perjantai 20. heinäkuuta 2012

Jäniksiä, kummikissa ja kourallinen teinejä


Puutarhapatsaat ovat jotakin, josta en oikein tiedä, tykkäisinkö vai enkö tykkäisi. Viime kesänä meillä oli vaalea savinen kissapatsas, josta tykkäsin kovasti, vaan koska fiksuna tyttönä jätin sen lumen alle, ei siitä keväällä ollut jäljellä enää kuin kasa savihiluja. Tonttuja, keijuja, enkeleitä, pissaavia poikia tai rintavia naispatsaita meidän pihaan ei ainakaan tule, vaan tänään tykästyin Nekalan löytöliiterissä kahteen jänikseen, jotka saivat myös miehen nihkeän hyväksynnän ja lähtivät mukaan.



Oikeastaan nuo puput ovat tuolla pienellä pihapläntillä ihan kuin kotonaan. Ja kokemuksesta nyt ainakin tiedän, että jos näihin kyllästyy, niin ne kannattaa jättää pihaan talveksikin - kyllä ne siitä saattavat talven aikana pois loikkia ihan itsekseenkin...



Sateinen kesä on ollut onnellista aikaa myös meidän kukille. Vaikkakin muutama kesäkukka hukkui jo veden yliannostukseen umpipohjaisissa ruukuissa, on poikkeuksellista, että muuten pihapahanen kukkineen kukoistaa ja voi hirmuisen hyvin ja onnellisesti. Yleensä kastelen kukkia niin huonosti, että ovat tähän aikaan kesästä jo heittäneet henkensä. Että parempi tämä sadekesä niiden kannalta kuin auringonpaiste ja huono puutarhuri...





Ja tiedättekö, nyt meillä on oma kummikissa. :) Tämä karvainen kummilapsi löytyy linkin takaa ihan sivun viimeisimpänä kummikissana http://kissakotikattila.blogspot.fi/p/kummiksi-kissalle.html. Tuo Kattilan kummikissatoiminta on aika veikeä, uusi tapa saada säännöllisiä tukijoita kissakodille, ja mun kohdalla ainakin toimi heti. Arpinaamainen kujakolli Reiska on ollut mun suosikki tuolla Kattilassa jo pitkään, ja nyt, kun auto vaihtui farmariksi, mahtuisi sinne neljäskin kissa matkustamaan - vaan kun ei mahdu ompeluhuoneen ikkunalaudalle enää neljättä. Siispä Reiska odotelkoon joko jotakuta Kattilassa kävijää, joka kissaan ihastuu, taikka sitä, että meillä on se unelmien omakotitalo, johon mahtuu sitten se neljäskin. :) Kissakodilla viikko sitten käydessämme tämä karvainen kummilapsi ei kyllä ollut pätkän vertaa uusista kummeistaan kiinnostunut, vaan nukkui takapuoli meihin päin korkealla katonrajassa, eikä korvaansa lotkauttanut. Että sellainen kummisuhde meillä. :)

 

Tänään kävin tyhjäämässä Glitterin alekoruhyllyjä vähän toisenlaisia kummilapsia, virolaisen lastenkodin teinejä ajatellen. Seuraava kummimatka sinnepäin on todennäköisesti vasta lähellä joulua, vaan sitä on oppinut pitämään silmänsä auki aina pitkin vuotta sopivien lahjusten varalta. Nyt siis löytyi kassillinen koruja. Yritin parhaani mukaan heittäytyä 13-vuotiaaksi ja katsella koruja sillä silmällä, vaan on noista omista teiniajoista tainneet niin ajat muuttua, ettei mulla ole kyllä oikeasti harmainta hajuakaan, millaisia koruja 12-16-v teinit käyttävät. Onko sinulla? Meniköhän mun ostokset ihan hutipussiin...?


Ai niin. Ja kun kummikissa sai siis rahaa ja viron kummilapset koruja, ei meidän kahdelle "oikealle" kummilapselle täällä Suomessa jäänytkään tässä jaossa sitten mitään. Ei muuten tasan käy onnenlahjat... Siispä armaat kummilastemme äidit, jos satutte tämän lukemaan, niin nyt on aika sanoa painava sana lastenne puolesta. :)


 Riitta Sinikalta Romulyyli-blogista sain postia. Voitin Romulyylin arvonnassa ylläripalkinnon, ja kauniisti pakattu lahja saapui minulle eilen. Kiitos Riitta Sinikka! :)


Eilen saapui paketti myös kranssit.fi -verkkokaupasta. Tilasin pataljoonallisen pieniä n. 5 cm nalleja, jotka maksoivat putiikissa minimaalisen vähän. Oikeastaan mulla ei ole mitään visioita, mitä näillä teen, mutta luulen, että keksin jotakin, mihin niitä hyödynnän, vielä ennen kesäloman loppumista.



Muuten meillä sitten vaan ommellaan edelleen. Parin päivän aikana olen kyllä kaahannut Singerillä nilkka suorana, mutta valmista ei ole juurikaan syntynyt. Muutamia sydämiä sain tehtyä, ja ystävän tilaaman taulun pienestä pojastaan. Lisäksi jatkotyöstöä odottaa kasa kaikenlaista keskeneräistä. Mutta onhan tässä vielä reilu viikko aikaa lomailla - ja ommella. :)




 Ja vielä viimeisimpänä viikon vinkki a'la Taavi: paras tyyny on kaverin takamus. Näin meillä. :)

10 kommenttia:

  1. Jos mä mietin miedän teiniä, niin se sivuttaisi nuo helmikorvikset ja siniset korut, josa on perhosia, mutta kaiken muun ottaisi varmasti!

    Söpöt jänikset!
    Paremmat kun puutarhatontut sinisissa paidoiossa ja vihreissä housuisssa.. niin ja punaisessa lakissa :D

    VastaaPoista
  2. Ihania koruja! Mä luulen, että teini-ikäinen lapsenlapsi riemusta kiljuen ilahtuisi noista kaikista:-)
    Hyvä idea onkin pitkin vuotta hyödyntää löydöt. Eipä ne odotellessaan pilaannu:)
    Aurinkoista päivää sinne!
    tuksu

    VastaaPoista
  3. Hauska korusaalis! Luulenpa ettäniistä tykätään :) Jänöt on kyllä söpöjä.

    VastaaPoista
  4. Ihania nuo sinun kissasi, olisipa se Reiskakin siellä neljäntenä köllöttelemässä...Kauniita pihakuvia ja suloisia pupusia.

    VastaaPoista
  5. Ihana idea tuo kummikissajuttu :) Pitihän niitä heti käydä vilkuilemassa ja Arska oli kyllä aika söpö! Mä olen myös miettinyt jonkun "orvot siilivauvat ry:n" perustamista, kun hupenee nuo omatkin lanttiset aika vauhtia ;) Jos pistäis vaikka kirpputoripaikan pystyyn siilien hyväksi tms ?!

    Jänikset on söpöjä puutarhassa. Meillä löytyy puutarhakoristeista mitäs muutakaan kuin siilejä ja Tokmannilla on alennuksessa aurinkokennolla toimiva siilivalaisin. Arvaa onko naisessa ollut pidättelemistä, ettei ole sinne jo rynnännyt.

    On sulla kyllä kivoja ompeluapulaisia siellä :) Mun ompelukone on Seelian huoneessa ja se ei oikein piittaa jos päivisin siellä ompelen, raukalla kun on parhaat unet silloin.

    Mukavaa viikonlopun alkua ja ai, että mä tykkäsin siitä nosrsuvauvasta -supersöpö!

    VastaaPoista
  6. Puput näyttävät ihan eläviltä, tuo valkoinen taitaa olla talvikäyttöön :) Teinit ilahtuvat varmasti, eivät nekään ole ihan homogeeninen ryhmä, yksilöllisiä mieltymyksiä on varmasti. Kissakummius on hieno juttu. Kissakodit tekevät suurenmoista työtä.

    VastaaPoista
  7. kisut on ihania ja sen jälkeen pitsit ..

    VastaaPoista
  8. Voi ihanuus mitä kuvia taas, kissat, kukat, kesä, pitsi.... kaikki :-) Ihanuutta :-) Mukavaa viikonloppua sinulle! :-)

    VastaaPoista
  9. Kiva kun kävit osallistumassa arvontaan ja jäit lukijakseni, muuten en varmaankaan olisi osannut tietäni tänne löytää, Sulla on ihana blogi ja jäin tänne oitis koukkuun!

    VastaaPoista
  10. Googlasin kissapatsas puutarhaan ja osuin tänne sinun kauniille sivustolle. Oli kiva käydä, vaikkei kissaa löytynytkään.

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)