Olet minulle tärkeä...

Vietimme pidennettyä vappuviikonloppua koillis-virolaisessa lastenkodissa. Venäjän rajan tuntumassa sijaitsee noin kolmenkymmenen lapsen lastenkoti, johon alkujaan lähdimme kuutisen vuotta sitten mukaan erään yhdistyksen reissulle. Koska lähdimme mukaan yhdistyksen jo lopetellessa aktiivista toimintaansa, olemme noiden ensimmäisten kertojen jälkeen käyneet reissuilla sekalaisella pienellä porukalla yksityishenkilöinä muutamia kertoja vuodessa. Itselleni matka oli nyt 12. unohtumaton reissu.

Tällä kertaa reissussa oli kanssani mieheni lisäksi miehen sisko sekä vakimatkakumppanimme, hyvä ystävä, joka tuon 70-luvun kansakouluvenäjän avulla auttaa meitä venäjän kielen taidottomia selviämään monista kiperistä tilanteista lasten ja kasvattajien kanssa. Lastenkoti sijaitsee venäjänkielisellä alueella, joten lapset puhuvat sitä äidinkielenään. Siispä me solkotamme suomea, viroa, venäjää, englantia ja viittomakieltä sekaisin, kukin kykyjensä mukaan.

Paikalliseen elintasoon nähden tämän lastenkodin lapset elävät vallan yltäkylläistä elämää. Perustarpeet ovat hyvin kunnossa, eikä tähän paikkaan voi mitenkään yhdistää pinttynyttä mielikuvaa äärimmäisen köyhästä ja karusta lastenkodista, jossa kaikesta on pulaa. Pulaa on vain omasta ihmisestä. Omasta aikuisesta. Ihmisestä, joka olisi edes hetken olemassa vain minua varten.

Mennessämme lastenkotiin emme vie mukanamme ruokaa, vaatteita tai hammasharjoja. Ne kaikki heillä on jo. Tervetuliaispakettien lisäksi viemme tärkeimpänä itsemme. Loputtomien sylittelyjen, halittelujen ja yhteisen kielen puuttuessa kaikilla maailman muilla kielillä kommunikoinnin lisäksi reissuilla on useimmiten mukana myös miesväkeä, jolloin luvassa on myös loputtomasti reppuselässä kantamista, jalkapallon pelaamista, juoksemista ja koheltamista - miehiä kun ei näiden lasten elämässä juurikaan ole.

Jokainen reissu on erilainen, ja tällä kertaa viikonloppuun kuului kynsitaidetta...

 ...kaupungilla kiertelyä lastenkodin isojen tyttöjen kanssa...

...juoksemista, leikkimistä ja hääräämistä pienen väen kanssa...

...ja loputtomasti halauksia, suukkoja ja tiivistä yhdessä oloa.

 

 Jälleen ihana reissu takana! Loppuvuodesta sitten taas tavataan.

Kiitän hirmuisesti edellisiin postauksiin saamistani kommenteista. Kunhan päästään lauantaihin, lähden taas tarkemmalle kierrokselle kurkkimaan teidän kuulumisianne. Kiitän myös runsaslukuisista tunnustuksista, palailen niihin myöhemmin. :) Kansitettu gradu saapui tällä viikolla postilaatikkoon, karvaiset lapset palasivat mummolareissulta kotiin ja remonttien viimeiset jämät alkavat valmistua (uusien suunnitelmien jo alkaessa).

Ihanaa viikonloppua sinun elämääsi! :)