii ja on perusvälineet olemassa, näillä saa leikittyä vaikka kuinka.


Ja perusvälineistöön tarvitaan siis leimasin, kaavin ja kuviomuotti, sekä mielellään paksua, vahvapigmenttistä kuviointilakkaa. Useat tavalliset lakat kuviointiin liian ohuita ja läpinäkyviä, mutta joskus löytyy tavallisista lakoistakin kuvioihin riittävän peittäviä lakkoja. Jos kiinnostuit, googletapa konad, niin pääset alkuun. :)


Tänään kävin lyhyen työpäivän perään väsäämässä gradun maturiteetin ja tein päivän hyvän työn käymällä verenluovutuksessa. Portaiden maalaus saatiin tänään viimein loppuun, ja aamulla olis aika lähteä kohti virolaista kummilastenkotia, jossa vietämme tämän vapun. Viime reissulla kynsitaiteilutarvikkeet olivat mukana, ja olivat lastenkodin pienempien ja isompien tyttöjen mieleen aivan huippujuttu, joten tilasimme jo aikoja sitten tytöille lahjaksi monenmoisia kuviolaattoja, lakkoja ja taiteilutarvikkeita, jotka nyt viimein pääsevät oikeille omistajilleen - saas nähdä, millaisia kynsiä saamme aikaan. :) 

Ihanaa viikonloppua ja tulevaa vappua teille!

11 kommenttia:

  1. Ilo näkyy varmasti jokaisessa lapsessa, joka tuollaiset kynsi-ihanuudet itselleen saa!

    Joskus omissakin on koukeroita ollut, vaan ei ne tahdo matkassa minulla pysyä ;D

    Kurkkaappa blogiini.
    Siellä on sinulle pientä postia.

    VastaaPoista
  2. Ihanat!!! Sisko kävi rakennekynsikuessin ja olin mallina.. kyllä laitetut kynnet on hienot!!
    Pakko varmaan tilata itelleki tommoiset sabluunat :)

    VastaaPoista
  3. Wau miten hienoja kuvioita ja noin yksinkertaisilla toimenpiteillä!

    Hauskaa Vappua sinne!

    VastaaPoista
  4. Ihan mahtikset! :D

    Ja voi sitä riemun määrää kun saatte lahjat omistajilleen.. voi vain kuvitella liikutuksen :)

    Hauskaa vappua!!

    VastaaPoista
  5. Tuleepa hienot. Ihan uus juttu mulle tällänen! Ovat kyllä taatusti tytöt innoissaan tälläsistä!

    Hyvää Vappureissua :)

    VastaaPoista
  6. Vautsi, kun on hienoja. Kyllä on varmasti onnellisia tyttöjä kun tarvikkeet saavat :)
    Hauskaa Vappua ♥

    VastaaPoista
  7. Wauuu! Tosi hienoja! Ihanaia kuvioita ja värejä. Hauskat!!
    Blogissani on tunnustus sinulle :)

    VastaaPoista
  8. Blogistani löytyy tunnustus sinulle :) http://villiviritys.blogspot.com/

    VastaaPoista
  9. Blogissani on sinulle jotain ;-)

    -Tuija-

    VastaaPoista
  10. Mahtavia kynsiä :)
    Voin vaan kuvitella ilon määrää tytöillä, kun saivat lahjansa.

    VastaaPoista
  11. Aivan ihanaa kynsitaidetta =)!
    Lapset olivat varmaan tosi iloisia ja kiitollisia teille =)
    Mistäs tollasia sabluuna juttuja voi hankkia, ku alkoi itelläkin kiinnostaa kynsien tekeminen. =) Näytti niin helpolta; että tekeminen onnistuisi varmaan minultakin=)

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)