Vangitut kissat?

 

Kissaihmisten keskuudessa on yksi asia, joka herättää ihan hurjasti kuumia tunteita puoleen jos toiseen – kissojen ulkoilu vapaana vs. sisäkissailu. Mulla ei ole kuumia tunteita kumpaankaan suuntaan, mutta kolme sisäkissaa, joista todennäköisesti vain yksi pärjäisi vapaasti ulkoilevana.

 

 

Kotikonnuilla maalla meillä on ollut kissa tai pari koko elämäni ajan. Lapsuuden kissaystävät elivät loputtoman vanhoiksi mielensä mukaan sisä- ja ulkoelämää viettävinä ja metsästävinä, vapaina kissoina, jotka pitivät hiiret ja myyrät maatalosta poissa ja olivat meille lapsille ihan parhaita kavereita, seurasivat mukana kaikkialle ja kuuluivat tietysti minun ja veljeni salapoliisikerhoon vakoojakissoina. 

Kertu pitkän nenänsä kanssa olisi myös aika hyvä vakoojakissa, vai mitä? :)

Vaikka maalla asuttiinkin, eivät kissoja vieneet paljon nettikeskusteluissa vapaana liikkuvien kissojen riskeinä pelotellut sudet tai haukat eivätkä silloin autotkaan, mutta vuosikymmenien aikana liikenne on lisääntynyt ihan hurjasti ja nopeudet kasvaneet, ja nyt myöhemmin vanhempani ovat joutuneet hautaamaan monet auton alle jääneet kissaystävät. Ja kun riittävän monet itkut on itketty, oli lopputulos se, että kotipuolessa eletään ilman kissaa. Maalaistalossa, jossa on totuttu elämään ovet levällään ja ikkunat auki, mennään ja tullaan, olisi haastetta opetella siihen, että sisällä on jotakin, joka ei saa päästä ulos. Vapaan kissan ihanne on ihana, ja olenhan minä itsekin nähnyt, miten kotipuolen kissat elivät täyttä ja nautinnollista elämää kulkiessaan aivan oman mielensä mukaan. Vaan jos kissan elämä päättyy muutamaan elinvuoteen tarjolla olevista paristakymmenestä, jää miettimään sen vapauden hintaa.

Oman kissan ottamista me pohdimme miehen kanssa vain kevyet kymmenkunta vuotta. Vapaana vs. sisäkissana eläminen pohditutti. Vapaana kulkevan kissan mielikuvat lapsuudesta painoivat vaakakupissa, mutta toisaalta selvää oli, ettemme ottaisi vapaana kulkevaa kissaa tänne, missä elämme nyt. Emmehän mekään kaupungissa asu, mutta emme myöskään varsinaisesti maalla. Vieressä kulkee vilkkaasti liikennöidyt tiet, ja vaikka täälläkin jokusia kissoja kulkee vapaana, olen myös törmännyt kohtalaisen tiiviisti asutulla asuinalueella myös vapaana kulkevien kissojen herättämiin ärsytyksiin, kun kissat tekevät tarpeitaan lasten hiekkalaatikoille ja kollit käyvät merkkailemassa naapureiden terassikalusteita. Siinä on jotakin, mikä saa miettimään, minkälaiset alueet sopivat kissojen vapaalle elämälle, ja missä kohtaa taas otetaan jo paljon riskejä.

Meille kotiutuneet kissat valitsivat sisäkissailun käytännön syistä tavallaan itse. Olen kertonutkin Taavin astmasta. Kaverihan on alkujaan ilmeisesti ollut ehta kujakolli, eli elämän vapaat puolet on kyllä nähty. Kissakodille kulkukissana päädyttyään Taavista tuli sisäkissa, ja toisinaan pohtii, mahtaako kissa kaivata villiä elämäänsä. Taavin kannalta sisäkissailu on kuitenkin ainoa vaihtoehto. Astmapiippua on otettava aamuin illoin, jotta kissa pysyy kunnossa (juu, ne huonot ajat on todellakin nähty, eikä kaipuuta niihin ole). Jos Taavi kulkisi vapaana omien aikataulujensa mukaan, saattaisi olla varsin epävarmaa, että kaveri olisi paikalla silloin kun pitää. Siitepölyt, pakokaasut ja muut saattavat myös laukaista astmakohtauksen, ja koska kissa ei osaa avaavaa lääkettä itse (vielä :) ) ottaa, on sisäelämä Taaville ainoa vaihtoehto.

Lyhyt videopätkä Taavin astmakohtauksesta viime talvelta. Tätä meillä oli viime talvi, useiden minuuttien pituisia kohtauksia monta kymmentä kertaa päivässä. Eipä Taavi silloin huonoimpana aikana ennen lääkityksen kuntoon saamista jaksanut muuta tehdäkään kuin yskiä ja nukkua.

Parivuotiaat Grisli ja Kertu ovat sen sijaan eläneet koko elämänsä sisäkissoina, eli eivät villistä ulkoelämästä tiedäkään. Rauhallista elämää rakastava kotihiiremme Grisli on niin arka vieraita ihmisiä, ääniä, liikkeitä ja ylipäätään kaikkea vierasta kohtaan, että jos ulos pääsisi, taitaisi singahtaa saman tien paniikissa tiehensä tulematta ikinä takaisin, jos nyt ylipäätään pihalle suostuisi menemään. Kertu olisi meidän kissoista ainoa, joka saattaisi oppia ulkoilemaan vapaana, koska rohkeutta neidiltä ei puutu. Kertu on kyllä sen verran utelias, että saattaisi kuljeksia sisälle taloihin, autoihin, varastoihin ja autotalleihin, mutta periaatteessa Kertu varmaan oppisi ulkoelämän salat.

 

Meillä valittiin sisäkissailu, vaan ei mitenkään äärettömän yksiviivaisella ajattelulla. Puolensa kaikessa. Siitäkin huolimatta, että meidän kissat ovat ehkä jonkun mielestä vangittuja sisälle, väitän, että ne pystyvät yhtä lailla elämään aktiivista, onnellista ja täysipainoista elämää. Tässä elämänvaiheessa ulkoilutarhan mahdollisuutta ei ole, ja happea haukataan verkotetun parvekkeen oven kautta (meillähän ei siis ole mitään oikeaa parveketta, vaan tuo hienosti nimetty ranskalainen parveke = pelkkä ovi). 

Väki valvoo takapihan lintuja - ja Grislin suun asennosta päätellen myös jutellaan ja kovaa.

 

Toivottavasti tulevaisuudessa on mahdollista tarjota kissoille myös ulkotarha – mutta ei vielä tässä kodissa. Ja vaikka meidän valintamme oli sisäkissailu, en kuitenkaan omaa tiukan kielteistä kantaa kissojen vapaana liikkumista kohtaan. Ei tämä meidän Suomen maa ole ollenkaan niin urbaania aluetta, etteikö täältä löytyisi ripakopallinen alueita, joissa kissat mahtuvat elämään vapaina pitkän elämän ilman huolta naapurisovun menetyksistä ja kohtalokkaan vilkkaasta liikenteestä. :)

 

  

Olen muutamankin kerran joutunut tahtomattanikin keskelle tiukkaa väittelyä aiheesta sisäkissat vai vapaana liikkuvat kissat, ja tiedän, että aihe herättää äärimmäisen kiivaitakin mielipiteitä. Keskustelu jää helposti vatkaamaan äärilaidoissa ”mitä kissan elämää on elää vangittuna sisälle” vs. ”vapaana liikkuva kissa on merkki vastuuttomasta ja lemmikistään piittaamattomasta omistajasta”. Vaan jos pitäydytään pois tiukoista ääripäistä ja mustavalkoisuudesta, uskaltaudun kysymään, millaisia ajatuksia teidän muiden kissaihmisten mielissä aiheesta pyörii?

Aihetta pohtivat tänään Eena ja kolme karvaista vankia :)