sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Pientä ja kaunista...


...tarttui mukaan tänään Forssan Vanhan ajan lelumarkkinoilla. Olen tästä nukkekotihurahduksestani saakka odottanut näitä markkinoita kuin kuuta nousevaa. Tänään pääsin sitten viimein oikein sieluni kyllyydestä hypistelemään, ihastelemaan ja ostostelemaan kaikenlaista pientä ja kaunista. 



 Suuri osa ostoksista painottui ruokapuoleen. Mulla on suunnitteilla pieneen maitotonkkaan grilli/voileipäkahvila, joten nämä tulee sinne.





Sisustusliike Nappi ja Nuppi sai myös täydennystä valikoimiinsa pienistä pitsiliinoista, puusoikosta ja tikapuista.




Verstaaseen löysi tiensä hauska Ford -kyltti sekä sakset. Hittavainenkin tuli tänne kurkistelemaan.




Mummolaan on jo aiemmin kotiutunut Eilalta saapuneet silmälasit, jotta näkee mummo paremmin lukea.



Leipomoon löytyi markkinoilta pieni pannulappu. Sitäpä ei tässä leipomossa vielä ollutkaan.



Vauvan huoneeseen ostin kissan huoneenvartijaksi. Hoitopöydän päälle tein jokin aika sitten mobilen.




Koululuokka muutti jokin aika sitten erilaisesta puulaatikostaan näihin samanlaisiin, valkoisiin, kannellisiin lasilaatikoihin ja sitä myötä samaan kerrostaloon muiden boxien kanssa. Kouluun ostin markkinoilta myöskin kissan.



Kissa muutti myös kellariin.



Kasvihuoneessakin on jotakin uutta. Aiemmin ostamani pullolaatikon sijoitin kasvihuoneen istutuslaatikoksi, ja sinne ostin markkinoilta muutaman taimen.



Tässä kerrostalossa jokaisessa huoneessa kuuluu - kuten olette ehkä huomanneet - olla kissa, joten markkinaostoksista kulkeutui myös tähän jouluhuoneeseen kissa. Takan nurkalla oleva kelkka löytyi äitin joulukoristeista.




Cake Bakery sai täydennystä myymälän valikoimiinsa, kun löysin tänne markkinoilta sekä pienen puusoikon että patonkeja.


Onnellista sunnuntai-iltaa sinulle!

11 kommenttia:

  1. selasin kuvat moneen kertaan ! Niin paljon ihanaa katseltavaa ja ideasi kuulostaa upealta, mielenkiinnolla odottelen lopputulosta ja kuvia ;)

    VastaaPoista
  2. Mikä noiden pikkuruisten esineiden mittasuhde (taimitensesanotaan) on? Jos oikea tavara on metri, niin mitä se on tuolla sinun minimaailmassasi?

    Kyllä olet taas nähnyt paljon vaivaa ja saanut hienoja juttuja aikaiseksi!

    VastaaPoista
  3. Voi vitsit miten ihania juttuja :) Ja tottakai yksi kissa (vähintään) pitää jokaisesta huoneesta löytyä!

    VastaaPoista
  4. Voi ihanuuksien ihanuus! Ei voi muuta sanoa!
    Kyllä on niin suloisia nuo kaikki.
    Hoksottimet on kohillaan :)
    Oikein mukavaa uutta viikkoa!
    tuksu

    VastaaPoista
  5. Pellavasydämen Mervi: Nämä mun huoneet on suunnilleen mittakaavaa 1:18. Yleisin mittakaava taitaa olla nukkekotiharrastajilla 1:12, mutta minusta se tuntui vähän suurelta. Tokikin sitten kun ostelen näihin valmista esineistöä, saattavat ne olla vähän suurempiakin, mutta eipä tuo niin tarkkaa. Boxin näkymä on aina A4 eli 20 x 30 cm, eli siitä voi vähän yrittää hahmottaa.

    VastaaPoista
  6. Nämä sinun minimaailmat on kyllä ihan mahtavia!! Ja hienoja ostoksia olet kyllä tehnyt, varsinkin nuo tulevan voileipäbaarin löydöt on tosi kutkuttavia :) Minäkin jään innolla odottamaan, että minkälainen tonkka siitä sitten tuleekaan! :))

    VastaaPoista
  7. Tämähän on Kissala! Mutta Cake Bakeryssa ei ollut kisua, liekö hygienia syistä:)
    Nyt odotellaan maitotonkkaa, ja oliskos kenkää johon sais suutarin?
    Vaikka se taitaa olla aika vaikeasti toteutettava, pitäisi mono panna halki!

    VastaaPoista
  8. Voi jehna, tonne on varmaan ens vuonna päästävä! Tä on niin kaunis koko nukkekoti että huoh..
    mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  9. Harmittaa, että muiltä kiireiltä jäi nuo Forssan ilot väliin. Toivottavsti ensi vuonna sitten...

    VastaaPoista
  10. Me tuijotettiin sun blogia joukolla tunnian ajan. Kaikilla oli niin jauhot suussa, että hönkäiltiin vaan, eetä miksi meillä ei ollut lapsena tuollaisia nukkekoteja. HUH; huh, miten hienoja kuvia :)

    VastaaPoista
  11. Bongasin kuvistasi minun tekemän puisen valkoisen sisustuslaatikon. Harmi kun en tällä kertaa päässyt itse myyntipöydän taakse, olisi ollut mukava jutella ihmisten kanssa :)

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)