Tyynypäivä

Olen hamstrannut kirppareilta vanhoja pitsiliinoja. Sellaisia oikein hurjan värisiä, jotka eivät ole kelvanneet kenellekään. Kaapissa on pyörinyt myös muorin virkkaamia liinoja - rakkaita, ihania, mutta niin villin värisiä, etteivät ole oikein paikkaansa löytäneet (niin, ja kuvasta siis puuttuu ne viimeisimmät löydöt, ne kaikkein villeimmät pinkit ja kirkuvan keltaiset). Heitin koko satsin koneeseen väriaineen kanssa ja tadaa - nyt mulla on hirmuisesti mustia pitsiliinoja. :)

Ison kasan mustia liinoja jemmasin kaappiin tulevaa käyttöä varten, ja muutamat pitsiliinat siirtyivät tänään tyynyiksi. Tämän ensimmäisen sain tehtyä kohtuunopeasti ja helposti, ja suuruudentunnoissani uhittelin itselleni, että teen niitä ainakin parikymmentä päivän aikana...

No en tehnyt. En tiedä, miten seuraavissa alkoi niin kestää ja kestää, ja takuta ja takuta. Ja sitten koko päivän saldo - vain neljä hikistä tyynyä.  Höh. Aika kaukana siitä paristakymmenestä.

Pyöreissä isoäidin tyynyissä siis takana kiristysnauhalla toimiva täyttöaukko, ja takasaumaan ommeltuna läppä, joka turvaa vanujen täytteen sisällä säilymisen.

Viime viikolla valmistui tyynyjä myöskin. Niihin käytin miehen mummon muinoin perimiä Kanadan kankaita ja vanhoja lakana-aarteita.

Nämäkin tyynyt ja pari muuta kaveriaan siirtyivät tuonne kotipuodin puolelle. Nyt on tyynyjä kiintiö hetkellisesti täynnä... Huomenna sitten taas jotakin muuta. 

Ps. Huomasitteko? Tässä postauksessa ei ollut ainuttakaan kissaa. :)