torstai 26. heinäkuuta 2012

Ihania vaihtokauppoja


Lähiaikoina on tullut tehtyä pari oikein onnistunutta vaihtokauppaa. Ensimmäisenä kerrottakoon koruista, joista olen ikionnellinen.


Tänään saapuivat postissa Little White Rabbit designs -korut, joiden tekijä löytyy täältä, koruja pääset ihastelemaan ja tutkimaan täältä ja täältä. Aivan ihania koruja, joita olisin voinut ihastella loputtomiin. Päädyin tällaisiin:




Nettikaupan valikoimissa on aivan hurjasti kaikenlaisia koruja, joten luulenpa, etteivät mun korutilaukseni tähän loppuneet. :) Vaihtokauppana Pienen valkoisen kanin Suvi valitsi nämä:



Toinen vaihtokauppa sai alkunsa jonkin aika sitten, kun blogissani huutelin neulevarjostimelle tekijää. Minuun otti yhteyttä kaikenmoisia varjostimia vuosien varrella väsäillyt Terhi, joka otti haasteen vastaan ja neuloi varjostimelle villapaidan. Tai tuubitopin, ehkä paremminkin. :) Terhi kertoo projektista blogissaan täällä.




Varjostimesta tuli ihana! Tykkään ihan hurjasti, ja vaikka Terhi vähän epäilikin, ovat kissat jättäneet tämän rauhaan. :) Varjostimen sijaan Kertua kyllä kovasti kiinnostaa, josko koko lampun saisi nurin kun oikein puskee... Ja tiedättekö, saahan sen, mutta onneksi meidän Kertu on niin hölmö, että lamppu kiinnostaa vain silloin, kun minäkin olen siitä kiinnostunut. Joten meillä on kissan kanssa diili - jos minä en koske lamppuun, ei Kertukaan koske.  

Sama diili toimii muuten myös Sulevi-tontun kanssa - eli jos minä en koske Suleviin, ei Kertukaan koske. Sulevi, vaikka käsittelemättömästä lampaanvillasta tehtyine partoineen onkin käsittämättömän houkutteleva, on kokenut Kertun otteissa pienen käsittelyn vain yhden ainokaisen kerran, ja nyt elämme kaikki onnellisina ja sulassa sovussa. :)


Terhi toivoi vaihtokauppana nyhvöä, ja sellainen valmistui viimein tänään.


Koska sain vapaat kädet vaatetuksen suhteen, päätin kokeilla vähän pitsisempää versiota, kun noita vanhoja lakana-aarteita tuossa pyöri jos jonkinmoista. Pitsinenhän siitä tuli, ja jotenkin kansallispukumainen... nyhvömaan kansallispuku? ;)



Sukat on tytöllä vähän arkiset, vaan nehän tehtiinkin valmisneuleesta ompelemalla. Terhillä kun pysyy nuo puikot paremmin käsissä kuin minulla, niin voipi sitten tikuta tälle neidille vähän nätimmät sukat.



Ja loppuun vielä muutama potretti tuon pikkusisko-nyhvön kanssa, joka mun piti lähettää jo kaaaauan sitten isosiskolleni. Täällä se vaan on edelleen, mutta johan sisko lupasi sen tulla lähiaikoina hakemaan, joten meneehän se näinkin. :) Terhille lähtevä nyhvö sen sijaan pakattiin pieneen pahvilaatikkoon postitusta varten niin tiukasti, että itseäkin jo alkoi hengästyttää, laatikon sisällä rullalla olevasta kaverista puhumattakaan.
 

Muuten ompelut ja lomailut jatkuu vielä muutaman päivän. Taavilla alkaa taas hienoinen kevennyskuuri töiden alettua, sillä nyt, kun olen ollut kotona miltei aamusta iltaan, on kissa saanut kerjättyä ruokaa enemmän kuin tavallisesti saa. Vaan kun normaali arki alkaa, palataan taas Taavinkin kohdalla tuttuun ja tiukkaan dieettiin, josta me kaikki pidämme aivan yhtä paljon. :D


Näiden sisarusten välisten keskustelujen myötä toivottelen teille ihania, inspiroivia päiviä!

11 kommenttia:

  1. Ihania vaihtokauppoja. Tuo kansallispukumainen tyttö on sitten minun makuuni. paljonkohan sie ottaisit hintaa tuommosella ilman vaihtoa?

    VastaaPoista
  2. Kivoja vaihtokauppoja ja kiva systeemi tehdä vaihtokauppaa. Nyhvöneiti on varsinaisen upea.

    VastaaPoista
  3. Voi mitä ihanuuksia. Upea lampunvarjostin! Ja kyllä, Nyhvömaan kansallispuku on mitä hurmaavin!

    VastaaPoista
  4. Liisa: Vastattu sähköpostiisi. :)

    VastaaPoista
  5. Oo kuinka kauniita juttuja!! Se kaulakoru on niin <3

    VastaaPoista
  6. Voi kuinka kiva idea nämä "vaihtokaupat".
    Aivan mahtava lampunvarjostin. Ja upeita & taidokkaita nämä sinun käsityösi.

    VastaaPoista
  7. Kaunis, suloinen, ihanan romanttinen Nyhvö. Sen kotiintuloa odotellessa, kiitos sinulle!

    VastaaPoista
  8. Ihanat vaihtokaupat kertakaikkiaan!
    Nuo korvikset, lampunvarjostin ja Nyhvöt, niin upeita kaikki!!

    VastaaPoista
  9. Vautsi mitä vaihtokauppoja! Tuo kaulakoru on upea, tulee vähän mieleen Kalevala korun Carmen. Ja mikä lampunvarjostin! :) Mahtava!

    VastaaPoista
  10. Vitsit kun mahtava tuo varjostin, tää tahtoo kans!!
    Ja korutkin kelpaisi, pitääpä mennä tutkailemaan sivuja :)

    Mulla odottaa pienet pitsiliinat myös, että tekisin jotain tuon suuntaista kuin tuo sun pyöreä tyyny. Vaikka taitaisi päästä helpommalla ja nopeammin kun lähettäis liinat ja kankaat sulle. Ois vaan itsekin kiva ehtiä värkkäilemään jotain. Miehellä alkaa loma, joten ehkä sitten ;)

    Voi noita kissuja, niin paljon asiaa näyttää olevan toisilleen.

    VastaaPoista
  11. Voi nyhvö, miten upeita nukkeja, kansallispukuineen kaikkineen!
    Kauniita on myös korut ja lampunvarjostin.
    Ja kadehtien luin sun viimeisen lomapäivän viettoa.. nimim. haluan joskus vielä päikkärit! ;)

    VastaaPoista

Kommenttisi tai ajatuksesi ilahduttaa aina. :)