Kertu

Kertu muutti meille joulukuussa 2011 ja oli kissakatraamme toinen tulokas. Siihen saakka, kun meillä oli ollut vain laiska, rauhallinen, hidas ja ehköä hippasen yksinkertainen Taavi, olin uskotellut itselleni, että meidän kissat kasvatetaan niin hyvin, ettei ne tee mitään typeryyksiä tai käyttäydy huonosti, hypi pöydille, kerjää ruokaa ihmisten syödessä, auo kaappien ovia, jne. Taavi ei niin tehnyt. Siinä tuskin oli mun kasvatustaidoistani kyse, mutta niin oli hyvä uskotella. Sitten tuli Kertu ja kaikki muuttui. Ja mitä Kertu edellä, sitä Taavi, ja myöhemmin kaikki muutkin kissat, perässä. Kasvatusperiaatteet oli hyvä haudata kaikessa hiljaisuudessa ja ottaa valttikortiksi se väittämä, ettei kissoja yksinkertaisesti voi kouluttaa - Kertua ainakaan.

Kertu muutti meille virolaiselta kissatarhalta Valgasta Rekku Rescuen kautta. Kertu oli hylätty tarhalle pentuna kolmen sisarensa kanssa, joista kaksi sai kodin pienenä, vaan Kertu ja siskonsa Grisli olivat viettäneet tarhalla jo 1½ vuotta. Kertu oli tullut kotihoitoon Suomeen joitakin kuukausia aikaisemmin, ja joulukuussa 2011 kissaan kotihoitajan luona tutustuessamme oli päätös nopeasti tehty. Tuo kotihoitajan luona vaikutuksen jatkuvalla koheltamisellaan, minikokoisella olemuksellaan ja pienellä, innokkaalla hellyyspuremisella tehnyt Kertu kotiutui meille pian ja otti välittömästi koko talon haltuunsa. Katrashan täydentyi vielä reilua kuukautta myöhemmin Kertun siskolla Grislillä, joka myös saapui kotihoitoon Suomeen samalle kotihoitajalle ja muutti sittemmin siskonsa kanssa samaan kotiin.

Kertu on rämäpäinen, villi ja rajaton olento. Kun neiti on vähän saanut ikää (mittarissa nyt reipas 3 v), on meno rauhoittunut hieman, mutta toisinaan tuntuu, että Kertu on edelleen jopa Alviniakin riiviömpi - ja se on jo paljon se. Kertu on äärimmäisen utelias, rohkea ja estoton kissa, joka rakastaa kaikkea ja kaikkia. Vauhtia, omapäisyyttä ja itsetuntoa tässä neidissä piisaa, ja vaikka kissa on aika pienikokoinen, on otus meidän kissakatraamme ehdoton johtaja. Minikissa, jolla on äärimmäisen suuri ego, sanoisin.

Kun Kertu saa jotakin päähänsä, ei siitä hevillä periksi anneta - ja mikäli viimein annnetaan, tehdään se kera mielenosoituksen. Esimerkkejä löytyy lukemattomia. Ruokaa laittaessa kissa saattaa hypätä keittiön työtasolle sen seitsemänsataa kertaa, ja kun sen seitsemänsataa kertaa nostat kissan lattialle, se ehkä vasta viimein luopuu leikistä. Eilen otimme katin kanssa yhteen tietokoneen näppäimistön päällä kävelystä. Istuin koneella ja kissa päätti, että hänen paikkansa on nyt juurikin siinä kannettavan päällä. Minä nostin kissan pois, kissa hyppäsi takaisin, minä nostin kissan pois, kissa hyppäsi takaisin, minä nostin kissan pois, kissa hyppäsi takaisin... Viimein Kertu siirtyi tietokoneen viereen sille puolelle, missä hiiri on, ja aina, kun liikutin hiirtä, yritti Kertu haukata minua käteen. Siinä se kökötti vieressä vahtimassa, milloin käteni liikahtaisi ja pääsisi yrittämään haukkaamista. Riiviö.

Kertu on yleensä kaikkialla samaan aikaan. Kissa saa päähänsä käsittämättömiä oivalluksia, ja on saanut meidän ihmisten sydämet jättämään lyöntejä välistä tekemällä milloin mitäkin päätöntä, kuten hyppäämällä miehen mittaisen astiakaapin päälle ja sieltä vauhdilla taas suoraan lattialle, hyppimällä ovien päälle ja onpa kissa kerran tippunut portaikon kaiteen välistä ylätasanteelta suoraan alimmalle portaalle. Vaan meno jatkuu, aivan kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunutkaan.

 Grisli on Kertun rakas sisko, joka seuraa kaikessa Kertua. Kertu on siskoaan kaikin puolin vahvempi ja itsenäisempi, ja samalla, kun usein viettää läheisiä hetkiä siskonsa vieressä, tämä pieni ilkimys myös löylyttää siskoaan säälimättä säännöllisin väliajoin. Grisli ei ole ollenkaan painihenkinen kissa, toisin kuin Kertu, joka rakastaa nujakointia, ja tämä yhdistelmä ei ihan aina osu yhteen. Kun Grisli pinkoo karkuun, käy tuo pieni riiviö kimppuun sata lasissa ja lopettaa kiusaamisen yleensä vasta, kun Grisli alkaa kiljua, sähistä ja pakenee nurkkaan kokoamaan poljettua itsetuntoaan. 

Jonkin verran Kertu nujakoi myös Taavin kanssa, mutta saa tuota laiskanpulskeaa otusta harvemmin painimatseihin innostumaan. Nyt Alvinin myötä Kertu on saanut tasavertaisen nujakointikaverin, ja sitä painia ja takaa-ajoahan riittääkin sitten aamusta iltaan. Näiden kahden vääntö on kuitenkin hyvin tasaväkistä ja leikkimielistä, eikä koskaan mene niiin rajuksi, että johtaisi sähinöihin, murinoihin tai kiljumiseen, toisin kuin Grislin kanssa.

Kertu rakastaa kaappeja, pusseja, laukkuja, laatikoita ja kaikkea, mihin pääsee sisälle. Ei tarvitse kuin vaatekaapin ovi avata, ja kissa pinkoo vaikka maailman ääristä sata lasissa kaappiin. Kaikki pussit, laatikot ja kassit on myös tutkittava, ja parasta, jos niihin pääsee sisälle. Hienoja piilopaikkoja, ja oivia kyttäyspaikkoja vakoilla muita kissoja ja huitaista nenään, mikäli pahaa-aavistamaton kaveri sattuu menemään lähietäisyydeltä ohi.

 Kertu on ollut aina äärimmäisen sopeutuva, ja suhtautuu muutoksiin suurella innokkuudella. Vieraat kiinnostavat, lapset kiinnostavat, muut eläimet kiinnostavat, kaikki ikkunan takana oleva kiinnostaa (palomiehet erityisesti), uudet tavarat kiinnostavat, ääntä pitävät koneetkin kiinnostavat, jopa alkuun pelottanut imuri on alkanut kiinnostaa. Ainoa poikkeus oli, kun Alvin muutti meille. Kertu veti Alvinin saavuttua päälle kuukauden kestäneen totaalijäätymisen, eikä ollut yhtään oma itsensä jököttäessään kauhistuneena milloin missäkin nurkassa tuota outoa nahkakissaa tuijottaen, ei halunnut syliin, ei halunnut sänkyyn viereen, ei leikkinyt, ei innostunut mistään eikä ollut yhtään oma itsensä. Silloin vihlaisi kyllä jo sydämestä pahan kerran kun mietin, että nytkö tää paletti muuttui pysyvästi ja Kertusta tulikin aivan toinen kissa. Onhan sitä kuullut tarinoita, miten toisinaan kissa voi uuden kissan saavuttua muuttua alistuneeksi tai "näkymättömäksi", ja ihan riipi, kun näytti jo, että nyt tästä räiväpäästä tuli juuri sellainen ahdistunut ja näkymätön nurkkakissa. Vaan kun Kertu oli tarpeeksi pitkään nahkiaista tuijotellut, ottanut parikymmentä selätysmatsia tuosta kummajaisesta ja näyttänyt koko katralle olevansa edelleen kiistaton johtaja ja kana tunkiolla, oli kaikki taas pian ennallaan.

Mikäli Alvin on yltiöihastunut mieheeni, on Kertu taas ollut minun kissani, ihan alusta alkaen. Kissa on minua kohtaan hyvinkin omistava, ja erityisesti läheisyydenkipeää Alvinia kohtaan näyttää mielellään paikkansa. Kun Alvin punkeaa illalla peiton alle viereen, saattaa Kertu aivan härskisti kävellä Alvinin päälle ja heittäytyä siihen kaveri päälle makaamaan niin, että saa toisen peiton alta hyvin nopeasti häipymään - kikka tepsii hyvin varsinkin, koska Alvin on niin kovin herkkä toisten kissojen läheisyydelle silloin, kun itse kaipaa ihmisen huomiota. Kun Alvin on loukkantuneena häipynyt tiehensä, tunkee Kertu aivan naamaan kiinni ja kehrää siinä sitten onnellisena itsetyytyväistä, hiljaista hyrinäänsä. Kertun läheisyyden osoitukset minua kohtaan ovat myös toisinaan vallan intensiivisiä, kun kissa ei meinaa töistä tullessani saada läheisyydestä kyllikseen lainkaan vaan kulkee kaikkialle sylissä tai olkapäällä retkottaen ja hieroo naamaansa naamaani vasten ihan loputtomasti.

 Ai niin, ja tällä kissalla on aivan omanlaisensa makuuasento.  :)

 Joskus aikoinaan kirjoitin blogiini Kertun elämänohjeet, ja joku saattaa muistaa ne lukeneensa aiemminkin. Laitan ne kuitenkin tähän vielä uudelleen, koska kuvastavat äärimmäisen hyvin pienen riiviömme toimintaa. Nyt kun niitä luen, niin istuvat kyllä aivan yhtä lailla Alvinin ajattelutapaan, joten olkoot nämä siis Kertun ja Alvinin elämänohjeet teille jokaiselle:

- Syöksy päätä pahkaa kohti kaikkea uutta

- Suhtaudu jokaiseen arkipäivän tilanteeseen kuin elämäsi seikkailuun 

- Älä suotta liikaa ajattele ja pohdiskele asioiden seurauksia, vaan toimi. Liika ajattelu on yliarvostettua.

- Muista, että kaikki esteet on tarkoitettu ylitettäväksi, alitettavaksi tai kierrettäväksi, kaapit avattaviksi ja laatikot tutkittaviksi

- Jos joudut pulaan, huuda, kunnes joku hyvä ihminen tulee auttamaan sinut kiipelistä 

- Jos rikot jotain, älä suotta pakene paikalta tai ryhdy häpeilemään. Vahinko on jo tapahtunut, joten mitä sitä enää murehtimaan.

- Jos joku suuttuu sinulle, heittäydy rakastettavaksi, hyppää syliin ja ala kehrätä. Kyllä se ärsytys siitä helpottaa.

- Muista, että paras tapa osoittaa rakkautensa on jatkuva pieni pureskelu ja sylipaini. :D