Tuolifetissi?

Kirpparilta kotiutui meille jälleen yksi kappale kauniita vanhoja tuoleja. Jonkinmoinen tuolifetissi mussa vissiin piilee, kun en saa näistä silmiäni irti, ja niitä alkaa olla nurkissa jo aikamoinen kokoelma... Melkein onnistuin kuumentamaan hippasen jopa tuon maailman rauhallisimman miehen tunteita iskemällä silmäni tähän. Tuli kevyttä noottia siitä, että toiselta kirpparilta kannetaan uusia tuoleja sisään ja toisella kirpparilla myydään samaan aikaan entisiä pois. Mutta mähän myin vain ne pari ylimääräistä, joita tuli muinoin samalla huutokauppahuudolla kuusi samanlaista... No, mä käytin miehen kahvilla ja sitten se olikin jo pehmennyt uudelle kirppisreissulle ja tuolin noudolle. Tuoli tuli meille ja kaikki olivat onnellisia.

Vähän se vaati pesun jälkeen liimausta (siis tuoli, ei mies), mutta Kertu antaa kera kirjojen onneksi vähän painoapua, että ottaa liimat kunnolla kiinni.

Onhan meille näit yksittäisiä, vanhoja tuoleja kertynyt. Mutta tiedättekö, sitten kun me joskus asutaan siinä unelmien 400 neliöisessä mansardikattoisessa vanhassa omakotitalossa 1,5 hehtaarin tontilla, niin siellä on paaaaljon huoneita vain odottamassa näitä kauniita pieniä tuoleja nurkkiaan koristamaan. Eihän meidän tämän hetken huonekalut mitenkään riitä kalustamaan niitä kaikkia hirsiseinäisiä, korkeudeltaan kolmimetrisiä huoneita, että onhan sitä hyvä varautua. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin juuri se meidän talo tulee vastaan.

 Taavi esittelee muinaista kirppislöytöä, pientä puupinnalla olevaa jakkaraa.

Makuuhuoneen nurkassa on miehen mummon pieni valkoinen tuoli.

Valkoinen pikkutuoli taas on vanhan ajan päiväkotituoli.

Vihreä jakkara löytyi muutama vuosi sitten Pohjanmaalaiselta kyläkoulukirppikseltä.

Näitä pinnatuoleja meiltä löytyy neljä, joista kaksi on puupinnalla, kahdessa taas on vanha tummanruskea, kulunut maalipinta.

Ompelupöydän ääressä on myöskin pari vanhaa tuolia.

Keinutuoli on valmistujaislahja vaarilta maisteripaperit vuosi sitten saatuani. Tämä on alkujaan muorin vanha koivuinen tuoli, jonka maalasin vaarin siunauksella valkoiseksi. "Eihän se teille muuten sopiskaan."

Ruokapöydän äärestä löytyy kuusi erilaista tuolia, osa miehen mummon jäämistöistä, osa kirppareilta ja huutokaupasta.

Tämä pieni ihanuus löytyi aikoinaan SPR:n kirpparilta ja on kyllä aika namu kaikessa säälittävyydessään.

Ja tämä pieni keinutuoli on anopin lapsuusaikainen kiikku, jonka alkujaan siniset metalliosat maalasin valkoiseksi ja vaihdoin rispaantuneet, villin väriset kangasosat uusiin. Että löytyyhän näitä tuoleja. :)

Jotakin muutakin pientä uutta ja vanhaa on taas tullut vastaan. Siskolta sain heidän täällä viikonloppuna käydessä Kastehelmen tuikun, ja sen viereen löytyi yläkaapista jo unohtunut lehmä. Lehmän sain reipas 11 vuotta sitten silloiselta poikaystävältä (tuolta nykyiseltä mieheltä) ehkä neljän kuukauden seurustelun rajapyykkinä - teemana oli, että tää rakkaus on niin suurta, ja koska lehmä on suuri eläin, se kuvastaa tätä tunnetta hyvin. :D

Tänään kävin hakemassa postista pitkään huuto.netistä etsiskelemäni Nukkumatti -lautasen ja mukin. Näitä ole etsiskellyt ihan tunnearvosyistä - mulla on olemassa kaksi samanlaista mukia jo ennestään muistona lapsuusajoista, mutta tuo lautanen puuttui. Meillä oli kotona kaksi mukia ja yksi tällainen lautanen, ja tuolta lautaselta oli hurjan jännittävä syödä lapsena puuroa, kummalle se sitten sattuikaan, mulle tai pikkuveljelle. Ehkä me siitä riideltiinkin, en muista, muttaa uskallan epäillä - niin suosittu se oli. Nyt mulla on sitten ihan oma. :)

Ehkäpä kuukausi sitten tein onnistuneet vaihtokaupat - minä sain muutaman taalainmaan hevosen, toinen osapuoli ompeluksia. Taalainmaan hevosten kokoelma kasvoi siis yhdellä punaisella sekä tuolla mustalla minikokoisella. Samoihin aikoihin huusin myös huuto.netistä pari punaista heppaa, joten nyt näitä on jo ihan hyvä kokoelma.

Siellä ne tönöttävät ompeluhuoneen hyllyllä sulassa sovussa kukkojen ja maatuskojen kanssa, väripilkkuna tässä muuten kovin värisokeassa kodissa.

Pieni vilaus nukkekotimaailmaa... Edelleenkään en näytä koko hyllykköä, koska siellä on vielä paljon tyhjiä boxeja ja kattokin puuttuu, mutta vilaus.

Tänään on ollut laiskasti suunnittelun alla minimaailman verstas ja kellari. Oikeastaan nämä olivat työn alla eilen, ja tänään tyydyin vain katselemaan, suunnittelemaan ja ideoimaan. Oli laiska päivä, eikä näpertäminen, siivoaminen tai mikään muukaan tekeminen innostanut, ja koska tämän viikon lomailen yksin, olen myöskin autoton miehen ollessa töissä. Laiskan päivän kunniaksi tuijottelin kolme tuntia netflixistä löytynyttä Lost in Austen minisarjaa ja olin aivan toisissa sfääreissä. Mä en tavallisesti käytännössä juurikaan katso televisiota koskaan itsekseni, ja nyt oli ihan kuin kalsarikrapulapäivä television ääressä kera karkkien ja kokiksen, joskin ilman sitä edellisen päivän humalaa. Oli muuten ihan hurjan hyvä minisarja - jopa minä, joka en ikinä naura televisiota katsoessa miehen hirnuessa aina ääneen milloin millekin, nauroin, hihkuin ja itkin. Liekö syy ehkä siinäkin, että miehen kanssa katsotaan yhdessä vähän toisentyyppisiä sarjoja kuin tällaista vimpan päälle naisten draamasarjaa.. Ehkä? Päädynkin siis ehkä viettämään kalsarikrapulapäiviä ilman edellisen illan humalaa jatkossakin, yksin ja draamasarjojen parissa.

Loppuun vielä pala Alvinia. Armas luupäämme on viime viikkoina keksinyt, että olohuoneen liukuovikaapit saa työntämällä auki. Yleensä kissalle riittää ensimmäiselle hyllylle kiipeäminen ja siellä hiippailu, vaan tänään alkoi kuulua meteliä kaapista, ja kun mentiin katsomaan, siellähän tuo patsasteli ylimmillä hyllyillä ylpeänä itsestään. Onnellista. Sitä pääsee uusille ulottuvuuksille elämässä, kun on vähän fiksumpi kuin muut. Ihan niin fiksu kissa ei kuitenkaan ollut, että olisi pääsyt itsekseen tuolta alas. Hyppyä suunnitteli, vaan siksi meni itkemiseksi, ettei tainnut ihan pokka riittää. Nyt kun oltiin lähietäisyydellä, pääsi sylikyydillä alas. Yöllä en ihan välttämättä haluais kissaa kyllä tuolta lähteä alas nostelemaan, mutta nyt kun nuo ylähyllyt on keksitty, niin uskallan kyllä epäillä, että sinne tulee vielä menemään ja mooonta kertaa uudelleen. Ja tämä kattihan kyllä osaa tarpeistaan ilmoittaa, erittäin kovaäänisesti ja tarvittaessa hyvinkin tiiviiseen tahtiin toistetulla rytmillä. Jaa, että huonosti kasvatettuja kissoja meillä vai? Ei kai... ;)

Nyt täytys vissiin mennä nukkumaan ja napata matolla hirsiä vetelevät mies ja kissa mukaan petiin. Tässä kohtaa sopii siis toivottaa iloista alkavaa tiistaita sinulle, joka kesäpuuhiesi lomasta tulit täällä käymään! :)