maanantai 28. toukokuuta 2012

Ja vielä se kolmas karvainen...


 Vielä yksi kissapostaus, niin sitten on meidän katras perusteellisesti esitelty. Joukon paksuimpana ja rauhallisimpana agendalle pääsee nyt viimeisenä kissoistamme Taavi.


Taavi on siis katraamme ensimmäinen tulokas ja käveli sydämiimme eräisellä sunnuntaisella kissakotikäynnillä viime kesänä. Taavi oli viettänyt kissakodilla aikaa vasta muutaman kuukauden, ja edellisessä elämäsään oli ilmeisesti kovia kokenut, sillä korvat olivat paleltuneet ja leukakin elämän kolhuissa murtunut ja luutunut vinoon.


Laiskanpulskean ja sosiaalisen kissan alkutaival uudessa kodissa oli hieman kivinen - pian meille kotiuduttuaan Taavia kiikutettiin eläinlääkäriin virtsatietulehduksen vuoksi, ja jonkin ajan kuluttua alettiin tutkia Taavin yhä vain voimistuvaa yskimistä ja heikentyvää yleiskuntoa. 


Usean eläinlääkärikäynnin, testien ja kuvausten jälkeen diagnoosiksi varmistui kissan astma. Kun oikea lääkitys astmaan löytyi, kissan kunto koheni nopeasti ja Taavista tuli taas oma veikeä itsensä. Mahtaako kissan terveydentila olla ollut alunperinkin syy siihen, että tämä otus on koditta jäänyt ja kuljeksimaan päätynyt, tiedä häntä. Vaan onneksi Taavi päätyi Kissakoti Kattilaan ja sitä kautta uuteen kotiin, sillä kulkukissaksi jäädessään kohtalo olisi saattanut olla hyvin toisenlainen.
 

Kuten eläinlääkäri epäilikin, on astmalääkitys lisännyt herran jo entisestäänkin turhan hyvää ruokahalua, ja nyt Taavi onkin tiukalla ruokavaliolla, ettei painoa alkaisi kertymään vaivoiksi asti. Taavi ei niukasta ruokavaliostaan pidä, vaan kerjää kerjäämistään, ja jos vain silmä välttää, ahmii suihinsa myös Kertun ja Grislin eväät. Siskokset kun ovat sen verran menevää sorttia, etteivät malta pitkään ruokakupin vieressä istuskella. 


 Kissaneidit ovat tuoneet Taavin elämään myös paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun kolmikko kaahaa ympäri taloa milloin ajaen takaa toisiaan, milloin lelupalloja, milloin mitäkin.


Vauhdikkaista leikeistä huolimatta Taavi on kuitenkin ennen kaikkea sohvaperuna, joka rakastaa kaikkea huomiota, silityksiä ja sylissä nukkumista. Paras asento onkin heittäytyä selälleen raajat levällään ja nauttia siinä silityksistä kehräten niin, että koko kissa tutisee.

13 kommenttia:

  1. Olipa kiva tutustua postauksen välityksellä suloiseen Taaviin!

    VastaaPoista
  2. Voiiii...Taavi on niin lutuinen persoona. :))
    Niinkuin nuo kaikki muutkin!

    VastaaPoista
  3. Tämä Taavi on sitten ollut kovan onnen soturi ja niin mainion näköinen , vekkuli kissa. Tuo hammas tuolla niin kivasti näkyypi, että täällä vetää meikäläisen suuta hymyyn , kun saapi niin hyvän mielen, Taavia kun katselee.

    VastaaPoista
  4. Voi miten suloisia kisuja teillä asustaa.
    Ihanaa, kun kissat saavat rakastavan kodin♥

    VastaaPoista
  5. Siis on nämä teidän karvakamut sitten symppiksiä ihan jokainen ♥ Kyynel tulee silmään kun lukee mitä kaikkea kissat ovat kokeneet, onneksi nyt kaikki on hyvin ja kaikilla on alkanut uusi parempi elämä :)

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus!! Suloinen Taavi!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanaa oli lukea kissajuttuja, taavi on ihana ja suloinen karvapallero <3 Kaikki kissanne ovat ihania. Itelläni on paha kissa-allergia enkä voi pitää niitä, mutta tykkään hirveästi kissoista. Uhmaankin allergiaani ja rutistelen lasten kissoja aina, kun käyn...kärsin sitten jälkeenpäin pari päivää oireista :)

    VastaaPoista
  8. Meillä lapset toivois kissaa mutta naapurit on niin lähellä ettei olla innostuttu. Jospa joskus vielä asutaan niin maalla että voi kissankin ottaa :)

    VastaaPoista
  9. Taavi näyttääkin tosi rauhalliselta kissalta. Taitaa olla niinkuin meidän Berniina, saa vaikka solmuun laittaa ja silti vaan kehrää. Berniinallakin on mahtava ruokahalu ja se myös näkyy ympärysmitassa:)

    VastaaPoista
  10. Voiii!! Ihana Taavi! Ja kuka on sanonut, että eläimillä ei ole kuin yksi ilme..Tässä ainakin PALJON ilmeitä!! :) meidänkin Tipsu-hauvasta saa välillä hassuja naaman vääntely ja kääntely kuvia <3

    VastaaPoista
  11. ♥ Ihana! Hienoa, että kissa voi elää täyttä elämää astmasta huolimatta!

    VastaaPoista
  12. Voi vitsi mikä sarjakuva! Täällä ääneen hörötän:):) äiti

    VastaaPoista
  13. Kyllä nuo sinun kissat on niin valokuvauksellisia!! :)

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)