lauantai 27. heinäkuuta 2013

Turvassa


 Muutama päivä sitten mainitsin postauksessani miehen kotitalon liiterin nurkilta löytämistämme ja parin päivän operaation tuloksena loukuttamistamme villeistä kissanpennuista ja emosta, jotka saivat sittemmin sijaiskodin Ssesy:n kautta.

Keskiviikkoaamuna veimme kissat ruokalähetyksen kera sijaiskotiinsa tuohon sadan kilometrin päähän. Kissat hoiviinsa ottanut Tiina päivitti samana iltana facebook-sivuilleen äärimmäisen osuvan tekstin:


"Hei sinä ihminen, jonka mielestä kissan voi jättää heitteille ja oman onnensa nojaan elämään elämäänsä luonnon armoilla. Sinä, jonka mieleen ei koskaan ole juolahtanut leikkauttaa lemmikkikissaasi. Sinä, jonka kissa kulkee vapaana vuodesta toiseen ilman, että sinä koskaan tajuaisit, mitä seurauksia sillä on. Arvaas, mihin kissasi omien pentujensa kanssa päätyi Tiinan päivänä 2013? He päätyivät Tiinan sängyn alle. Mutta kuule, ei ketuta pätkääkään. Paras nimipäivälahja on mulle se, että saan tarjota tälle pienelle perheelle mahdollisuuden elämään, ja vieläpä hyvään elämään, kun sinä ääliö et sitä koskaan ole osannut tehdä. Tänks. :) "


Tämän pienen perheen kesytystaipaleesta voipi lukea kuulumisia sijaiskodin blogista täällä (myös kuvat sain lainata sijaiskodin blogista). Tämä surullisen ja kovan alun elämälleen saanut kissaperhe kosketti. Ehkä vielä enemmän kosketti se, että joku oli valmis nämä villikissat, pennut ja ennen kaikkea myös emon, kotiinsa hoitoon ottamaan ja tarjoamaan niiden kehnolle elämälle uuden, paremman alun. On aivan ihanaa, että tällaisia ihmisiä tästä maailmasta löytyy. Kiitos. :)

10 kommenttia:

  1. Ihan sitä herkistyi, kun luki ja näki kuvat kissaperheestä. Onneksi tässä tapauksessa loppu hyvin kaikki hyvin <3

    VastaaPoista
  2. Kissat, joilla on noin paljon onnea; ensin tapasivat teidät ja sen johdosta saivat vielä huolehtivan sijaiskodin, tuovat varmasti onnea myös niistä huolehtiville.

    VastaaPoista
  3. Joka kesäinen ongelma, ja aina se suututtaa yhtä paljon :(
    Ja nythän on uusi villitys hankkia kesäkanoja!
    Kaikkea sitä...

    Hienoa että kissat pääsivät opettelemaan elämää ihmisten parissa, ja heistä pidetään huolta <3

    VastaaPoista
  4. Hyvään perheeseen näyttävät päässeen ♥ Toivottavasti äiti-kissakin vielä rauhoittuu ja alkaa luottamaan hoitajaansa. Sillä on varmaan ollut tosi rankka elämä, reppanalla.

    VastaaPoista
  5. Hieno juttu, että kissat pääsivät turvaan :)

    VastaaPoista
  6. Onneksi on hyviä ihmisiä vielä olemassa<3

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanaa että kisuperhe pääsi hyvään turvaan! Suututtaa niin paljon nämä ainaiset kissajutut kun ihmiset ovat hylänneet. (en siis missään nimessä tarkoita tätä tekstiä.) Miten joku voi tehdä niin,en ikinä pysty käsittämään:((

    VastaaPoista
  8. Ja täällä itketään ilosta...

    VastaaPoista
  9. Eikä! Ihana perhe <3 Ei kyllä mene minun pieneen päähäni miten ihmiset eivät voi arvostaa ja rakastaa kissojaan :(

    VastaaPoista
  10. Nämä tarinat on niin surullisia mutta tässä on niin onnellinen loppu! Harmittaa ihmisten raakuus ja ajattelemattomuus!

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)